1/239
voi vittu näitä on paljon
Name | Mastery | Learn | Test | Matching | Spaced | Call with Kai | Chat |
|---|
No analytics yet
Send a link to your students to track their progress
absoluuttinen pysyvyys
ominaisuuden määrä pysyy eri mittauskerroilla samana; esim. onko yksilön jonkin persoonallisuuden piirteen voimakkuus pysynyt samana kahtena eri mittausajankohtana
adaptiivisuus
selviytymistä ja sopeutumista edistävä toiminta tai asia
adaptiiviset skeemat
sopeutumista edistävät skeemat
adoptiotutkimus
tutkimusasetelma, jossa tutkitaan pian syntymänsä jälkeen adoptoituja lapsia, usein kaksosia, jotka on adoptoitu eri ympäristöön
aggressio
tahallinen ja toista vahingoittava tai häiritsevä käyttäytyminen
aikaorientaatio-ulottuvuus
kulttuurin ulottuvuus, joka liittyy siihen, suuntaudutaanko kulttuurissa elämään pitkällä vai lyhyellä aikavälillä; korkean aikaorientaation maissa esim. työnteossa pyritään pitkäjänteisyyteen; matalan aikaorientaation maissa odotetaan, että yksilön panostus työhön tuottaa nopeita tuloksia
aivojen joutokäynti
rutiininomaisen tekemisen tai tekemättömyyden avulla saavutettu aivojen tila, jossa ajatukset saavat vaeltaa vapaasti; tutkimuksissa havaittu luovuudelle tärkeäksi
aivojen palkkiojärjestelmä
neurobiologinen perusta ihmisen motivaatiolle; aivojen palkkiojärjestelmään kuuluva radasto, joka tuottaa kehoon dopamiinia; mesolimbinen dopamiinirata on keskeinen mielihyvän ja palkitsemisen kokemisessa
aivosaari
vastaa kehosta tulevien signaalien yhdistämisestä tietoiseen ajatteluun ja tunteisiin; vahvistaa toisten tunnetiloihin eläytymistä osana sosiaalista tiedonkäsittelyä
akkulturaatio
prosessi, jossa yksilö sopeuttaa toisen kulttuurin elementtejä omaan käyttäytymiseensä ja persoonallisuuteensa; esim. maahanmuuton yhteydessä
akkulturaatiostressi
yksilön identiteettiin kohdistuva ristiriita, jossa pyrkimyksenä on samanaikaisesti oman kulttuuri-identiteetin säilyttäminen sekä sopeutuminen uuteen kulttuuriin
akkulturaatioteoria
John W. Berryn akkulturaatioteoriassa tarkastellaan akkulturaation yhteyttä erityisesti asenteisiin; akkulturaatioasenteiden nelikenttä
aktiivinen kieltäminen
tapa reagoida ilmasto- ja ympäristökriisiin; ihminen väheksyy tieteellistä tutkimustietoa esim. sillä perusteella, että tutkimustuloksissa on vaihtelua; aktiivisen kieltämiseen usein liittyy rationaalisuuteen vetoaminen ja tunteiden väheksyminen
aktiivinen toiminta
ilmasto- ja ympäristökriisin torjumiseen tähtäävää toimintaa; taustalla ilmasto- ja ympäristökriisin aiheuttamien tunteiden tunnistaminen, henkilökohtaisen vastuun kokeminen ja usko tai toivo siihen, että ihmisyhteisön pystyy torjumaan ilmasto- ja ympäristökriisin
aktivismi
kansalaistoiminta; poliittista toimintaa, joka pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa sitoutumatta mihinkään poliittiseen puolueeseen
altistuminen kulttuurille
erilaisille näkemyksille, normeille, arvoille ja ajatuksille altistuminen; voi muokata yksilön toiminta- ja käyttäytymistapoja sekä ajatuksia itsestään
analyyttinen älykkyys
