1/130
Looks like no tags are added yet.
Name | Mastery | Learn | Test | Matching | Spaced |
---|
No study sessions yet.
alue- ja rakennepolitiikka
EU:n alue- ja rakennepolitiikalla (koheesiopolitiikalla) lisätään jäsenvaltioiden taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä vähennetään alueiden välisiä kehityseroja
alueiden komitea
EU:n neuvoa-antava elin alueita, paikallishallintoa ja kaupunkeja koskevissa asioissa
asevelvollisuus
valtion määrämä velvollisuus osallistua valtion aseelliseen puolustamiseen
assosiaatiosopimus
tietynlainen sopimus yhteistyöstä EU:n kanssa
brexit
Ison-Britannian ero EU:sta
budjetti
tulo- ja menoarvio
demokratiavaje
päätöksenteon tai vallankäytön demokraattisuuden puutteellisuus; kansalaisten tyytymättömyys omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa
disinformaatio
tarkoituksellinen harhaan johtava tieto
Dublinin sopimus
(1990) ja sen korvanneet Dublin-asetukset määräävät siitä, minkä valtion vastuulle turvapaikanhakijat kuuluvat
EEC
Euroopan talousyhteisö
EFTA
Euroopan vapaakauppajärjestö
EKP
Euroopan keskuspankki
EMU
Euroopan talous- ja rahaliitto
energiaunioni
EU:n energiapoliittinen toimintaohjelma, jonka päätavoitteita on vähentää energian saannin häiriöitä ja tuontiriippuvuutta sekä mahdollistaa energian hinnan pysyminen kohtuullisena silloinkin, kun maailmanmarkkinat vaihtelevat
Erasmus+
EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma, jolla edistetään vaihtoa, yhteistyötä ja kansainvälistymistä
erityinen lainsäätämisjärjestys
lainsäädännön malli, jossa neuvosto on käytännössä ainoa lainsäätäjä
eriytynyt integraatio
tilanne, jossa kaikki EU:n jäsenmaat eivät ole mukana kaikessa yhteistyössä; esimerkiksi kaikki eivät ole mukana euroalueessa
ETYJ
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, valtion foorumi poliittisille neuvotteluille ja päätöksenteolle konfliktinestoon, kriisinhallintaan ja konfliktien sovitteluun liittyvissä kysymyksissä
EU:n energiapolitiikka
kehitteillä oleva EU:n yhteinen politiikka, johon kuuluu päästömääriä, energiatehokkuutta, energiaverkkojen yhteenliittämistä ja uusiutuvien energialähteiden osuutta koskevaa yhteistä sääntelyä
EU:n hätäavun koordinointikeskus
komission osana toimiva, jatkuvassa valmiustilassa oleva yksikkö, joka seuraa erilaisia hätätilanteita ja koordinoi EU:n apua
Euratom
atomienergiayhteisö
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
riippumaton tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen toteutumista
Euroopan keskuspankki
euroalueen keskuspankki, johon kuuluvat kaikki 19 euron käyttöön ottanutta EU:n jäsenvaltiota
Euroopan komissio
EU:n poliittisesti riippumaton toimeenpanoelin, johon kuuluu yksi komissaari jokaisesta jäsenmaasta; komissio tekee lainsäädäntöesityksiä ja valvoo lainsäädännön soveltamista sekä vastaa EU:n toimintapolitiikkojen ja talousarvion täytäntöönpanosta
Euroopan neuvosto
vuonna 1949 perustettu poliittisen yhteistyön ja ihmisoikeusjärjestö
Euroopan nuorisoparlamentti
järjestö, joka kokoaa nuoria vuosittain Euroopan parlamentin istuntua muistuttavaan kokoukseen käsittelemään ajankohtaisia eurooppalaisia kysymyksiä
Euroopan parlamentti
EU:n kansanedustuslaitos, lainsäädäntöelin, johon valitaan 751 edustajaa viiden vuoden välein suorilla vaaleilla
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea
350-jäseninen EU:n neuvoa-antava elin, joka antaa lausuntoja EU:n toimielimille ja toimii yhtenä kanavana toimielinten ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan välillä
Euroopan talousalue
