PS01 - KAIKKI KÄSITTEET

Tietoisuus

Kykyä olla tietoinen omista ainutlaatuisista ajatuksista, muistoista, tunteista, aistimuksista ja kehon ulkopuolisista asioista (PS3).

Tietoisuuden kokemukset muuttuvat jatkuvasti. Ihminen voi olla keskittynyt yhdessä hetkessä lukemiseen, mutta yhtäkkiä siirtyä muistelemaan viikonlopun tapahtumia.

Tietoinen toiminta

Kykyä toimia tahdonalaisesti ja ohjata omaa toimintaa.

Ihminen kykenee tahdonalaisesti seuraamaan ympäristönsä, kehonsa ja mielensä toimintaa ja vaikuttamaan omaan käyttäytymiseen ja mielen sisältöihin.

Esimerkiksi pitkään sohvalla maannut voi huomata puutumista kehossaan ja nousta ylös tekemään välillä jotain muuta.

Ei-tietoinen toiminta

Psykologiatieteen peruslähtökohtiin kuitenkin kuuluu, että ihminen ei ole aina tietoinen läheskään kaikesta toiminnastaan eikä siihen vaikuttavista tekijöistä.

Esimerkiksi monet päätökset syntyvät ns. "fiilispohjalta", osin tiedostamatta jääneiden tunteiden ohjaamina. Ihminen voi esimerkiksi vetäytyä pois sosiaalisesta tilanteesta tunnistamatta mahdollista epämiellyttävää oloa tai sen syitä. Ennen tällaisen tietoisen havainnon tai päätöksen syntymistä aivoissa on tapahtunut lukemattomia prosesseja, joista ihminen ei ole tietoinen.

Toimintojen automatisoituminen

Ei-tietoisen toiminnan taustalla on usein toimintojen automatisoituminen.

Esimerkiksi käveleminen tai autolla ajaminen samalla, kun juttelee ystävän kanssa ja ihailee maisemia sujuu hyvin ilman, että miettii koko ajan tahdonalaisesti miten kävellään tai miten autoa ajetaan.

Biologiset tekijät

Ihmisen toiminnassa: kaikki kehossa ja aivoissa tapahtuva toiminta.

Aivojen aktiivisuus on kaiken toiminnan perusta --> ajatukset, tunteet, teot ja liikkeet.

+ Aivoihin vaikuttavat kemialliset aineet, päihteet, kofeiini, mielialalääkkeet, liikunta --> ovat toimintaan vaikuttavia biologisia tekijöitä.

Biologisesti ihmiseen vaikuttavat myös aivojen kehityksen vaiheet aina sikiöajalta kuolemaan + aivojen rakenteelliset / toiminnalliset häiriöt.

Sisältyy myös ihmisen lajinkehitys eli evoluutio ja geeniperimä, joka luo tiettyjä taipumuksia toimintaan.

Sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät

Lähes kaikkeen toimintaan vaikuttavat ympärillä olevat ihmiset sekä yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät.

Ko. tekijöitä ovat esim. yksilön kasvu- ja elinympäristöön kuuluvat asiat, kuten asuinolot, terveydenhuolto, koulutus, kulttuuri, media sekä vuorovaikutussuhteissa koetut asiat.

Esim. ihmissuhteiden ja median kautta omaksutaan kulttuuriin kuuluvia arvoja, normeja ja asenteita.

+ tilannetekijät, kuten toisten ihmisten tuottama ryhmäpaine tai tietyssä tilanteessa annettu rooli ovat hetkellisesti toimintaan vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä.

Psyykkiset tekijät

Eli psyykkiset toiminnot:

kaikki mielen sisäiset toiminnot.

Mielen sisäisiin eli psyykkisiin toimintoihin kuuluvat ihmisen tiedonkäsittely eli kognitiiviset toiminnot, tunteet eli emootiot ja motiivien kokonaistila eli motivaatio.

Tiedonkäsittely eli kognitiiviset toiminnot = havaitseminen, ajattelu, muisti, kieli, oppiminen ja tarkkaavaisuus (HAMKOT).

Kaikessa toiminnassa tarvitaan tiedonkäsittelyä (tietoinen ja ei-tietoinen).

Toimintaan vaikuttavat myös tunteet, jotka riippuvat siitä miten ihminen tulkitsee tilanteen.

Tunteita säädellään.

Erilaisista motiiveista eli syistä toimia muodostuu motivaatio, jonka mukaan ihminen suuntaa toimintaansa tiettyä tavoitetta kohti.

Tieteellinen tieto

Tieteellisen tutkimuksen tuottamaa tietoa.

Perusteltua järjestelmällisen, luotettaviin ja laaja-alaisiin havaintoihin sekä niiden analysoimiseen perustuvaa.

Tieteellinen tieto muuttuu uusien tutkimusten myötä. --> kehittyy

Arkitieto

Subjektiivista, perustuu yksilöllisiin kokemuksiin, epätäsmällistä, perustuu epämääräisiin havaintoihin, virheellistä, yleistyksiä, virheelliset kästykset voivat pysyä, kun niitä ei kyseeenalaisteta kriittisesti

Perustutkimus

Tavoitteena on yleisten lainalaisuuksien kuvaileminen ja selittäminen

Jos esimerkiksi haluttaisiin selvittää, vaikuttaako väkivaltaisten videopelien pelaaminen aggressiivisuuteen, perustutkimuksen tavoitteena voisi olla sen kuvaileminen, mitä kehon ja mielen reaktioita ihmisissä tapahtuu, kun he pelaavat väkivaltaista peliä.

Perustutkimuksessa tavoitteena voisi olla myös esimerkiksi sen selittäminen, miten tietyt väkivaltaisen videopelin ominaisuudet tai pelitottumukset voivat synnyttää muutoksia pelaajissa.

Soveltava tutkimus

Tavoitteena on löytää välineitä toivottujen asioiden lisäämiseen ja ei-toivottujen vähentämiseen.

Tavoitteena voi olla jonkin asian ennustaminen eli kyky kertoa, miten ja millaisissa tilanteissa asia keskimäärin esiintyy

Esimerkiksi, jos tiedetään, että väkivaltaisten pelien pelaaminen vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin riippuen siitä, millaisia tunnesäätelyn taitoja lapsi tai nuori on omaksunut kasvuympäristöstään, voidaan ennustaa, kenelle väkivaltaisten pelien pelaaminen voi olla haitallista.

Soveltavassa tutkimuksessa pyritään usein myös asioiden hallintaan eli siihen, että voidaan haluttaessa säädellä jotakin asiaa – vaikkapa vähentää aggressiivisuuden haittoja, kun tiedetään, millainen tunnesäätelyn opettaminen on tehokasta

Populaatio

Tutkimuksessa perusjoukko, johon otosta tutkimalla saadut tulokset halutaan yleistää.

Esim. Jos tutkija haluaisi esimerkiksi selvittää videopelien vaikutusta nimenomaan suomalaisiin nuoriin, hänen valitsemansa perusjoukko eli populaatio olisi suomalaiset nuoret.

Otos

Tutkimuksessa populaatiosta valittu joukko, jolle tutkimus toteutetaan.Tutkimus teetetään otokselle.

Otos valitaan niin, että se edustaa mahdollisimman hyvin populaatiota --> tuloksia voidaan yleistää koko populaatioon.

Otoksen edustavuus

Tutkittava ryhmä on eri ominaisuuksien suhteen mahdollisimman samankaltainen kuin populaatio.

Esim. otoksessa tulisi olla populaation kanssa samassa suhteessa molempia sukupuolia, eri-ikäisiä sekä lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevia.

Mitä paremmin otos on "maailma pienoiskoossa" eli edustava näyte populaatiosta, sitä paremmin tulokset ovat myös yleistettävissä koskemaan koko populaatiota.

Tapaustutkimus

Psykologiassa tutkimus, jossa tutkittavana on vain yksi henkilö (esim. neurologinen potilas, susilapsi) tai ryhmä (esim. tietty työyhteisö, tietyn onnettomuuden uhrit). (PS3)

Eli psykologisen tutkimuksen erityismuoto, jossa tutkittavana on vain yksi henkilö tai jokin tietty erityisryhmä.

Yksittäisistä tapauksista ei tietenkään voi tehdä luotettavasti yleistyksiä laajoihin ihmisryhmiin.

Kuitenkin esimerkiksi aivovauriopotilaat saattavat paljastaa jotain oleellista ja kiinnostavaa ihmisen toiminnasta.

Tapaustutkimuksissa saatujen havaintojen pohjalta voidaan kehitellä laajempaa otosta koskevia uusia tutkimusasetelmia, joista saadaan sitten yleistettävämpää tietoa.

Esimerkiksi H.M.- nimellä tunnettu aivovauriopotilas on auttanut merkittävästi kehittämään muistin toimintaa koskevaa teoriaa (PS3).

WEIRD-ilmiö

WEIRD-ilmiö psykologiassa viittaa siihen, että suuri osa psykologisesta tutkimuksesta on tehty osallistujilla, jotka tulevat Western, Educated, Industrialized, Rich ja Democratic – eli länsimaista, koulutetuista, teollistuneista, vauraista ja demokraattisista yhteiskunnista.

Keskeinen ongelma: Nämä ihmiset eivät edusta koko ihmiskuntaa, mutta tutkimustuloksia yleistetään usein kaikille.

Tämä voi vääristää ymmärrystämme inhimillisestä käyttäytymisestä ja kognitiosta.

Esimerkiksi:

Moraalikäsitykset

Havaitseminen ja ajattelu

Sosiaalinen käyttäytyminen

WEIRD-ilmiö on herättänyt keskustelua siitä, miten tärkeää on lisätä kulttuurista monimuotoisuutta psykologisessa tutkimuksessa.

Vahvistusharha

Kognitiivinen vinouma:

Ihmisen olemassaolevat sisäiset mallit vaikuttavat siihen, millaisina hän painaa asiat, kokemukset ja taidot muistiin.