tiedonkäsittelyyn liittyvät taidot, joita perinteiset älykkyystestit mittaavat; erityisen tärkeää tieteellisen ajattelun kannalta
anamneesi
anamnestiset tiedot; haastattelussa kerätyt tiedot elämänhistoriasta ja taustasta
arkiajattelu
ihmisen nopeaa ajattelua arjen tilanteissa; asioiden vaistonvaraista ja intuitiivista tajuamista ja tulkintojen tekemistä; ominaista se ettei ole aina puolueetonta tai harkittua, sillä se muodostuu pääosin nopean ajattelun avulla
arvo
ihmiselle tärkeitä, melko pysyviä ja pitkäkestoisia päämääriä, jotka toimivat ohjaavina periaatteina ihmisen elämässä; ihmisen valintojen taustalla oleva tekijä, jota käytetään sekä perustelemaan että sulkemaan pois valintoja; vakiintuvat osaksi yksilön persoonallisuutta, mutta ne voivat myös muuttua elämänkulun aikana
arvojen kehämalli
Schwartzin arvoteoriassa arvot luokitellaan sen mukaan, minkälaisessa suhteessa ne ovat toisiinsa; kehällä vierekkäiset arvot ovat merkitykseltään läheisiä ja kehällä vastakkaiset arvot ovat ristiriidassa keskenään tai yhteensopimattomia
arvojen mukaiset teot
tekoja, jotka tietoisesti liittyvät arvoihin; yksilö tekee asioita, joista välittää ja jotka ovat hänelle tärkeitä
arvojen vastaiset teot
tekoja, joissa yksilö toimii vastoin sitä, miten arvot ohjaisivat häntä käyttäytymään
arvoneutraalit teot
arkirutiineja ja velvollisuuksia, jotka eivät suoraan liity arvoihin
asenne
sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyvä myönteinen tai kielteinen suhtautumistapa; sisältää tiedollisen, tunneperäisen ja toiminnallisen tekijän
asiajohtaminen
ryhmän tehtävän johtamista; liittyy siihen, miten tavoitteet asetetaan ja kuinka tehtävät ryhmän sisällä organisoidaan
asiantuntijaluovuus
luovuuden osoitukset, jotka vaativat aikaa ja kokemusta kehittyäkseen; esiintyy erityisesti oman ammatin tai erityisalan toiminnan yhteydessä
assimilaatio
sulautumista uuteen kulttuuriin; sitä edustaa yksilö, joka kokee tärkeäksi suuntautua aktiivisesti vain valtaväestön suuntaan
attribuutio
syypäätelmä; selityksiä, joita ihminen antaa omalle tai toisten toiminnalle; voidaan jakaa karkeasti sisäisiin attribuutioihin (henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyviin selityksiin) ja ulkoisiin attribuutioihin (ulkoisiin tekijöihin liittyviin selityksiin)
attribuution perusvirhe
taipumus tulkita tilanteita ennemmin sisäisillä kuin ulkoisilla tekijöillä
avaruudellinen hahmotuskyky
ihmisen kyky hahmottaa muotoja, esineitä, tilaa ja suuntia mielessään eri näkökulmista. Osa älykkyyttä joidenkin määritelmien mukaan
avoin tilanne
tilanne, joka ei ole ohjattu tai strukturoitu; temperamentin vaikutus näkyy voimakkaammin avoimissa tilanteissa
avoimuus (uusille kokemuksille)
Big Five -persoonallisuuden piirreteorian piirre, joka kuvastaa ihmisen avoimuutta uusille ja erilaisille ideoille sekä taipumusta mielikuvituksellisuuteen ja uteliaisuuteen
behaviorismi
1900-luvun alussa Yhdysvalloissa kehittynyt psykologian suuntaus, joka selitti ihmisen toimintaa korostamalla ulkoista käyttäytymistä ja sen muokkaamista
Big Five