vuonna 1994 perustettu talousalue, joka laajentaa Euroopan unionin yhteismarkkinat EU:N jäsenmaiden lisäksi Islantiin, Liechtensteiniin ja Norjaan
Euroopan talousyhteisö
sopimus tulliliitosta, yhteismarkkinoista ja yhteisten politiikkojen luomisesta eri talouden aloille
Euroopan unionin tuomioistuin
EU:n toimielin, joka varmistaa, että EU:n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan samalla tavalla kaikissa EU-maissa että EU-maat ja EU-toimielimet noudattavat EU:n lainsäädäntöä; siihen kuuluu yksi tuomari kustakin jäsenmaasta
Euroopan vakausmekanismi
euromaiden perustama rahoituslaitos, jonka tarkoitus on turvata euroalueen rahoitusvakaus myöntämällä rahoitustukea talousvaikeuksissa oleville rahoituslaitoksen jäsenmaille
Euroopan yhteisöt
kokonaisuus, johon kuuluvat Hiili- ja teräsyhteisö, Euroopan talousyhteisö ja Euratom
Eurooppa-neuvosto
EU:n jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiehistä koostuva toimielin, johon kuuluvat myös komission puheenjohtaja sekä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja
finanssikriisi
rahoitusmarkkinoilla alkunsa saanut kriisi, johon liittyy esimerkiksi suuria luottotappioita ja joka johtaa laajaan epäluottamukseen rahoitusmarkkinoita kohtaan
Geneven pakolaissopimus
Genevessä vuonna 1951 solmittu pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus
globalisaatio
maailmalaajuistuminen; asioiden ja ilmiöiden leviäminen kaikkialle
hallituksenvälinen järjestö
kansainvälinen järjestl, jonka jäseniä ovat valtiot
Hiili- ja teräsyhteisö
Saksan, Ranskan, Italian, Belgian, Alankomaiden ja Luxemburgin vuonna 1951 perustama järjestö, jossa hiilen ja teräksen tuotanto annettiin ylikansallisen viranomaisen valvontaan
huippukokous
Eurooppa-neuvoston kokous
huoltovarmuus
kyky ylläpitää niitä yhteiskunnan taloudellisia perustoimintoja, joita tarvitaan väestön elinmahdollisuuksien, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden sekä maanpuolustuksen materiaalisten edellytysten turvaamiseksi vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa
hybridisodankäynti
sodankäynnin perinteisten ja uusien muotojen yhdistelyä usein niin, ettei fyysistä voimaa käytetä, mutta aiheutetaan tahallisesti epävakautta tai vahinkoa esimerkiksi infrastrutuurille
hyperkonnektiivisuus
kommunikaatio ihmisten kesken, ihmisten ja koneiden kesken sekä koneiden keskinäiset yhteydet eri kanavia pitkin
ihmisoikeudet
kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa määritellyt oikeudet, jotka kuuluvat yhtäläisesti jokaiselle ihmiselle kaikkialla maailmassa; esimerkiksi oikeus elämään ja ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaus; suojaavat yksilöitä julkisen vallan väärinkäytöltä
informaatiosota
vihamielistä toimintaa, jossa pyritään aiheuttamaan vahinkoa vaikuttamalla tiedonkulkuun esimerkiksi levittämällä väärää tietoa
infrastruktuuri
ne tekniset rakenteet ja järjestelyt, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan toiminnalle: esimerkiksi liikenneyhteydet, tietoyhteydet, vesijohdot ja viemäröinti
integraatio
tiiviin yhteistyön malli, jossa jäsenvaltiot luovuttavat kansallista päätöksentekovaltaansa yhteisille toimielimille ja pyrkivät luomaan yhteistä politiikkaa eri alueille
kalastuspolitiikka
yhteisellä kalastuspolitiikalla tarkoitetaan sääntöjä, joiden avulla säännellään EU-maiden kalastuslaivastoja ja suojellaan Euroopan kalakantoja
kansainvälinen oikeus
valtoiden suhteita säätelevät oikeudelliset normit ja käytännöt
kansainvälinen oikeushenkilö
taho, joka on kansainvälisesti oikeuskelpoinen, joka voi saada oikeuksia a tehdä sitoumuksia ja johon voi kohdistua velvoitteita; monet kansainväliset järjestöt ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä erillisinä jäsenvaltioistaan, jotka myös ovat oikeushenkilöitä