Vahvistusharha tarkoittaa sitä, että ihmisellä on taipumus havaita ja muistaa sellaista informaatiota, joka tukee hänen olemassa olevaa uskomustaan ja sivuuttaa asiat, jotka ovat ristiriidassa oman sisäisen mallin kanssa.

Esimerkiksi, jos jollain on käsitys ikäihmisistä äreinä, töykeinä ja törkeästi etuilevina, hän havaitsee tällaista toimintaa herkemmin ja jättää huomiotta hyväntuuliset ja kohteliaasti apua pyytävät ikäihmiset.

Uskomuksen kyseenalaistavat havainnot selitetään poikkeukseksi, joka vahvistaa säännön.

Järjestelmällisellä ja kattavalla tiedonkeruulla voidaan kuitenkin välttää vahvistusharhan tuottamat ajattelun vinoumat.

Dunning-Krugerin efekti

itsevarmuusharha:

Toinen arkiajattelussa näkyvä ajattelun vinouma on ns. Dunning-Krugerin efekti eli itsevarmuusharha.

Tutkijat havaitsivat, että hyvin vähän asiasta tietävät ihmiset ovat kaikkein varmimpia osaamisestaan ja tietämisestään.

Kun ihmisen tieto asiasta karttuu, hän alkaa tunnistaa myös puutteita tietämisessään ja ymmärtää paremmin tietonsa rajallisuuden.

Tiedon määrän lisääntyessä alkaa kehittyä todellinen asiantuntijuus ja sen myötä myös kasvaa luottamus oman tietämisen määrään ja laatuun.

Taitavaksi ajattelijaksi kehittyminen vaatii valppautta monien arkiajattelun heikkouksien välttämiseksi ja todellisen tietämyksen rakentamiseksi.

Kvantitatiivinen tutkimus eli määrällinen tutkimus

Tutkimus, jossa pyritään mittaamaan jotain ilmiötä ja ilmaisemaan tulokset numeroina; vastaa kysymyksiin kuinka moni, kuinka usein, kuinka paljon, onko asioiden välillä yhteys tai vaikuttaako jokin asia toiseen.

Useimmissa psykologian tutkimuksissa mitataan jotain ilmiötä niin, että tulokset voidaan ilmaista numeroina esimerkiksi keskiarvoina, keskihajontoina ja korrelaatiokertoimena (MAA8, MAB5).

Tutkimuksissa voidaan mitata esimerkiksi aggression määrää rekisteröimällä oletetulle kilpailijalle lähetettyjen häiriöäänten voimakkuutta, sykettä tai muita kehon reaktioita tai kysyä kantaa väitteisiin erilaisilla asteikolla (esim. 1 täysin eri mieltä – 7 täysin samaa mieltä).

Kvalitatiivinen tutkimus eli laadullinen tutkimus

Tutkimus, jossa pyritään mittaamisen sijaan kuvailemaan jonkin asian tai ilmiön luonnetta; vastaa kysymyksiin minkälainen, miten, mistä ja mitä.

Siinä pyritään mittaamisen sijaan kuvailemaan jonkin asian tai ilmiön luonnetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

Tutkimuksessa kerätään tietoa usein sanallisessa tai videoidussa muodossa.

Tietoa kerätään yleensä melko pieneltä määrältä tutkittavia, sillä tutkimusaineiston analyysi on hidasta.

Analyysin lopputuloksena on useimmiten laadullinen luokittelu ja kuvailu.

Esimerkiksi voitaisiin haastatella runsaasti pelaavia ja selvittää, mitä kaikkia merkityksiä pelaajat liittävät pelaamiseen, eli tutkia, mitä kaikkia erilaisia syitä on pelata tai millaisia myönteisiä tai kielteisiä asioita pelaajat itse liittävät pelaamiseen.

Tulokseksi voitaisiin saada luokittelu pelaamisen merkityksistä. Valmiilla kyselylomakkeella ei välttämättä osattaisi kysyä edes oikeita kysymyksiä.

Tutkimusote

Tutkimuskysymys määrittää, millainen tutkimusote on sopiva.

Psykologisessa tutkimuksessa yleisimmin käytettyjä tutkimusotteita ovat kokeellinen (PS3), korrelatiivinen (PS4) ja kuvaileva tutkimus (PS4)

Kokeellinen tutkimus

tutkimus, jonka avulla voidaan osoittaa syy-seuraussuhteita

Kokeellisella tutkimuksella voidaan vastata kysymykseen asioiden välisistä vaikutussuhteista eli esimerkiksi siihen, vaikuttaako väkivaltaisen videopelin pelaaminen aggressiivisuuteen tai aiheuttaako univaje oppimisen heikkenemistä.

Näitä syyseuraussuhteita kutsutaan myös kausaalisuhteiksi.

Tällöin tutkittavat jaetaan kahteen keskenään vertailukelpoiseen ryhmään, joista toinen esimerkiksi pelaa väkivallatonta ja toinen väkivaltaista peliä ja molemmilta mitataan samalla tavalla aggressiota.

Jos toisen ryhmä aggression keskiarvo pelaamisen jälkeen on suurempi kuin toisen, voidaan päätellä, että ero johtuu pelatun pelin väkivaltaisuudesta.

Korrelatiivinen tutkimus

Tutkimus, jonka avulla voidaan osoittaa asioiden välistä tilastollista yhteyttä, esiintyvätkö jotkin tietyt asiat tai ilmiöt usein samanaikaisesti.

Korrelatiivisella tutkimuksella voidaan selvittää, onko kahden asian välillä jokin yhteys, mutta ei voida tietää, onko toinen niistä toisen syy.

Kyselylomakkeilla on voitu esimerkiksi selvittää, että mitä enemmän lapsi pelaa videopelejä, sitä aggressiivisempi hän on.

Tutkimuksen perusteella ei voida kuitenkaan tietää, onko aggressiivisuustaipumus syy pelaamiseen, pelaaminen syy aggressioon vai onko ehkä molempien takana vaikkapa laiminlyövä ja lasta vahingoittava kasvatus.

Positiivinen korrelaatio tarkoittaa sitä, että mitä enemmän on asiaa 1, sitä enemmän on myös asiaa 2.

Negatiivinen korrelaatio puolestaan tarkoittaa sitä, että mitä enemmän on asiaa 1, sitä vähemmän on asiaa 2.

Kuvaileva tutkimus

Tutkimus, jonka tavoitteena on jonkin tietyn ilmiön ymmärtäminen ja kokonaisvaltainen kuvaileminen.

Kuvaileva tutkimus antaisi tietoa esimerkiksi eri sukupuolten, eri ikäryhmien ja eri yhteiskuntaluokkien pelaamisen määrästä tai aggressiivisuuden ilmenemisestä eri ihmisryhmissä.

Kuvaileva tutkimus voisi olla myös laadullista tutkimusta, jolloin se antaisi vaikkapa syvällisen kuvauksen pelaajien kokemusmaailmasta.

Tieteellisen tutkimuksen vaiheet psykologiassa

8 kpl

1. Tutkimusaiheen valinta ja tutkimuskysymyksen täsmentäminen.

2. Tutkimusotteen ja tiedonkeruumenetelmien valinta.

3. Otoksen valinta ja tutkimuksen toteutus.

4. Aineiston analysointi ja tutkimuskysymykseen vastaaminen.

5. Tulosten julkaiseminen.

6. Tutkimuksen arviointi tiedeyhteisössä.

7. Mahdolliset meta-analyysit.

8. Tieteellinen tieto.

Tiedonkeruumenetelmä

Tapa kerätä tietoa tutkimuksessa; esimerkiksi haastattelu, kyselylomake, fysiologinen mittaus, observointi.

Pitkittäistutkimus

Seurantatutkimus, jossa seurataan tiettyä ihmisryhmää monta vuotta ja voidaan tehdä havaintoja yksilön kehityksestä eri ikäkausina ja erilaisista kehitykseen liittyvistä riski- ja suojatekijöistä.

Samoja tutkittavia saatetaan seurata useiden vuosikymmenten ajan ja kerätä aineistoa muutaman vuoden välein.

Meta-analyysi

Tutkimus, jossa kootaan yhteen aiemmat tutkimukset tietystä ilmiöstä; tutkimusten antaman datan analyysi, jonka avulla saavutetaan suurempi luotettavuus kuin yksittäisessä tutkimuksessa, jossa otos voi olla pieni ja tulokset selitettävissä sattumalla.

Tutkimusetiikka

Arvioidaan ovatko tutkijan käyttämät toimintatavat moraalisesti hyväksyttäviä; tutkimus ei vahingoita koehenkilöitä eikä paljasta luottamuksellisia tietoja, tutkimus on tehty läpinäkyvästi ja rehellisesti.

Tutkimuksen tekemisessä tarvitaan tietoisia ja eettisesti perusteltuja ratkaisuja tutkimusaiheen valinnassa, tutkimuksen kohteena olevien henkilöiden kohtelussa sekä kaikessa epärehellisyyden välttämisessä.

Tutkimuksen aiheen on oltava sellainen, jonka tutkimisesta voidaan olettaa olevan yhteiskunnalle jotakin hyötyä.

Huvin vuoksi ihmisiä ei pidä laittaa psykologisiin kokeisiin.

Tutkittavia henkilöitä on suojeltava kaikilta haitoilta - niin fyysisiltä kuin psyykkisiltäkin.

Lisäksi tutkittaville henkilöille on rehellisesti kerrottava, mitä tutkimuksessa tehdään. Joskus se voidaan kertoa vasta jälkikäteen, jotta tutkittavat eivät tietoisesti tai tiedostamattaan muuttaisi käyttäytymistään odotusten mukaiseksi.

Tutkimukseen osallistumisen pitää myös perustua vapaaehtoiseen suostumukseen ja kaikki tutkimuksessa kerätty tieto tulee käsitellä luottamuksellisesti.

Kaikenlainen huijaaminen ja epärehellisyys tutkimuksenteossa on kiellettyä.

Esimerkiksi tutkimustuloksia ei saa vääristellä, eikä toisten tutkijoiden työn tuloksia saa plagioida eli kopioida.