viisi suurta persoonallisuuden piirrettä, persoonallisuuden viisi faktoria; piirreteoria, jonka mukaan viisi persoonallisuuden piirrettä koostuvat jokainen kuudesta erilaisesta alapiirteestä, jotka kuvaavat tarkemmin piirteen eri puolia
defensiivinen pessimismi
tulkintatapa, jossa yksilö asettaa tilanteeseen liittyvät odotukset alhaisiksi ja pyrkii sillä tavalla hallitsemaan tilanteeseen liittyvää ahdistusta; yksilö pyrkii suojelemaan itseään mahdollisesti kielteisiltä seuraukselta ennakoimalla tilanteen
deindividuaatio
yksilöllisyyden katoaminen ryhmän tai väkijoukon vaikutuksesta; sosiaalinen tilanne tempaa mukaansa ja ihminen saattaa käyttäytyä itselleen poikkeuksellisella tavalla ryhmässä
deskriptiiviset normit
kuvaavat normit; yhteiskunnallisia normeja, joita henkilön sisäryhmään kuuluvat noudattavat torjuakseen ilmasto- ja ympäristökriisiä, mutta joiden rikkomisesta ei seuraa merkittävää sosiaalista rangaistusta
divergentti ajattelu
luovuudelle tärkeät ajattelutavat, jotka ovat uutta luovia ja katsovat asioita monesta eri näkökulmasta; divergentin ajattelun avulla ei pyritä yhteen tiettyyn lopputulokseen
dopamiinijärjestelmä
aivojen välittäjäaine dopamiiniin perustuva järjestelmä, joka ohjaa tutkimaan ympäristöä ja tarttumaan mahdollisuuksiin tai kiinnostaviin aistiärsykkeisiin
egoistiset arvot
kuinka tärkeänä henkilö pitää ilmasto- ja ympäristökriisin vaikutuksia häneen itseensä
ei-jaetun ympäristön vaikutus
kuinka paljon ihmisten käyttäytymisen eroista johtuu muusta kuin jaetusta perimästä tai jaetusta ympäristöstä
eksplisiittinen normi
kirjoitettu tai ääneen lausuttu sääntö
ekstroversio (ekstraversio)
ulospäin suuntautuneisuus; Big Five -malliin sisältyvä persoonallisuuden piirre, joka kuvastaa sitä, kuinka voimakkaasti ihminen suuntautuu kohti muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita
elämänmuutokset
elämän käännekohdat, esimerkiksi siirtymät elämänvaiheesta toiseen tai yllättävät ja odottamattomat tapahtumat; elämänmuutoksiin voi liittyä identiteetin katkoksen mahdollisuus
elämäntarina
subjektiivinen, yhtenäinen ja yksityiskohtainen kertomus itsestä, muodostaa tarinamuotoisen identiteetin
empatia
kyky asettua toisen asemaan ajatusten ja tunteiden tasolla; kyky ymmärtää ja myötäelää toisen tunteita
ennakkoluulo
virheellinen ja joustamaton yleistys, josta seuraa vastenmielisyys tiettyä kohdetta kohtaan; esim. sisäryhmän jakamat kielteiset tai halventavat asenteet ulkoryhmää kohtaan; ennakkoluulot ilmenevät tietona ja tunteina
epigeneettinen vaikutus
geeniin sammuminen ympäristön olosuhteiden vaikutuksesta; geeniin liittyy ympäristötekijöiden vuoksi uusi molekyyli, jonka vuoksi geeni lakkaa toimimasta
epäidenttinen kaksonen
kaksonen, joka on hedelmöittynyt eri munasolusta kuin toinen kaksonen; epäidenttisen kaksosen geneettinen samankaltaisuus on keskimäärin 50 %
epärealistinen optimismi
tulkintatyyli, jossa yliarvioidaan omat mahdollisuudet ja kyvyt sekä asetetaan toiminnalle epärealistisia tavoitteita; ei tuota ihmiselle hyvinvointia
epäselvä identiteetti
kehittymättömin identiteetin tila, hajanainen identiteetti; yksilöllä ei vielä selkeää käsitystä siitä, ”kuka minä olen”