kansalaisaloite
miljoona EU-kansalaista voi yhdessä tehdä eurooppalaisen kansalaisaloitteen eli pyytää komissioilta säädösehdotusta haluamastaan aiheesta
kansalaisyhteiskunta
järjestäytynyt yhteiskunnallinen toiminta, joka ei kuulu valtion tai kuntien piiriin; esimerkiksi yhdistykset, seurat, kansalaisjärjestöt ja erilaiset verkostot
kauppapolitiikka
ulkomaankauppaa; esimeriksi tulleja, vientiä ja tuontia koskeva säätely ja politiikka
kehittyvät ja kehittyneet maat
maailman maat jaetaan usein kehittyneisiin eli teollisuusmaihin ja kehittyviin tai kehitysmaihin; kehittyneet maat ovat Länsi-Euroopan valtiot, Pohjois-Amerikka (paitsi Meksiko), Japani, Australia, Uusi-Seelanti ja Etelä-Korea, muut maat ovat kehittyviä maita
kehityspolitiikka
toimintaa, joka tähtää maailmanlaajuisesti köyhyyden vähentämiseen, perusoikeuksien toteutumiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen
kehitysyhteistyö
taloudellisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukemista kehitysmaissa julkisin varoin, usein pitkäaikaisin projektein; kutsutaan myös kehitysavuksi
kestävä kehitys
ohjattu yhteiskunnan muutos, jolla pyritään turvaamaan nykyisille ja tuleville sukupolville hyvän elämän mahdollisuudet esimerkiksi kuluttamatta luonnonvaroja turhaan
kiertotalous
tuotantoprosessien ja materiaalin käytön uudelleenajattelu niin, ettei jätettä synny tai että jätteistä tulee raaka-ainetta
koheesio
keskinäinen samankaltaisuus ja yhteensopivuus
koheesiopolitiikka
EU:n alue- ja rakennepoltiikka
koheesiorahasto
rahasto, josta tuetaan niitä jäsenvaltioita, joiden BKTL/asukas on alle 90% EU:n keskiarvosta; tukea saa esimerkiksi liikennehankkeisiin
kolonialismi
toisten maiden valloitus ja hyväksikäyttö, esimerkiksi luonnonvarojen ja työvoiman hyödyntäminen myös pakkokeinoin ja puuttuminen paikallisiin poliittisiin rakenteisiin ja kulttuuriin
kriisinhallinta
kansainvälisen järjestön yhteisin sotilaallisin tai siviilitoimin toteuttava konfliktin jälkeinen vakauttaminen, edellytysten luominen kriisialueiden kehitykselle sekä konfliktin laajenemisen estäminen
kriisinhallintaoperaatiot
kansainvälisten järjestöjen yleensä lyhytaikaisia sotilas- ja siviilihenkilöstön tehtäviä, joilla pyritään konfliktinjälkeiseen turvallisuuden ja yhteiskunnan toimivuuden vahvistamiseen
kyberturvallisuus
tietoverkkoihin liittyvä digitaalisen maailman turvallisuus
Kööpenhaminan kriteerit
ehdot, jotka on valtion täytettävä, jotta se voi päästä EU:n jäseneksi
liittovaltio
valtio, joka koostuu useista osavaltioista; perustuslaki jakaa vallan kaikille yhteisen liittovaltion hallinnon ja osavaltioiden oman hallinnon kesken
Lissabonin sopimus
EU:n vuonna 1999 voimaan tullut perussopimus
lobbaaminen
erilaisten eturyhmien pyrkimykset vaikuttaa päätöksentekoon
maahanmuuttaja
ulkomailta muuttava henkilö, joka asettuu asumaan maahan vähintään vuodeksi
maailmanlaajuistuminen
asioiden ja ilmiöiden leviäminen kaikkialle
maanpuolustusvelvollisuus
lain määräämä velvollisuus osallistua valtion puolustamiseen
maatalouspolitiikka
vuodesta 1962 noudatettu EU:n yhteinen maatalouspolitiikka pyrkii kehittämään yhteisön maataloustuotantoa ottaen huomioon ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin ja edistäen maaseutualueiden elinvoimaisuutta
mandaatti
toimeksianto, valtuutus; esimerkiksi YK voi antaa mandaatin jollekin kansainväliselle järjestölle tietynlaisen kriisinhallintaoperaation suorittamista varten
ministerineuvosto
EU:n neuvosto
määräenemmistö