Tieteen tekemisessä tulee antaa kunnia tutkimustuloksista ja ideoista niille, jotka ovat ne ensimmäisenä esittäneet, ja viitattava omissa teksteissä toisten esittämiin ajatuksiin asianmukaisia lähdeviittauksia käyttäen.

Evoluutio

Sukupolvien myötä tapahtuvia muutoksia geeneissä ja siten lajin ominaisuuksissa.

Kaikkien lajien yksilöt pyrkivät lisääntymään ja levittämään geenejään mahdollisimman tehokkaasti.

Evoluution perusoletuksena on, että lajin vahvimmat ja parhaiten sen hetkisiin olosuhteisiin sopeutuneet yksilöt ovat selvinneet ja pystyneet jatkamaan sukua.

Evoluutioteorian oletuksena on, että ihmislajin kehityksessä ovat yleistyneet sellaiset toiminnot ja ominaisuudet, jotka ovat olleet erityisen hyödyllisiä joko hengissä selviytymisen tai suvunjatkamisen kannalta.

Nämä kehittyneet toiminnot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi pelko tunteena on auttanut ihmislajia selviytymään.

Ne yksilöt, joilla on ollut kyky elämää suojeleviin tunnereaktioihin, ovat säilyneet paremmin hengissä ja ehtineet lisääntyä enemmän, jolloin myös heidän hyvät geeninsä ovat välittyneet eteenpäin.

Evoluutiopsykologia

Tutkii, miten evoluutio on vaikuttanut nimenomaan ihmisen käyttäytymiseen ja mielen toimintaan.

Evoluutiopsykologia on kiinnostunut sellaisesta käyttäytymisestä, jota löytyy ihmisiltä kaikkialta maailmasta.

Se, mikä ei ole kulttuurisidonnaista, on mitä suurimmalla todennäköisyydellä hyvin biologista ja sellaista, jolla on juurensa evoluutiokehityksessä.

Jos samanlaista käyttäytymistä löytyy myös toisilta lajeilta, sen juuret ovat kaukana ihmisen kehityshistoriassa.

Perimä

Ihmisen biologisilta vanhemmiltaan perimiä geenejä (genotyyppi).

Geenit

DNA:n jaksoja, joihin eri fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien periytyvyys perustuu.

Ne ohjaavat kehon solujen syntymistä ja esimerkiksi aivojen rakenteiden ja kehossa vaikuttavien hormonien ja hermoston välittäjäaineiden muodostumista.

Nämä puolestaan vaikuttavat ihmisen käyttäytymistaipumuksiin.

Siten geenit vaikuttavat paitsi ulkoiseen olemukseen myös kaikkeen ihmisen toimintaan.

Hormoni

Umpieritysrauhasten valmistama kemiallinen yhdiste, joka vaikuttaa verenkierron kautta, esim. adrenaliini, testosteroni

Välittäjäaine

Hermosolun valmistama kemiallinen yhdiste, joka mahdollistaa hermoimpulssin etenemisen hermosolusta toiseen, esim. dopamiini.

Mielenterveydenhäiriö

Tavallisimmat mielenterveyshäiriöt jaetaan neljään ryhmään: ahdistuneisuushäiriöihin, mielialahäiriöihin, persoonallisuushäiriöihin ja psykoottisiin häiriöihin.

Häiriöiden vaikeusaste syvenee liikuttaessa ahdistuneisuushäiriöistä kohti psykoottisia häiriöitä, joissa todellisuudentaju järkkyy.

skitsofrenia

Mielenterveydenhäiriö, jolle on ominaista harhaluulot, harha-aistimukset, puheen ja toiminnan hajanaisuus sekä tunne-elämän latistuminen.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Mielenterveydenhäiriö, jossa vuorottelevat masennusjaksot ja kohonneen, kiihtyneen mielialan eli manian jaksot.

Psykoosi

Mielenterveyden häiriö, jossa yksilön todellisuudentaju on vakavasti järkkynyt ja hän kokee harha-aistimuksia (esim. kuulee ääniä) tai pitää yllä harhauskomuksia (esim. uskoo olevansa vainottu).

Älykkyys

Älykkyyttä on nopea, tehokas ja taitava oppimiskyky, hyvä ongelmanratkaisukyky ja muu kognitiivinen kyvykkyys

Persoonallisuus

Persoonallisuus koostuu yksilön suhteellisen pysyvistä taipumukset tuntea, käyttäytyä ja ajatella tietyllä tavalla.

Osittain geenien määrittämä.

Geeneihin ja sikiöajan kehitykseen perustuva synnynnäinen temperamentti muodostaa persoonallisuuden perustan ja vaikuttaa käyttäytymiseen

Temperamentti

Persoonallisuuden biologinen perusta.

Jokaiselle ihmiselle tyypillistä synnynnäistä taipumusta reagoida.

Temperamentti näkyy esimerkiksi silloin, kun asiat eivät menekään niin kuin pitäisi.

Temperamentti vaikuttaa siihen, miten nopeasti ihminen hermostuu, miten hän hermostumisensa ilmaisee ja millaisella voimakkuudella.

Temperamenttipiirteet

Yksilöllinen temperamentti on kooste lukuisista erilaisista temperamenttipiirteistä.

Eri tutkijat ovat päätyneet hiukan toisistaan poikkeaviin teorioihin siitä, mitä kaikkia temperamenttipiirteitä on olemassa.

Vaikka teoriat eivät ole yksimielisiä siitä, mitkä temperamenttipiirteet olisivat sellaisia, joiden avulla voitaisiin kuvata hyvin kaikkia ihmisiä, tiedetään ihmisten välillä kuitenkin olevan merkittäviä eroja.

Eroja on esimerkiksi yksilöiden reaktiivisuudessa aktiivisuuden ja tunteiden alueella.

Ihmisten tarkastelu jaottelulla introversio (sisäänpäinsuuntautuneisuus) ja ekstroversio (ulospäinsuuntautuneisuus) pohjautuu myös temperamenttipiirteisiin.

Mary Rothbart

NESTA

Muistisääntö Big Five teorian piirteistä: N neuroottisuus, E ekstorversio-introversio, S sovinnollisuus, T tunnollisuus, A avoimuus uudelle

Hermosolu ja hermoverkko

Aivoissa toiminnan perusyksikkö ovat hermosolut, joiden välillä kaikki viestintä aivoissa tapahtuu.

Ihmisen aivoissa arvioidaan olevan n. 87 miljardia hermosolua.

Yksi hermosolu voi olla yhteydessä jopa tuhansiin muihin hermosoluihin muodostaen näin lukuisia hermosolukytkentöjä ja yhdessä muiden hermosolujen kanssa monimutkaisia hermoverkkoja.

Hermosolujen välisten kytkentöjen lisääntyminen, karsiutuminen, järjestyminen ja vahvistuminen on oleellista esimerkiksi oppimisessa.

Aivotoiminta ja välittäjäaine

Aivotoiminnalla tarkoitetaan sitä, että aivojen hermoverkoissa liikkuu normaalisti koko ajan informaatiota, joka näkyy hermosolujen välisenä sähköisenä ja kemiallisena aktiivisuutena.

Kemiallisia aineita kehossa on kahta laatua – hermosolujen välissä viestinviejinä toimivat välittäjäaineet ja verenkierron kautta toimivat hormonit.

Jokaisella hermosolulla on useita tuojahaarakkeita eli dendriittejä ja yksi viejähaarake eli aksoni, jota pitkin sähköinen hermoimpulssi etenee aksonin hermopäätteisiin.

Kun hermopääte on kahden hermosolun välillä, sitä kutsutaan synapsiksi (kuva).

Hermopäätteistä vapautuu kemiallisia välittäjäaineita, joiden avulla viesti siirtyy seuraavaan hermosoluun.

Synpasirako ja hermoimpulssi

Välittäjäainemolekyylit ylittävät kahden hermosolun välissä olevan hyvin pienen synapsiraon.

Vastaanottavan hermosolun tuojahaarakkeeseen eli dendriittiin kiinnittyessään välittäjäaineet joko estävät tai kiihdyttävät tämän hermosolun toimintaa.

Jos tässä jälkimmäisessä solussa syntyy sähköisen jännitteen muutos eli hermoimpulssi , se vaikuttaa jälleen lukemattomiin muihin hermosoluihin kiihdyttäen tai estäen niiden toimintaa.

Aivotoiminta on siis hermoverkkojen sähköistä ja kemiallista jatkuvaa aktiivisuutta.

Lokalisaatio

Aivokuori

Aivokuoren lohkot

Aivojen eri osat hoitavat hiukan eri tehtäviä.

Tätä kutsutaan toimintojen lokalisaatioksi eli paikantumiseksi tiettyihin aivojen osiin.

Esimerkiksi aivokuori on aivojen uloin muutaman millimetrin paksuinen poimuuntunut kerros, joka koostuu otsalohkosta, päälakilohkosta, ohimolohkosta ja takaraivolohkosta (kuva).

Aivokuoren eri lohkot ovat erikoistuneet vastaamaan tietyistä ihmisen toiminnassa tarvittavista tehtävistä.

Esimerkiksi aivokuoren takaosassa sijaitsevassa takaraivolohkossa sijaitsee näköalue, joka ensimmäisenä ottaa vastaan silmistä tulevan informaation ja aivokuoren sivussa sijaitsevassa ohimolohkossa alue, joka vastaa kuulosta. Päälakilohkossa sijaitsee tuntoaistimuksia vastaanottavia alueita.

Otsalohkolla on paljon erilaisia tehtäviä esim. oman toiminnan suunnittelussa, päättelykyvyssä, keskittymiskyvyssä ja tarkkaavaisuudessa.

Otsalohko

Otsalohkolla, erityisesti sen etuosalla, on merkittävä rooli ihmisen oman toiminnan suunnittelussa, päättelykyvyssä, keskittymiskyvyssä ja tarkkaavaisuudessa.