epävarmuuden välttäminen -ulottuvuus
kulttuurin ulottuvuus, joka ilmaisee, missä määrin kulttuurissa pystytään sietämään epävarmuutta ja missä määrin sitä yritetään välttää; epävarmuutta välttäminen ilmenee siten, että elämältä halutaan ennustettavuutta ja varmuutta; vähäisen epävarmuuden maissa säännöt ovat joustavampia
etnosentrismi
asioiden näkeminen oman ryhmän näkökulmasta ja oman ryhmän suosiminen muiden ryhmien kustannuksella; rasismiin liittyvä ja sitä laajemmin kuvaava käsite
etsijän identiteetti
identiteetin tila, jossa yksilö hakee ja kokeilee erilaisia vaihtoehtoja, mutta ei ole vielä sitoutunut identiteettiin; tyypillistä nuoruuden eri vaiheissa, mutta voi toistua myöhemmin aikuisuudessa elämänmuutosten yhteydessä
evokatiivinen vuorovaikutus
vuorovaikutuksen tyyppi, jossa yksilön persoonallisuus tai muut taipumukselliset piirteet vaikuttavat ympäristön reaktioihin
fenotyyppi
ilmiasu; yksilön ominaisuuksien yhdistelmä, joka muodostuu perimän ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta; miten jokin fyysinen tai psyykkinen ominaisuus, kehitys tai käyttäytyminen esiintyy
flow
virtauskokemus, optimaalinen kokemus; mielentila, jossa ihminen on niin uppoutunut johonkin tekemiseen, että muut mielessä olleet asiat ja tekeminen unohtuvat; flow'n saavuttaminen jossakin tekemisessä edistää luovuutta
genotyyppi
perimä; vanhemmilta peritty kaikkien geenien kokonaisuus
GWAS-tutkimus (genome-wide association study)
tutkimus, jossa tutkitaan henkilön koko perimä
haastattelu
aineistonkeruumenetelmä, jossa tutkija ja tutkittava keskustelevat tutkimusongelmaan liittyvistä kysymyksistä tai aiheista; haastattelutyyppejä on monia, esimerkiksi avoin ja strukturoitu
haavoittava tekijä
tekijä, joka lisää riskiä mielenterveyden oireille ja vaikuttavat suoraan myös subjektiiviseen hyvinvointiin
hallittavuus
kokemus siitä, että pystyy itse tai muiden avustuksella vaikuttamaan asioihin; koherenssin osatekijä
haloefekti
sädekehävaikutus; taipumus päätellä henkilön yhdestä myönteisestä ominaisuudesta, että hänellä on muitakin myönteisiä ominaisuuksia
henkilökohtainen identiteetti
sis. ne ominaisuudet, jotka tekevät yksilöstä ainutlaatuisen; miten ihminen määrittelee itsensä ainutkertaisena yksilönä; identiteetti voidaan jakaa henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen identiteettiin
heritabiliteetti
periytyvyys; lukuarvo, joka ilmaisee perinnöllisten tekijöiden osuuden kaikista yksilöiden välisistä eroista
hidas ajattelu
tietoiseen tiedonkäsittelyyn perustuvaa kielellistä ajattelua, joka kehittyy iän ja koulutuksen myötä; ajallisesti hitaampaa ja vaatii enemmän tiedonkäsittelyn resursseja kuin nopea ajattelu; perustuu tietoon ja tiedon luotettavuuteen, ja siinä erotellaan tosiasiat epätosista
hippokampus
tärkeä aivojen osa asiamuistiin liittyvien muistojen tallentumisessa aivokuorelle ja niiden palauttamisessa työmuistin käsittelyyn sekä reittien ja suuntien muistamisessa; hippokampukset sijaitsevat aivokuoren alapuolisissa rakenteissa
humanistinen psykologia