jokin yli puolet suurempi enemmistö, joka tarvitaan päätöksentekoa varten erityisesti vaikeissa tai tärkeissä asioissa
naapuruuspolitiikka
EU:n sopimuksiin ja toimintasuunnitelmiin perustuva politiikka suhteessa niihin unionin naapurivaltioihin, joka ovat kiinnostuneita lähemmistä suhteista mutta eivät ole jäsenehdokkaita
Nato
Pohjois-Atlantin puolustusliitto
no bailout -lauseke
ei yhteisvastuuta, kaikki hoitavat vastuunsa itse
nopean toiminnan joukot
EU.n taisteluosastot; päivystysvalmiudessa olevat monikansalliset sotilaalliset joukot, jotka voidaan lähettää kriisinhallintatehtäviin
OECD
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö
ohjauskorko
keskuspankin määrittelemä korkotaso, jolla se lainaa rahaa pankeille
oikeusvaltioperiaate
periaate, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin; riippumattomat tuomioistuimet päättävät säädösten soveltamisesta, ja yksilöllä on ainakin välillisesti mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin lakeihin
pakolainen
henkilö, joka esimeriksi uskontoon tai poliittisin näkemyksin perustuvan vainon takia ei voi oleskella kotimaassaan ja kuuluu kansainvälisen suojelun piiriin oman maansa ulkopuolella
pankkikriisi
tilanne, jossa useita pankkeja ajatuu samanaikaisesti maksukyvyttömyyteen
pankkiunioni
pankkien EU-tason valvonta- ja kriisinratkaisujärjestelmä, jonka perustana ovat koko EU:ta koskevat säännöt; pankkiunioniin kuuluvat kaikki euromaat ja ne EU:n jäsenvaltiot, jotka haluavat osallistua siihen
Pariisin ilmastosopimus
maailmanlaajuinen ja oikeudellisesti sitova sopimus ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi
perussopimus
sopimus, joka määrittelee EU:n tavoitteet; toimielimiä koskevat säännöt, päätöksentekomenettelyt ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden suhteet
Pohjoismaiden neuvosto
vuonna 1952 perustettu virallisen pohjoismaisen yhteistyön parlamentaarinen elin
pohjoismainen malli
skandinaavinen malli, johon kuuluu esimerkiksi julkisen sektorin tuottamat hyvinvointipalvelut, järjestäytynyt työelämä ja taloudellinen tasa-arvo
polarisaatio
yhteiskunnan jakautuminen "meihin" ja "muihin"; tapa puhua ihmisistä tavalla, jossa "muihin" liitetään vahvasti kielteisiä mielikuvia
poliittinen kulttuuri
poliittisissa instituutioissa vallitsevat keskustelun, neuvottelun ja päätöksenteon käytännöt sekä kansalaisten osallistumistavat, poliittiset asenteet ja arvot
poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea
EU:n jäsenmaiden suurlähettiläistä koostuva komitea, joka vastaa EU:n yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta; antaa suostumuksia neuvostolle, ohjaa sotilaskomiteaa ja huolehtii kriisinhallintaoperaatioiden poliittisesta valvonnasta
puolustusliitto
valtioiden keskinäinen sopimus siitä, että ne puolustavat tarvittaessa tosiaan sotilaallisesti
päästökauppajärjestelmä
järjestelmä, jossa haitallisia päästöjä tuottavilla laitoksilla tulee olla päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia; oikeuksia voi ostaa ja myydä; tarkoituksena on vähentää päästöjä
rahapolitiikka
keskuspankin toimet, joilla säädellään liikkeellä olevan rahan arvoa ja määrää; euroalueen yhteisestä rahapolitiikasta huolehtii keskuspankkien muodostama eurojärjestelmä
rahoituskehitys
monivuotinen rahoituskehys on asetus budjetin enimmäismääristä, jolle unionin vuosittaiset budjetit perustuvat; hyväksytään neuvostossa yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän jälkeen
ratifionti
sopimuksen saattaminen voimaan valtion perustuslain mukaan
resilienssi
kriisinsietokyky
Rooman sopimukset
Euroopan integraation ensimmäiset sopimukset