Otsalohkon etuosa kehittyy eniten lapsuudessa ja nuoruudessa.

Viimeisimpien tutkimustietojen mukaan otsalohko on valmis vasta noin 25 vuoden iässä.

Lasten ja nuorten vielä kehittymässä olevat aivot selittävät osittain sen, miksi lapsuudessa ja nuoruudessa voi olla vaikeaa esimerkiksi suunnitella pitkällä aikavälillä omaa toimintaansa tai ylläpitää tarkkaavaisuutta aina tilanteen vaatimalla tavalla.

Aivokuoren lisäksi ihmisen aivot koostuvat lukuisista muista ns. aivojen syvemmistä aivokuoren alla olevista rakenteista, jotka osallistuvat esimerkiksi monien ihmisen hengissä säilymiseen ja automaattisiin reaktioihin liittyvien toimintojen ohjaamiseen.

Lateralisaatio

Ihmisen aivot jakautuvat oikeaan ja vasempaan aivopuoliskoon, jotka ovat erikoistuneet tiettyjen tehtävien prosessointiin.

Tätä aivopuoliskojen välistä työnjakoa kutsutaan lateralisaatioksi.

Lateralisaatio näkyy esimerkiksi kielen prosessoinnissa, joka tapahtuu enimmäkseen vasemmalla aivopuoliskolla ja avaruudellisessa hahmottamisessa, joka tapahtuu oikealla aivopuoliskolla.

Vasen ja oikea aivopuolisko toimivat ns. ristikkäisperiaatteella.

Tämä tarkoittaa sitä, että vasen aivopuolisko ohjaa kehon oikean puolen liikkeitä ja päinvastoin.

Plastisiteetti

Ihmisen aivot kehittyvät koko elämän ajan.

Kaikki, mitä ihminen kokee ja tekee, muokkaa aivojen hermoverkkoja.

Hermoverkot muodostuvat ja muovautuvat ympäristön ärsykkeiden ja oman toiminnan myötä.

Tällaista aivojen hermoverkkojen kykyä muovautua ympäristön ärsykkeiden ja kokemusten mukaisesti kutsutaan aivojen plastisiteetiksi.

Aivojen kyky muovautua on suurimmillaan lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta plastisiteetti säilyy koko elämän ajan.

Plastisiteetin ansiosta esimerkiksi aivovaurioista kuntoutuminen on mahdollista koko eliniän ajan.

Ylipäänsä uusien asioiden oppiminen ei olisi mahdollista ilman aivojen plastisuutta.

Aivojen muovautuminen alkaa jo ennen syntymää.

Tässä vaiheessa geenit ohjaavat aivojen muovautumista.

Voimakkainta aivojen muovautuminen on ensimmäisinä elinvuosina.

Tällöin muovautumista tapahtuu hermosolujen kuoleman ja etenkin tarpeettomien hermosolujen välisten yhteyksien karsimisen kautta.

Hermosolut, joita käytetään ja joiden käyttöä ympäristö tukee, säilyvät ja vahvistuvat.

Nuoruus on otollista aikaa oppia uutta, sillä silloin on aivojen voimakkaan muovautumisen vaihe.

Hermosolujen väliset yhteydet ja hermoverkot muovautuvat helposti.

Nuorena on helppoa esimerkiksi opetella soittamaan kitaraa ja oppia uutta kieltä tai uusia tanssikuvioita.

Aktiivinen harrastaminen ja uuden opettelu tässä iässä kantaa pitkälle aikuisuuteen ja vanhuuteen asti uusina hermosolujen välisinä yhteyksinä.

Psykoaktiiviset aineet

Psykoaktiivisilla aineilla tarkoitetaan aineita, jotka muuttavat ihmisen käyttäytymistä, mielen toimintaa ja tietoisuutta.

Tällaisia aineita ovat esimerkiksi kofeiini, nikotiini, alkoholi, huumeet ja jotkin lääkeaineet.

Koska nämä aineet ovat kemiallisia yhdisteitä ja koska ihmisen aivot toimivat kemiallisesti, psykoaktiiviset aineet muuttavat aivojen toimintaa.

Monet tavallisetkin asiat kuten toisen ihmisen kosketus, urheilu tai unen määrä vaikuttavat välittäjäainetoimintaan.

Psykoaktiivisilla aineilla on taipumus joko estää tai kiihdyttää aivojen omien välittäjäaineiden toimintaa.

Psykoaktiiviset aineet ovat myös aineita, jotka aiheuttavat usein riippuvuutta muuttamalla aivojen välittäjäaineiden - etenkin mielihyväjärjestelmässä vaikuttavan dopamiinin - toimintaa.

Kasvuympäristö

Muut ihmiset, paikka ja tilanne, jossa ihminen kasvaa ja kehittyy.

Ihminen syntyy aina osaksi tiettyä kasvuympäristöä ja kulttuuria.

Villilapsi-tapaukset ovat vakava esimerkki siitä, miten tärkeää kasvuympäristö on ihmisen kehitykselle.

Kasvuympäristöön kuuluu esimerkiksi oma koti, perhe ja muut läheiset ihmiset, päivähoito ja koulu, harrastukset, paikkakunta, jossa yksilö asuu ja paikkakunnan tarjoamat palvelut, sekä laajemmin kulttuuri, jossa ihminen elää.

Tutkimus aiheesta: Genieksi kutsutaan vuonna 1970 Los Angelesista 13- vuotiaana löydettyä lasta, joka oli elänyt yli kymmenen vuotta eristettynä.

Sosialisaatio

Ihmisen kasvamista yhteisön tai yhteiskunnan jäseneksi.

Vuorovaikutus on kaksisuuntaista (ympäristön antama palaute --> temperamentti vaikuttaa siihen esim. vauvalla, et minkälaista palautetta yksilö saa ympäristöltä).

Tahatonta oppimista --> tahatonta oppimista tapahtuu ihmisen omassa kasvuympäristössä ehdollistumisen ja mallioppimisen kautta.

Sosialisaatioprosessissa yksilö on vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja oman kulttuurinsa elinympäristön kanssa.

Tässä vuorovaikutuksessa yksilö omaksuu ihmisille tyypilliset käyttäytymis- ja toimintatavat, oman kulttuurinsa käsitykset sekä ajattelu- ja toimintatavat.

Hän omaksuu myös yhteiskuntansa ja oman perheensä arvoja [arvot: Tarkoitetaan uskomuksia ja käsityksiä arvokkaista, hyvinä ja tärkeinä pidetyistä asioista.] ja normeja [normi: Normit ovat yhteisön osin tietoisia ja osin tiedostamattomia määritelmiä "normaalille" käytökselle. Ne ovat julkilausuttuja sääntöjä ja hiljaisia oletuksia siitä, miten tulee toimia ollakseen hyväksytty.] eli sosiaalistuu osaksi omaa yhteisöään.

Lisäksi sosialisaatiossa muokkautuu yksilön tapa käyttää kieltä, jäsentää ja tulkita maailmaa ja ajatella.

Behaviorismi

Tutkija?

Psykologian suuntaus: behaviorismin mukaan ihmisen reagointi- ja käyttäytymistavat ovat opittuja.

Klassinen ehdollistuminen ja välineellinen ehdollistuminen.

Behaviorismiksi kutsutaan psykologian suuntausta, joka tutki 1900-luvun alkupuolella ennen kaikkea oppimista ja toi luonnontieteissä käytetyn tarkan mittaamisen ihanteen osaksi psykologian tieteellistä tutkimusta.

Varhaiset behavioristit tutkivat pääasiassa eläinten oppimista, mutta huomasivat, että tuloksia voi soveltaa ihmisiinkin.

Behaviorismin isäksi on sanottu yhdysvaltalaista psykologia John B. Watsonia, joka ajatteli ihmisen olevan syntyessään ikään kuin tyhjä taulu (lat. tabula rasa), jolla ei ole vapaata tahtoa vaan jota voidaan ulkoapäin muokata mihin tahansa suuntaan.

Watsonin kuuluisa lause sisältää ajatuksen ihmisen ulkoapäin ohjattavuudesta:

"Antakaa minulle kasvatettavaksi tusina terveitä lapsia ja haluamani kaltainen ympäristö, niin takaan, että voin kouluttaa heistä kenestä tahansa lääkärin, tuomarin, taiteilijan, kansanedustajan – jopa varkaan tai kerjäläisen, hänen perimästään tai kyvyistään riippumatta"

Klassinen ehdollistuminen (behaviorsimi)

Tutkijat? 2 kpl

Oppimisen muoto, jossa yksilö oppii tahattomasti yhteyden ympäristössä säännönmukaisesti samaan aikaan toistuvien ärsykkeiden välillä.

Esimerkiksi pieni vauva on voinut yhdistää tuttipullon näkemisen mielihyvään ja rauhoittuu nälkäitkustaan jo tuttipullon nähdessään.

Samalla tavoin esimerkiksi puhelimen merkkiääni saattaa herättää valpastumisreaktion, joka vaatii katsomaan puhelinta, tai pullan tuoksu tuo väistämättä mieleen lapsuuden kesät mummolassa.

Klassinen ehdollistuminen voi tapahtua myös hyvin nopeasti.

Erityisesti pelkoehdollistuminen voi olla voimakasta.

Esimerkiksi yksittäinen ahdistava vaaratilanne vedessä voi saada ihmisen karttamaan laiturille astumista tai veneilyä.

Venäläinen fysiologi Ivan Pavlov tutki klassista ehdollistumista koirilla (alla).

Myöhemmin John B. Watson osoitti pikku-Albert kokeellaan klassisen ehdollistumisen toimivan myös ihmisillä (alla).

Behavioristien mukaan ihminen oppii passiivisesti klassisen ehdollistumisen kautta ympäristön säännönmukaisuuksia ja niihin liittyviä automaattisia reaktioita, kuten varautuneisuutta, pelkoa ja mielihyvää.

Välineellinen ehdollistuminen (behaviorismi)

Tutkija?