1950-luvulla alkunsa saanut psykologian suuntaus, joka korostaa ihmisen omia kokemuksia, vapaata tahtoa ja luovuutta
hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT)
kognitiivista käyttäytymisterapiaa, jonka keskeisenä tavoitteena on auttaa elämään arvojen mukaista merkityksellistä elämää ja vahvistaa psykologista joustavuutta; yksi keskeinen menetelmä on arvotyöskentely
identiteetin katkos
tilanne, jossa identiteetin jatkuvuus katkeaa; yksilöllä on ongelmia nähdä jatkuvuutta menneen ja nykyhetken välillä ja hän joutuu työstämään identiteettiään uudestaan
identiteetin osa-alueet
eri elämänalueisiin liittyvistä identiteetin osa-alueista muodostuu kokonaisidentiteetti; identiteetin osa-alueita ovat esimerkiksi työ-, kulttuuri-, sukupuoli- ja seksuaali-identiteetti sekä katsomuksellinen ja etninen identiteetti
identiteetin vahvistaminen
ilmiö, jossa yksilö vahvistaa identiteettiään esim. kulttuuristen perinteitä ja uskonnollisia tapoja elvyttämällä tai ylläpitämällä; taustalla maailman nopeasta muuttumisesta aiheutuva turvattomuuden tunne
identiteetti
käsitys siitä, kuka itse on ainutkertaisena yksilönä sekä yhteisön jäsenenä; miten ymmärtää ja määrittelee itsensä suhteessa kulttuuriin sekä sosiaaliseen ympäristöönsä; voidaan jäsentää henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen identiteettiin
identiteettityö
oman identiteetin pohtimista ja rakentamista; keskeinen kehitystehtävä nuoruudessa, mutta voi jatkua jopa pitkälle aikuisuuteen
identtinen kaksonen
kaksonen, joka on hedelmöittynyt samasta munasolusta kuin toinen kaksonen; identtisillä kaksosilla on täsmälleen sama genotyyppi
ihmisjohtaminen
ryhmän ihmissuhteisiin liittyvää johtamista; liittyy siihen, miten ihmiset saadaan suorittamaan tehtävät
illusorinen korrelaatio
asioiden yhteenliittymistä koskeva virheellinen päätelmä; odotetaan tiettyjen asioiden liittyvän yhteen; yliarvioidaan suhteellisen harvinaisten tapahtumien määrä
illusorisen hohteen optimismi
optimistinen toiminta- ja tulkintatapa; ihmisellä on 1) aiempiin menestymisen kokemuksiin pohjaava vahva usko omiin kykyihinsä ja optimistinen suhtautuminen siihen, miten suoriutuu tulevassa tehtävässä, 2) onnistumiseen tähtäävä ja rauhallinen toiminta tehtävässä, 3) minäkäsitystä suojelevat attribuutiot, jossa menestys selitetään yrittämisestä ja omista kyvyistä johtuvaksi ja heikko menestys tilanteesta johtuvaksi
ilmasto- ja ympäristökriisi
ihmisen aikaansaamat tuhoisat vaikutukset maapallon ilmastoon ja ekosysteemeihin, jotka tuottaneet myös yhteiskunnallisen kriisin; elinolojen heikentyminen
implisiittinen persoonallisuusteoria
yksilön henkilökohtainen käsitys persoonallisuuden piirteiden esiintymisestä yhdessä; esim. jos tapaamamme henkilön ominaisuus A on myönteinen, B ja C ovat myös todennäköisesti myönteisiä piirteitä
implisiittinen normi
ääneen sanomaton tapa; niiden olemassaolo tiedostetaan usein vasta, kun joku rikkoo niitä
innovaatio
luovan ajatuksen tai idean käyttöönottoa ja toteuttamista
integraatio
myönteinen suhtautuminen oman kulttuurin ylläpitämiseen sekä myönteisten suhteiden luominen valtaväestön edustajien kanssa