Oppija nähdään aktiivisena toimijana, joka muuttaa käyttäytymistään seurausten eli palkkioiden tai rangaistusten perusteella.

Sosialisaatiossa merkittävämpi kuin klassinen (tutkinut B.F Skinner).

Ulkopuolelta voidaan vahvistaa oppimista: positiivisella vahvistamisella, kuten palkkioilla, lisätään toivottua käyttäytymistä. Rangaistuksilla puolestaan voidaan vähentää ei-toivottua käyttäytymistä.

Positiivisen vahvistamisen ei tarvitse kuitenkaan olla konkreettinen palkkio, vaan se voi olla esimerkiksi positiivisen huomion antamista hymyilemällä.

Rangaistuksenkaan ei tarvitse tarkoittaa kuritusta, vaan se voi olla esimerkiksi huomiotta jättämistä tai paheksuvia ilmeitä tai mitä tahansa ikäviä seurauksia.

Kasvatus on hyvin pitkälti tällaista välineellisen ehdollistumisen periaatteiden soveltamista.

Myös sosiaalisessa mediassa saatujen tykkäysten ja kommenttien määrä muokkaa sitä, mitä sinne postataan.

Eläinten koulutuksessa toivotun käyttäytymisen vahvistaminen palkkioilla perustuu välineellisen ehdollistumisen teoriaan.

Ivan Pavlov

Koirakokeet (klassinen ehdollistuminen)

ruoka ja kuola ja pilli

John B. Watson

pikku-Albert

Yhdysvaltalainen psykologi John B. Watson (1878- 1958) testasi vuonna 1920 kuuluisassa kokeessaan klassisen ehdollistumisen toimimista ihmisellä.

1v Albert --> ehdollistetaan pelkäämään rottia

Kokeen alussa Albert sai vapaasti tutustua eläviin rottiin (neutraali ärsyke), joita hän katseli kiinnostuneena.

Tämän jälkeen rotan näkemiseen yhdistettiin kova ääni (ehdoton ärsyke), jota Albert pelkäsi ja joka sai hänet itkemään (ehdoton reaktio).

Kun kova ääni yhdistettiin riittävän monta kertaa rotan näkemiseen, Albert alkoi itkeä jo pelkästään nähdessään rotan.

Alun perin neutraali ärsyke rotta oli siis muuttunut ehdolliseksi ärsykkeeksi, joka sai aikaiseksi itkun ehdollisena reaktiona.

Watsonin kokeen eettisyys on kyseenalaistettu.

B.F Skinner

Välineellinen ehdollistuminen: oppija nähdään aktiivisena toimijana, joka muuttaa käyttäytymistään seurausten, eli palkkioiden tai rangaistusten, perusteella.

Yhdysvaltalainen psykologi B. F. Skinner (1904–1990) oli tunnetuimpia välineellisen ehdollistumisen tutkijoita.

Kokeissaan Skinner pyrki muokkaamaan koe-eläinten, kuten rottien tai kyyhkysten, olemassa olevia käyttäytymisen muotoja erilaisten vahvisteiden avulla.

Kokeitaan varten Skinner rakensi keinotekoisen ympäristön (kuva), jota myöhemmin alettiin kutsua Skinnerin laatikoksi (engl. Skinner box). Skinnerin laatikon ideana oli testata vahvisteiden, kuten palkkioiden (ruoka) tai rangaistusten (sähköisku), vaikutusta eläinten käyttäytymiseen.

Albert Bandura

Minkä teorian hän kehitti?

Varhaisten behavioristien työn jatkoksi Yhdysvalloissa Albert Bandura kiinnostui siitä, miten lapset oppivat myös tarkkailemalla sosiaalisessa ympäristössä toisia ihmisiä.

--> mallioppiminen, sosiaalisen oppimisen teoria

Banduran mielestä oppiminen ei voinut olla pelkästään varhaisten behavioristien mukaista yrityksen ja erehdyksen avulla oppimista, vaan ihmiset oppivat myös toisiltaan.

Bandura selvitti kuuluisissa Bobo-nukkekokeissaan (alla) aggressiivisuuden taustalla olevia syitä ja huomasi lasten ottavan mallia käyttäytymiseensä aikuisia tarkkailemalla.

Nämä kokeet vaikuttivat osaltaan Banduran kehittämään teoriaan, jota kutsutaan mallioppimiseksi tai sosiaalisen oppimisen teoriaksi (engl. social learning theory).

Teorian mukaan oppimista voi tapahtua pelkästään mallin käyttäytymistä tarkkailemalla.

Malli voi olla elävä ihminen, sanallisesti tuotettu ohje tai mediassa tai kirjallisuudessa esiintyvä todellinen tai fiktiivinen hahmo.

Mallioppiminen, sosiaalisen oppimisen teoria

Oppimista voi tapahtua pelkästään mallin käyttäytymistä tarkkailemalla.

Albert Bandura - Bobo-nukkekokeet

Malli voi olla elävä ihminen, sanallisesti tuotettu ohje tai mediassa tai kirjallisuudessa esiintyvä todellinen tai fiktiivinen hahmo.

Liittyy myös:

sijaisvahvistaminen = jos mallin käytöstä palkitaan, sitä jäljitellään enemmän ja jos paheksutaan, ko. käytöstä vältetään. --> ihmisen ei tarvii kokeilla itse.

Esim. opitaan sosialisaatiossa tärkeitä asioita.

Sijaisvahvistaminen

Jos mallin käytöstä palkitaan, sitä jäljitellään enemmän, ja jos mallin käytöstä paheksutaan, vastaavaa käytöstä vältetään.

Ihmisen ei siis välttämättä tarvitse kokeilla kaikkea itse ja saada siitä itse myönteisiä tai kielteisiä seurauksia, vaan toisten ihmisten toimintaa ja sen seurauksia havainnoimalla opitaan monia sosialisaatiossa tärkeitä asioita.

Esimerkiksi kun ihminen näkee jonkun toisen saavan paheksuntaa ei-toivotusta käyttäytymistä, hän voi oppia jo tästä, ettei hänen itsensä kannata tehdä samaa asiaa.

Banduran "Bobo-nukke" -koe (1965)

Albert Bandura oli kiinnostunut siitä, miten lapset oppivat käyttäytymistä havainnoimalla aikuisen mallia. Ensimmäisessä Bobo-nukketutkimuksessa hän käytti elävää aikuista mallia, joka joko leikki rauhallisesti tarjolla olleilla leluilla tai kohteli aggressiivisesti suurta Bobo-nukkea. Lisäksi hän kokeili, miten mallin sukupuoli vaikuttaa jäljittelyyn. Bandura (1961) havaitsi, että lapset jäljittelevät aikuisen antamaa mallia käyttäytymisestä. Jos malli on samaa sukupuolta, vaikutus on vielä voimakkaampi.Jatkotutkimuksissa Bandura (1963) halusi tutkia, onko median välittämällä mallilla vastaava vaikutus kuin elävällä mallilla. Hän huomasi, että sekä videoitua ihmistä että piirroshahmon osoittamaa aggressiota jäljiteltiin. Uutena tutkimuskysymyksenä Banduraa (1965) alkoi kiinnostaa, vaikuttaisiko sijaisvahvistaminen eli mallin saamat seuraukset siihen, kuinka voimakkaasti lapset ottavat mallia aikuisen käytöksestä.Tutkijat päättelivät, että lapset oppivat median välittämästä mallista paitsi toistamaan mallin käytöstä myös sen, kannattaako käytöstä jäljitellä vai ei. Mallin saama sijaisvahvistaminen vaikuttaa ennen kaikkea motivaatioon toteuttaa käytännössä mallin antamaa esimerkkiä.

Kulttuuri

Elävä ja vaikuttava systeemiä, joka koostuu jonkin ryhmän jakamista uskomuksista, arvoista ja käyttäytymisestä.

Kulttuuriin kuuluu, että nuo uskomukset, arvot ja käyttäytymismallit välitetään myös seuraavalle sukupolvelle.

Kulttuurilla voidaan viitata laajoihin kulttuuripiireihin, kuten länsimaiseen kulttuuriin tai itäaasialaiseen kulttuuriin.

Näiden sisällä on kuitenkin myös eroja eri kansallisuuksien kulttuurien välillä.

Lisäksi voidaan puhua tietyn työyhteisön, koulun tai jopa perheen kulttuurista.

Näihin pienempiinkin ihmisryhmiin voi muodostua normien [normi: Sanktion avulla ylläpidetty käyttäytymissääntö. Normi voi olla eksplisiittinen eli julkilausuttu tai implisiittinen eli aavistettavissa oleva.] ohjaamia uskomus- ja toimintajärjestelmiä, joihin uusi tulokas sosiaalistuu.

Kaikenlainen jaettu kulttuuri helpottaa vuorovaikutusta ja yhteistä toimintaa sekä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Yksilön ja kulttuurin vaikutus on kaksisuuntaista:

ympäristö väistämättä vaikuttaa jokaiseen, mutta samalla jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan

Ihmiset luovat kulttuurin ja muovaavat jatkuvasti myös yhteiskunnallista ilmapiiriä ja esimerkiksi lainsäädäntöä.

Ne muuttuvat hitaasti, mutta olisi virheellistä sanoa, että ihminen on kulttuurin tai yhteiskunnan armoilla.

Sisäinen malli, skeema

sisäinen malli: skeema; ihmisen muistiin tallentunut tiedollinen edustus itsestä, muista ihmisistä, paikoista, asioista, esineistä ja tapahtumista; ohjaavat kaikkea ihmisen ajattelua ja toimintaa.

Aivoissa sisäiset mallit ovat hermoverkkoihin [hermoverkko: Toisiinsa kytkeytyneiden hermosolujen muodostama toiminnallinen kokonaisuus] tallentuneita valmiuksia, jotka aktivoituvat ärsykkeistä, jotka ihminen tunnistaa itselleen tutuiksi.

-kulttuurisidonnaisia

-syntyvät kokemuksien ja oppimisen kautta

- esim. koulutuksen kautta uusia

- kasvatus ja media tarjoavat myös sisäisiä malleja, etenkin asenteita ihmisryhmiä ja asioita kohtaan.

- Monet sisäiset mallit ovat jokseenkin yhteisiä saman yhteisön ihmisille. (esim. kieli)

Osa sisäisistä malleista voi olla yksilöllisiä, kuten mielipiteet siitä, millainen on hyvä ystävä tai miten valmistetaan hyvää kahvia.

- Myös asenteelliset uskomukset ja virheelliset käsitykset, kuten stereotypioihin perustuvat ennakkoluulot, ovat sisäisiä malleja. Ne voivat olla sosialisaatiossa [sosialisaatio: Kehitystapahtuma, jonka kuluessa yhteisön arvot, uskomukset ja normit siirtyvät osaksi lapsen ja nuoren ajattelua.] muilta omaksuttuja tai omista kokemuksista syntyneitä.

-mentaaliset kartat -skriptit

-motorinen toiminta

-voi aiheuttaa kaavamaista ja stereotyyppistä ajattelua

Ohjaavat sosiaalista havaitsemista:

-asenteet

-ensivaikutelma

-stereotypiat (kaavamainen yleistys)

-ennakkoluulo (negatiivinen asenne)

-implisiittinen persoonallisuusteoria

-haloefekti

-stigma

Mitä eroa on pintakulttuurilla ja syväkulttuurilla?

Mitä tarkoittaa, että kulttuuri on "mielen ohjelma"?

Kulttuurin määrittelyssä erotetaan usein ulkoapäin tarkasteltava pintakulttuuri, johon kuuluvat sellaiset asiat, kuten ruoka, pukeutumis- ja käyttäytymistavat, sekä syväkulttuuri, johon taas kuuluvat uskomukset, arvot ja asenteet.

Kulttuuri muovaa ihmisen sisäisiä malleja eli käsityksiä siitä, miten asiat toimivat ja mikä on tavanomaista.

Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuurin voi nähdä eräänlaisena tietyn ihmisjoukon mieliin asennettuna ohjelmana, joka käsittelee sisään tulevat vaikutteet tietyn kaavan mukaan ja tuottaa ulos sen mukaisia tulkintoja ja toimintaa.

Siksi eri kulttuureista tulevat ihmiset saattavat kokea saman tilanteen hyvin eri tavoin oivaltamatta edes, miten erilainen toisen kokemusmaailma voi olla.

Kulttuuri ja normit

Kuhunkin kulttuuriin sisältyy myös sille ominaisia normeja eli käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat tapakulttuurin lisäksi esimerkiksi puolison valintaa, sukupuolirooleja, tunteiden ilmaisemista, suhtautumista alkoholin käyttöön tai ruumiilliseen kuritukseen, asennoitumista vanhuksiin, rehellisyyden arvostamista tai valtasuhteita.

Normit määrittävät sitä, mikä koetaan hyväksyttäväksi ja tavanomaiseksi toiminnaksi ja mitä taas pidetään poikkeavana.

Colen ja Scribnerin tutkimus kulttuurin vaikutuksesta muistamiseen (1993)

Amerikkalaiset tutkijat Cole ja Scribner olivat kielihaasteista huolimatta kiinnostuneita tutkimaan, vaikuttaako kulttuuri lasten tapaan oppia ja muistaa.

He vertailivat amerikkalaisia ja Liberiassa Afrikan maaseudulla asuvia erään heimon jäseniä yhteistyössä paikallisten kanssa.

Tutkimus osoitti, että sinänsä kyky muistaa ja oppia muistin avulla ei ole kulttuurisidonnainen vaan yhteinen ihmisille.

Samalla se osoitti, että koulutus kehittää yksilön ajattelutapaa. Yläkäsitteiden käyttö ja kyky hyödyntää luokittelua muistin tukena syntyvät ainakin osittain koulutuksen myötä.

Lisäksi tutkimus osoitti, että puutteet tutkimuksen suunnittelussa (otoksen valinta, tutkimusmenetelmät) saattavat johtaa virheellisiin johtopäätöksiin.

A.R Lurija

Kulttuuri vaikuttaa myös siihen, miten ihminen ajattelee ja jäsentää tietoa.

Muun muassa venäläinen A. R. Lurija huomasi koulutuksen muuttavan ihmisten tapaa luokitella työkaluja ryhmiin.

Kouluttamattomat liittivät vasaran ja naulan yhteen, koulutetut ryhmittelivät kaikki työkalut yhdeksi ryhmäksi. Koulutus muutti ajattelua abstraktimmaksi ja käyttöön tuli yläkäsite "työkalu". Kouluttamattomat olivat ajattelussaan sidoksissa konkreettisiin kokemuksiin ja luokittelivat asiat vain niiden käyttöyhteyden mukaan.

Jos kulttuurin ensisijainen tapa käsitellä ja välittää tietoa ovat tarinat, voi informaation esittämisen tapa vaikuttaa esimerkiksi muistisuorituksiin.

Individualistinen kulttuuri

Individualistisissa yksilökeskeisissä kulttuureissa, joihin Suomi ja monet muut länsimaat kuuluvat, arvostetaan itsenäisyyttä sekä yksilöllisyyttä ja yksilöllisiä saavutuksia pidetään tärkeinä.

Ihmisten odotetaan pitävään huolta ensisijaisesti vain itsestään.

Kollektivistinen kulttuuri

Kollektivistisissa kulttuureissa arvostetaan yhteisöllistä harmoniaa, ryhmän jäsenyyttä eikä odoteta oikeutta omaan yksityisyyteen samalla tavoin kuin individualistisissa kulttuureissa.

Geert Hofstede

Kulttuurien kuvailuun ja vertailuun käytetään kulttuurisia ulottuvuuksia, joita alan keskeinen tutkija Geert Hofstede erottaa kuusi erilaista. Psykologiassa näistä on tutkittu eniten yksilöllisten eli individualististen ja yhteisöllisten eli kollektivististen kulttuurien välisiä eroja.

Yksilöllisten ja yhteisöllisten kulttuurien erilaisuus ilmenee esimerkiksi lastenkasvatuksessa.

Yksilöllisissä kulttuureissa lasta kannustetaan oman mielipiteensä ja taitojensa esittämiseen, kun taas yhteisöllisissä kulttuureissa ohjataan enemmän sopeutumiseen ja joustavaan yhteistyöhön.

Temperamentiltaan ujo ja varautunut voi kokea olevansa "vääränlainen", jos kulttuuri on hyvin yksilökeskeinen ja ulospäinsuuntautumista korostava.

Nöyryyttä ja sopeutumista korostavassa yhteisöllisessä kulttuurissa hän luultavasti saisi paljon positiivista palautetta.

Kulttuuriset ulottuvuudet Geert Hofsteden mukaan (6 kpl)

1. Valtaetäisyys (ihmisten eriarvoisuus/samanarvoisuus, hierarkia/tasa-arvo)

2. Individualismi vs. kollektivismi (perheissä, työpaikoilla, yhteiskunnassa ilmenevä itsenäisyys/yhteisöllisyys, ajattelutapana minä vai me)

3. Maskuliinisuus vs. feminiinisyys ("kovien” tai ”pehmeiden” arvojen yhteiskunta; maskuliinisissa kulttuureissa arvostetaan kilpailua ja määrätietoista saavutuksiin pyrkimistä, feminiinisissä kulttuureissa arvostetaan joustavuutta, yhteistyötä, heikoista huolehtimista ja elämänlaatua.)

4. Epävarmuuden välttäminen vs. hyväksyminen (tiukat normit käyttäytymiselle vai sallivampi suhtautuminen erilaisuuteen ja uusiin virtauksiin.)

5. Aikaorientaatio (tavoitteissa pitkä aikaväli – lyhyt aikaväli, lyhyen aikaperspektiivin kulttuurit arvostavat perinteitä ja ovat hitaita muuttumaan, pitkän aikaperspektiivin kulttuurit tarttuvat helpommin muutosten mahdollisuuteen ja suuntautuvat tulevaisuuteen.)

6. Mielihyväkeskeisyys vs. pidättyvyys: sallitaanko vapaa nautinnon ja ilon tavoittelu vai edellytetäänkö tarpeiden lykkäämistä ja tiukkojen sosiaalisten normien noudattamista.

attribuution perusvirhe

Kun ihmiset tekevät havaintoja toisten ihmisten toiminnasta, he tyypillisesti olettavat toiminnan kertovan tämän persoonallisuudesta ja vähättelevät tiedostamattaan tilannetekijöiden vaikutusta.

Tilannetekijät

Esimerkiksi toisten ihmisten läsnäolo, kiire, nälkä, juuri sillä hetkellä mielessä olevat ajatukset ja tunteet, rooli ryhmässä tai jopa säätila.

Esimerkiksi auttaminen, auttamatta jättäminen tai julmuus eivät kerro suoraan persoonallisuudesta, vaan tilannetekijöiden ja persoonallisuuden vuorovaikutuksesta.

Auttamiskäyttäytymiseen vaikuttaa esimerkiksi muut paikalla olevat ihmiset. Vastuun hajautuminen joukossa pysäyttää auttamisen, kun syntyy uskomus, että joku muu kuitenkin hallitsee tilanteen paremmin.

Tilanteen ohittamiseen voi vaikuttaa myös ohikulkijan tulkinta apua tarvitsevan tilanteesta ja autettavan ulkoinen olemus.

Sosiaalinen identiteetti

sosiaalinen identiteetti: Ihmisen taipumus määritellä itsensä ryhmäjäsenyyksien kautta, ja tarve kokea itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi muiden silmissä.

Ryhmiin luokittelu johtaa stereotypioihin ja oman ryhmän suosimiseen.

Lisää:

Ihmisten taipumusta määritellä itsensä ryhmäjäsenyyksien kautta esimerkiksi "olen lukiolainen" ja "olen jalkapalloilija".

Sosiaalisen identiteetin eri puolet aktivoituvat eri tilanteissa ja muuttavat ihmisen käyttäytymistä tilanteen mukaan.