introversio
matala ekstroversion esiintyminen; sisäänpäin suuntautuneisuus
intuitiivinen
automaattiseen ja ei-tietoiseen tiedonkäsittelyyn perustuvaa ajattelua; suoraan kytköksissä aistitoimintoihin; hyvin nopeasti tapahtuvaa asioiden luokittelemista esim. samankaltaisuuden perusteella sekä ilmiöiden yhteen kytkemistä
itsearviointikysely
kysely, jonka henkilö täyttää itse, esimerkiksi sähköinen kysely persoonallisuuden piirteistä tai mielialasta
itsensä korostaminen vastakohtanaan itsensä ylittäminen
Schwartzin arvokehän ulottuvuus; kuinka tärkeänä yksilö pitää muiden ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin edistämistä (itsensä ylittäminen) tai omien etujensa ajamista (itsensä korostaminen)
itsensä toteuttaminen
ihmisen koko elämän jatkuvaa kehitystä kohti parempaa itseä tai ihanneminää; ihminen pyrkii koko elämänsä ajan löytämään aidon itsensä ja tulemaan sellaiseksi, jollaisena hän todellisuudessa näkee itsensä
itsesäätely
Mary Rothbartin temperamenttimallin osatekijä, joka on hermoston kehityksen myötä kypsyvä ja myös harjoiteltava taito; vaikuttaa siihen, miten reaktiivisuus ilmenee
itsetunto
ihmisen käsitys omasta arvostaan
itseä vahingoittava toimintatapa
toiminta- ja tulkintapa, jolle on tyypillistä 1) epäonnistumisen ennakointi aiempien epäonnistumisten vuoksi, 2) toiminta ei keskity tehtävään vaan esimerkiksi epäonnistumista selittävien tekosyiden keksimiseen, jolloin menestymisen mahdollisuuden heikkenevät, 3) tehtävää välttävällä toiminnalla selitetään tehtävässä epäonnistumista (attribuutio)
itseään toteuttava ennuste
ihmisen piirteistä tai toiminnasta tehty ennuste tai oletus siitä, kuinka tulee selviämään; ennuste toteutuu, kun ihminen ja ympäristö muokkaavat käytöstään sen mukaiseksi; esim. opettaja ei oleta niin paljoa ADHD lapselta
jaettu johtajuus
ryhmässä johtamistehtävien jakaantuminen osiin, jolloin vastuualueita annetaan useille ryhmän jäsenille
jaetun perimän vaikutus
kuinka paljon eri yksilöiden väliset samankaltaisuudet tai erot selittyvät perimällä
jaetun ympäristön vaikutus
kuinka paljon eri yksilöiden väliset samankaltaisuudet tai erot selittyvät sillä, kuinka samanlaisessa ympäristössä henkilöt ovat kehittyneet
James Marcian kokonaisidentiteettiteoria
identiteetin kehityksessä on kaksi keskeistä ulottuvuutta: 1) identiteetin omakohtainen etsintä eli aktiivinen vaihtoehtoisten identiteettien pohdinta sekä 2) sitoutuminen omiin kiinnostuksiin, arvoihin ja näkemyksiin; identiteetin tiloja on neljä: epäselvä, lainattu, etsijän ja saavutettu identiteetti
jatkuvuus
luoda itselle kokemus jatkuvuudesta ajan kuluessa ja tilanteiden muuttuessa. Menneisyyden minällä täytyy olla johdonmukainen yhteys nykyhetken minään ja kuviteltuun tulevaisuuden minään
johtajuus
rooli, jonka toiminta suuntautuu ryhmän tavoitteiden saavuttamiseen; voi jakautua myös usean ryhmän jäsenen kesken
joustava älykkyys
älykkyyden muodot, jotka auttavat yksilöä suoriutumaan hyvin uutta tietoa ja uudenlaisia ratkaisuja vaativissa tilanteissa; joustava älykkyys alkaa vähentyä aikuisuudessa.