Kullakin hetkellä aktiivinen sosiaalinen identiteetti vaikuttaa moniin asioihin.

Se ohjaa tulkintoja toisista ihmisistä ja heidän toiminnastaan.

Se vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, kenen seuraan hakeudutaan tai ketä pysähdytään auttamaan.

Ihmiset ovat esimerkiksi sitä valmiimpia auttamaan toista, mitä samanlaisemmasta yksilöstä on kyse.

Sosiaalisen identiteetin teoriaan kuuluu oletus, että sosiaalinen identiteetti pohjimmiltaan palvelee ihmisen tarvetta kokea itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi.

Sosiaalisen identiteetin synnyssä voidaan erottaa neljä elementtiä:

1. luokittelu (suomalaiset, naiset, jalkapalloilijat)

2. samastuminen (Sisäryhmän eli ”me”-ryhmän jäsenet kokevat yhteenkuuluvuutta ja luottavat toisiinsa.

Ulkoryhmä eli ”muut” taas on ryhmä, johon yksilö ei koe kuuluvansa ja jonka kanssa ei haluta olla tekemisissä, vaan siihen voidaan suhtautua jopa varauksellisesti.)

3. vertailu (sisäryhmän suosiminen, stereotypiat, mahd: jännitteet, ennakkoluulot, syrjintä, kielteinen asenteellisuus lisääntyy)

4. sisäryhmän suosiminen

Sosiaalisen identiteetin teorian kehittäjät?

Sosiaalisen identiteetin teorian luojien Henri Tajfelin ja John Turnerin mukaan ihmisten taipumus sosiaalisen identiteetin luomiseen ja ryhmien väliseen erotteluun on hyvin voimakas ja syntyy jopa kuvitteellisista asioista.

Sosiaalinen identiteetti ei kuitenkaan ole jatkuvasti sama, vaan sen eri puolet korostuvat eri tilanteissa.

Konformisuus

konformisuus: ryhmään mukautuminen; Ihmiset ovat taipuvaisia toimimaan samoin kuin muutkin ollakseen poikkeamatta ryhmästä.

Silloinkin, kun toinen ihminen tai läsnä oleva ryhmä ei aktiivisesti suostuttele tai painosta yksilöä, ihminen ottaa vaikutteita ympäristöstään ja mukauttaa käyttäytymistään tilanteeseen sopivaksi.

Konformisuuden uhat ja tutkija?

Konformisuus voi esimerkiksi helposti yhdenmukaistaa ryhmän jäsenten näkemyksiä.

Kun muutama vahva mielipidejohtaja esittää näkemyksensä, toisella kannalla olevat herkästi vaikenevat, jolloin syntyy illuusio yksimielisyydestä ja vallan saanut käsitys voimistuu.

Konformisuus voi näkyä myös niin, että yksilö tekee samaa, mitä ryhmäkin tekee.

Voi olla myös niin, että kun kukaan muukaan ei tee, niin yksittäinen ihminen ei halua poiketa muista eikä myöskään tartu toimeen edes silloin, kun se olisi äärimmäisen tärkeää vaikkapa hädässä olevan auttamiseksi.

Konformisuus ilmiönä on tuttua piilokameraohjelmista, mutta sitä on tutkittu tieteellisestikin.

Solomon Asch on yksi kuuluisimmista konformisuuden tutkijoista.

Stanley Milgram

Aina mukautuminen ei vaadi edes ryhmää vaan yksittäinen auktoriteettikin voi vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen.

On tutkimusnäyttöä siitä, että ihminen on varsin taipuvainen tottelevaisuuteen eli tekemään asioita jonkun pyytäessä tai käskiessä.

Eräässä tutkimuksessa tutkija pyysi ihmisiä luovuttamaan paikkansa junassa hänelle, vaikka vaunussa oli runsaasti tyhjää tilaa.

Pelkkä pyynnön toistaminen ilman sen ihmeempiä perusteluita sai useimmat vaihtamaan paikkaa.

Jos tilanteessa joku toimii auktoriteettina ja antaa ymmärtää, että hän ottaa vastuun, ihmiset saattavat tehdä voimakkaastikin arvojensa vastaisia tekoja, kuten kuuluisassa Stanley Milgramin tottelevaisuuskokeessa havaittiin.

Milgramin tottelevaisuuskokeet (1960-luku)

HUOM! jälkeepäin kyseenalaistettu eettisten ongelmien takia

Psyykkiset toiminnot

Kuuluu ihmisen tiedonkäsittely eli kognitiiviset toiminnot, tunteet eli emootiot ja motiivien kokonaistila eli motivaatio.

eli

1. kognitiiviset toiminnot

2. emootiot

3. motivaatio

Tiedonkäsittely

Kaikki ihmisen ympärillä oleva informaatio ja ihmisen mielessä oleva tieto.

Tiedonkäsittelyssä tarvitaan tiedonkäsittelyn toimintoja eli kognitiivisia toimintoja, joita ovat esimerkiksi havaitseminen, ajattelu, muisti, kieli, oppiminen ja tarkkaavaisuus (HAMKOT).

Ilman kognitiivisia toimintoja tiedonkäsittely ei onnistu tai se on puutteellista.

Tiedonkäsittelyn avulla ihminen ymmärtää ympäristöään, oppii sopeutumaan siihen ja ylipäänsä pystyy toimimaan ympäristössä mielekkäästi.

Havaitseminen

Tietoisuutta näkö-, kuulo-, tunto-, haju- tai makuaistimuksista.

-valikoivaa

-rajallista

Tarkkaavaisuus

Huomion kiinnittämistä tietoisesti johonkin näistä aistimuksista.

(aistimukset: näkö-, kuulo-, tunto-, haju- tai makuaistimukset).

-valikoivaa

-rajallista

Usein tietoista, mutta poikkeuksena esim. ääniärsyke - refleksinomainen tarkkaavaisuuden siirtyminen.

Ihminen ei kykene kiinnittämään täyttä tarkkaavaisuutta jokaiseen aistiärsykkeeseen ympärillään eikä tietoisesti havaitsemaan kaikkea ympärillään olevaa ja itsessään tapahtuvia reaktioita, koska mielessä ei pysy kerrallaan monia asioita.

esim. autolla ajamisen opettelu --> monen asian hallitseminen samaan aikaan --> tulee paremmaks.

Muisti

Tutkija?

Kognitiivinen toiminto; ihminen tallentaa kokemuksia, tietoja ja taitoja eli sisäisiä mallejaan muistiin, säilyttää niitä sekä palauttaa asioita mieleen.

Muistin toiminnassa on eriteltävissä muistiin tallentaminen, muistissa säilyttäminen ja mieleenpalauttaminen.

-Valikoivaa

Muistiin tallentuu ympäristöstä asiat, joihin ihminen on havaitsemishetkellä kiinnittänyt huomiota.

Ne tallentuvat sillä tavalla, miten ihminen on kyseiset kohteet ymmärtänyt ja tulkinnut eli havainnut.

Muistikuvat muokkaantuvat yksinkertaisimmiksi --> ei luotettavaa.

Muistikuva rakennetaan uudelleen eli rekonstruoidaan.

Muisti on uudelleen muokkaavaa eli rekonstruktiivista.

Muistikuvien mieleenpalauttamista voidaan manipuloida.

Psykologi Elizabeth Loftus on tutkinut jo vuosikymmenien ajan sitä, miten

epäluotettava ihmisen muisti ylipäänsä on ja miten helposti ihmiselle voi syntyä ns. valemuistoja.

Elizabeth Loftus

Elizabeth Loftus on yksi kuuluisimpia muistin luotettavuuden tutkijoita. Hän on 1970-luvulta lähtien tutkinut muistin rekonstruktiivisuutta eli sitä, miten muisti ei toista asioita sellaisenaan, vaan jokainen mieleenpalautus on ikään kuin muiston uudelleen rakentaminen.

Hän aloitti tutkimalla ns. johdattavien kysymysten vaikutusta (leading questions), jatkoi väärän tiedon vaikutuksen tutkimuksella (misinformation effect) ja päätyi valemuistojen tutkimiseen (false memories). Kaikilla näillä on merkitystä esimerkiksi silminnäkijätodistusten luotettavuutta arvioitaessa.

Yksi Loftuksen ensimmäisistä kuuluisaksi tulleista tutkimuksista on autoonnettomuuskysely, jossa tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako kysymisen tapa siihen, mitä koehenkilöt muistavat.

Tämän ja monien muiden tutkimusten perusteella voidaan päätellä, että muistin toiminta rakentuu pitkälti skeemojen eli sisäisten mallien varaan. Sanavalinnatkin saattavat muovata asiasta syntynyttä skeemaa ja siten vääristää muistikuvaa.

Daniel Kahneman

ajattelu:

kognitiivinen toiminto; tiedon käsittelyä mielessä, voi olla nopeaa ja hidasta.

Kahnemanin järjestelmä 1. = Nopea ajattelu, jota Kahneman kutsui myös järjestelmäksi 1, on käytössä silloin, kun ihminen tekee oletuksen jostakin asiasta nopeasti, välittömästi ja intuitiivisesti eli melko tiedostamattomasti ja harkitsematta, monesti tunteen pohjalta.

Nopea ajattelu on kyseessä esimerkiksi, kun hymyilevän ihmisen kuvasta tekee nopean päätelmän, että hän on iloinen ja silloin, kun laskee yhteen helpon yhteenlaskun 2 + 2.

Kahnemanin järjestelmä 2. =Hidas ajattelu: Järjestelmä 2:n mukainen hidas ajattelu vaatii ponnistelua.

Tällöin ihminen tarkastelee ja arvioi asioiden välisiä suhteita järjellisesti, analyyttisesti ja loogisesti.

Ongelmaa ratkoessaan, kuten matematiikan tehtävää ratkaistessaan tai opiskelupaikkaa päättäessään, moni joutuu ponnistelemaan ajattelunsa äärirajoilla.

Nopea ajattelu usein riittää rutiininomaisessa arkiajattelussa, mutta monissa tilanteissa tarvittaisiin hidasta ajattelua ja pysähtymistä asioiden ääreen, jotta ei tehtäisi virheellisiä päätelmiä tai päädyttäisi vääränlaisiin ajatuskulkuihin.

Koska hidas järjestelmä 2:n mukainen ajattelu vie aikaa ja vaatii keskittymistä, mukavuudenhaluisena ihminen ei aina jaksa pohdiskella asioita kovin pitkään.

Kieli

kieli: kognitiivinen toiminto; puheen tuottaminen ja ymmärtäminen, kyky nimetä asioita sekä taito lukea ja kirjoittaa.

Ihminen prosessoi myös visuaalista ainesta, mutta käsitteellinen, kieleen perustuva ajattelu mahdollistaa paljon enemmän. Kielen merkitys esimerkiksi oppimisessa on keskeistä, sillä sen avulla tuotetaan tietoa ja luodaan merkityksiä. Kielen avulla ajattelu tulee näkyväksi toiminnoksi ja jäsentyy. Voidaan väittää, että kielellä ajatellaan ja usein ajattelu tuntuukin "sisäiseltä puheelta".

Kieli mahdollistaa myös vuorovaikutuksen.

Skripti

Sisäiset mallit oivat olla tavanomaisia toimintoja, kuten kaupassa asioimista koskevia "käsikirjoituksia" eli skriptejä, jotka sujuvoittavat toimintaa.

minäkäsitys

Sisäinen malli, joka ohjaa paljon ihmisen toimintaa:

Ihmisen muodostama kuva omasta itsestään.

Se koostuu omaa ulkonäköä, luonteenpiirteitä ja taitoja + toimintaa sosiaalisissa tilanteissa koskevista havainnoista sekä uskomuksista.

Minäkäsitys on yhteydessä itsetuntoon ja pystyvyysuskomuksiin.

Laajemmin:

Minäkäsitys tai minäkuva on ihmisen itsestään muodostama henkilökohtainen sisäinen malli, käsitys siitä "millainen minä olen". Minäkäsitys koostuu kaikesta siitä, millaisena ihminen näkee itsensä kokemustensa, saamansa palautteen, omaksumiensa uskomusten ja tietojen perusteella. Minäkäsityksensä pohjalta ihminen tulkitsee itseään ja mahdollisuuksiaan, suodattaa kokemuksiaan sekä tekee ratkaisujaan. Minäkäsitys voi olla myönteinen tai kielteinen, realistinen tai vääristynyt. Myönteinen minäkäsitys edistää usein positiivista elämänasennetta. Jos ihminen näkee itsessään paljon kielteisiä ominaisuuksia ja on sokea myönteisille, hän ei ehkä arvosta itseään niin paljon kuin voisi eikä sen takia tee asioita, joissa voisi onnistua. Riittävän kattava minäkäsitys auttaa ihmistä näkemään mahdollisuutensa ja selviämään pettymyksistä, kun epäonnistumisen hetkellä säilyy tietoisuus muista vahvuuksista.

Itsetunto

Ihmisen muodostama kokonaisvaltainen arvio siitä, kuinka hyvä ja arvokas hän on omasta mielestään ja miten paljon hän luottaa itseensä.

Laajemmin:

Itsetunto on ihmisen muodostama arvio omasta arvostaan, käsitys siitä "kuinka hyvä ja riittävä olen". Itsetunto syntyy vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Sen perustana on lapsuudessa saatu sisäisen arvokkuuden kokemus, "olen arvokas ja ihana", joka syntyy siitä, että vanhemmat vastaavat lapsen tarpeisiin ja nauttivat hänen seurastaan. Tätä kutsutaan annetuksi itsetunnoksi. Myöhemmin tekemisestä saatu palaute ja ihmiselle asetetut odotukset muovaavat erityisesti itsetunnon suorituksiin liittyvää osaa. Kun ihmisellä on riittävän hyvä annettu itsetunto, hän kestää helpommin vastoinkäymisiä ja suorituksissa epäonnistumisia menettämättä itseluottamustaan. Hyvästä itsetunnosta kertoo myös se, että ihminen muodostaa omia mielipiteitä, tekee itsenäisiä ratkaisuja ja kykenee puolustamaan niitä sekä samalla kykenee arvostamaan toisia ja heidän ajatuksiaan.

Pystyvyysuskomukset

Käsityksiä omista vaikuttamis- ja onnistumismahdollisuuksista, jotka ilmenevät ennen kaikkea siinä, kokeeko ihminen mielekkääksi yrittää ja ponnistella tavoitteensa eteen.

Pystyvyysuskomukset ovat melko tehtäväsidonnaisia, eli ne vaihtelevat asiasta toiseen ja ovat sidoksissa onnistumiskokemuksiin.

Laajemmin:

Pystyvyysuskomukset ovat ihmisen käsityksiä omista edellytyksistään selviytyä jostakin tilanteesta ja saavuttaa asettamiaan tavoitteita. Aiemmat kokemukset onnistumisista ja erityisesti vastoinkäymisten voittamisesta vahvistavat pystyvyysuskomuksia. Ihminen tekee sitä, mihin uskoo pystyvänsä ja välttää sitä, mistä ei usko selviytyvänsä.

Ne muodostuvat ja muovautuvat, kun ihmiset saavat erilaisissa suoritustilanteissa palautetta toisilta, vertailevat omaa suoriutumistaan toisten suorituksiin, tekevät omia tulkintoja omasta suoriutumisestaan ja muistelevat aiempia onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan.

Miten minäkäsitys, itsetunto ja pystyvyysuskomukset vaikuttavat toisiinsa?

Minäkäsitys, itsetunto ja pystyvyysuskomukset vaikuttavat toinen toisiinsa.

Esimerkiksi ihmisellä voi olla kielteinen käsitys itsestään esiintyjänä (kielteinen minäkäsitys), jolloin hän ei oikein uskalla esiintyä (heikko itsetunto) eikä usko selviytyvänsä esiintymistilanteista (heikot pystyvyysuskomukset).

Hänellä voi kuitenkin olla itsestään myönteinen käsitys urheilijana, ja siinä hän uskoo mahdollisuuksiinsa, joten hän jaksaa panostaa sekä harjoitteluun että kilpailuihin.

Onnistumiset urheilussa myös vahvistavat hänen pystyvyysuskomuksiaan ja itsetuntoaan.

Havaintokehä

Tutkija?

Ulrich Neisser, havaintokehä: havaitsemisen lainalaisuutta kuvaava malli, jossa muistissa olevat sisäiset mallit aktivoituvat ja suuntaavat tiedonhakua, jotta kohteesta voi tehdä havainnon eli tietoisen ymmärryksen.

Kun ihminen kiinnittää huomionsa eli tarkkaavaisuutensa tiettyyn ympäristön kohteeseen eli ärsykkeeseen, muistissa olevat sisäiset mallit aktivoituvat. Voidakseen tehdä tulkinnan havaittavasta kohteesta muistissa täytyy olla sopivia sisäisiä malleja, jotka ohjaavat tiedonhakua ympäristöstä. Näitä muistissa olevia sisäisiä malleja hyödyntämällä ihminen etsii ja valikoi ympäristöstään asioita, jotka selventävät hänelle ympäristön kohdetta. Tämän havaitsemisen prosessimaisuuden nimesi havaintokehäks Ulrich Neisser, ja nykyään se on tunnustettu havaitsemisen lainalaisuudeksi (kuvio).

Asenteet

Asenteet muita ihmisiä ja asioita kohtaan ovat opittuja sisäisiä malleja, jotka ohjaavat sitä, miten ihminen havaitsee toisia ihmisiä ja tulkitsee sosiaalisia tilanteita.

Asenteisiin liittyy arvostelevia ajatuksia ja uskomuksia asenteen kohteesta ja usein myös tunnepohjaista suhtautumista.

Ihminen voi ulospäin tietoisesti viestittää suvaitsevaista asennetta, mutta ei-tietoisesti onkin ennakkoluuloinen ja syrjivä asenteeltaan.

Joskus asenteisiin liittyy myös toiminnallinen puoli, mutta aina ihminen ei toimi asenteiden mukaisella tavalla.

Ensivaikutelma

Ensivaikutelma toisesta ihmisestä ohjaa ihmisen muodostamaa kuvaa hänestä.

Ensivaikutelmaan vaikuttavat esimerkiksi stereotypiat, ennakkoluulot, implisiittinen persoonallisuusteoria sekä stigma- ja haloefektit.

Stereotypia

Jostakin ihmisestä tehtyä kaavamaista yleistystä kyseisen ihmisen ryhmäjäsenyyden perusteella.

Stereotypiat syntyvät usein yksittäisistä tapauksista tai pienestä määrästä tapauksia, jotka yleistetään koskemaan koko ihmisryhmää.

Stereotypiat mielletään usein negatiivisiksi yleistyksiksi, mutta ne voivat olla myös positiivisia.

Ennakoluulo

Aina negatiivinen asenne jotakin asiaa tai ihmistä kohtaan.

Ennakkoluulot ovat usein perusteettomia ja haittaavat esimerkiksi uusiin ihmisiin tutustumista.

Implisiittinen persoonallisuusteoria

Implisiittisellä persoonallisuusteorialla viitataan ihmisille tyypilliseen luonteenpiirteiden niputtamiseen omalla henkilökohtaisella tavalla.

Esimerkiksi jos yksilö pitää ujoutta negatiivisena piirteenä, hän voi pitää ujoa ihmistä samalla myös epäsosiaalisena ja töykeänä.

Jos taas yksilö pitää ujoutta positiivisena piirteenä, hän voi pitää ujoa ihmistä rehellisenä ja luotettavana.

Ihminen siis luo omia sisäisiä mallejaan siitä, mitkä piirteet kuuluvat yhteen ja tekee näiden perusteella tulkintoja toisista ihmisistä.

Implisiittinen persoonallisuusteoria on usein syynä haloefektin ja stigma-ilmiön kehittymiseen.