Yh2 käsitteet

alkutuotanto: yksi elinkeinorakenteen pääryhmistä, johon kuuluvat erityisesti maa- ja metsätalous, kaivostoiminta ja kalastus

arvonlisävero (alv): hyödykkeen hintaan sisältyvä välillinen vero, jonka myyjä tilittää ostomaan verottajalle

bruttokansantuote: talouskasvun mittari; kansantaloudessa tuotettujen hyödykkeiden kokonaismäärä rahamääräisesti laskettuna (yleensä vuoden aikana)

deflaatio: yleisen hintatason lasku

devalvaatio: oman maan valuutan arvon tarkoituksellinen alentaminen muihin valuuttoihin verrattuna

EMU: talous- ja rahaliitto; EU:n 19 jäsenmaata ovat sopineet yhteisestä rahapolitiikasta ja yhteisestä valuutasta eurosta

euriborkorko: suurten vakavaraisten euroalueella toimivien pankkien toisilleen myöntämien rahamarkkinaluottojen keskiarvo

Euroopan keskuspankki: johtaa euroalueen yhteistä rahapolitiikkaa; keskeinen tavoite on ylläpitää hintavakautta eli torjua inflaatiota

finanssipolitiikka: julkisen sektorin tulojen ja menojen säätely kokonaiskysynnän lisäämiseksi tai vähentämiseksi; keino, jolla pyritään vaikuttamaan kansantalouden häiriöihin

finanssipääoma: raha ja arvopaperit, joilla ei sinänsä voi tuottaa mitään, joten niitä ei lueta tuotannontekijöiksi

fuusio: kahden tai useamman yrityksen yhteensulautuminen

harmaa talous: virallisen kirjanpidon ulkopuolella harjoitettu taloudellinen toiminta

hintamekanismi: ohjaa yrityksiä tuotantopäätöksissä ja tuotannontekijöiden käytössä, jolloin tuloksena on paras mahdollinen tuotannonrakenne

huoltotase: kansantalouden kokonaistarjontaa (bkt ja tuonti) sekä kokonaiskysyntää (kulutus, investoinnit ja vienti) kuvaava tase

hyödyke: tavara tai palvelu; hyödykkeet jaetaan mm. kulutus- ja tuotantohyödykkeisiin

inflaatio: yleisen hintatason nousu

infrastruktuuri: yhteiskunnan perusinvestoinnit, esimerkiksi tiet, satamat, voimalaitokset

innovaatio: olennaisesti uusi tuote, tuotantomenetelmä, idea tai käytäntö

investointi: pääomahyödykkeiden (esimerkiksi koneet, tehdasrakennukset ja maantiet) hankkiminen ja rakentaminen tuotantotarkoituksia varten

joukkovelkakirjalaina: sijoittajille pääomamarkkinoilla pieninä osina myytävä laina (esimerkiksi obligaatio)

julkinen palvelu: yhteiskunnan tuottama pääosin verovaroin rahoitettu palvelu, jolla ei pyritä tuottamaan voittoa

kannattavuus: yrityksen voitollinen toiminta

kansantalous: yhden maan kotitalouksien, yritysten, rahoituslaitosten ja julkisyhteisöjen muodostama kokonaisuus

kartelli: (salainen ja laiton) sopimus, jolla yritykset luopuvat osittain tai kokonaan keskinäisestä kilpailusta

kasvu- ja vakaussopimus: Euroopan talous- ja rahaliiton sopimus, jonka mukaan liit- toon kuuluvien maiden vuotuisten budjettien alijäämän pitää olla alle kolme prosenttia maan bruttokansantuotteesta ja kokonaisvelan alle 60% bkt:sta

kauppatase: tavaroiden vientiä ja tuontia kuvaava laskelma; vaihtotaseen alatase

kelluvat valuuttakurssit: määräytyvät eri valuuttoihin kohdistuvan kysynnän ja tarjonnan mukaan

kiinteät valuuttakurssit: pysyvät keskuspankin ja muiden viranomaisten valvonnassa muuttumattomina, ellei niitä devalvoida tai revalvoida

kilpailukyky: yrityksen kyky selviytyä taloudellisessa kilpailussa muiden alan yritysten kanssa

kitkatyöttömyys: tilapäinen työttömyys, joka johtuu esimerkiksi asuinpaikan vaihdoksesta

korko: velallisen lainanantajalle maksama korvaus; rahan hinta

kuluttajahintaindeksi: kuvaa kuluttajien (kotitalouksien) Suomesta ostamien hyödykkeiden hintakehitystä; inflaation mittari

kustannusinflaatio: johtuu kustannusten (palkkojen, raaka-aineiden yms.) noususta

kysyntä: hyödykkeisiin kohdistuva ostohalukkuus eri hintatasoilla

kysyntäinflaatio: johtuu hyödykkeiden hintojen noususta, kun kysyntä on tarjontaa suurempi

lama: tavallista syvempi ja pidempi matalasuhdanne, jolloin kokonaistuotanto laskee

laskusuhdanne: suhdannevaihe, jossa tuotannon kasvu hidastuu tai tuotanto laskee liikevaihto: vuotuinen myyntitulojen määrä, josta on vähennetty esimerkiksi arvonlisävero ja luottotappiot

maksutase: maan kaikki ulkomaiset rahavirrat tiettynä aikana markkinahinta: hyödykkeille markkinoilla muodostuva käypä hinta; siihen vaikuttavat tuotantokustannusten lisäksi myös välilliset verot ja tukipalkkiot

markkinakorko: rahaan kohdistuvan kysynnän ja tarjonnan perusteella määräytyvä korkotaso

markkinat: kysyntä ja tarjonta kohtaavat (hyödyke-, rahoitus-, työmarkkinat)

monopoli: markkinoilla on vain yksi myyjä

niukkuus: kuvaa ihmisten tarpeiden ja tuotantomahdollisuuksien välistä ristiriitaa

noususuhdanne: suhdannevaihe, jossa tuotannon kasvu voimistuu tai tuotanto nousee

obligaatio: joukkovelkakirja, jolla on luotettavat vakuudet, joten se on hyvin riskitön sijoituskohde (esimerkiksi valtion obligaatio)

ohjauskorko: Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihin liittyvä huutokauppa- korko, jolla keskuspankki pyrkii vaikuttamaan markkinakorkoihin ja siten rahan hintaan

osake: osuus osakeyhtiön osakepääomasta

osinko: osakeyhtiön omistajilleen maksama voitto-osuus

ostovoima: se määrä hyödykkeitä, mikä käytettävissä olevalla rahamäärällä voidaan

ostaa; hintojen noustessa ostovoima laskee, jos tulot eivät vastaavasti nouse

pk-yritys: pieni tai keskisuuri yritys, jossa on enintään 250 työntekijää

primekorko: pankkien oma viitekorko

progressiivinen vero: veroprosentti suurenee tulojen tai varallisuuden kasvaessa

pörssi: arvopaperien ja raaka-aineiden kauppapaikka

rahapolitiikka: keskuspankki vaikuttaa liikkeessä olevan rahan määrään ja korkotasoon ja sitä kautta kokonaiskysyntään ja talouden kehitykseen

rakennetyöttömyys: johtuu tuotantomenetelmien muutoksesta tai työntekijöiden ammattitaidon puutteesta tai siitä, että työtä tekevät yritykset ja työntekijät ovat eri paikkakunnilla

reaaliansio: ilmoittaa palkan ja muiden tulojen todellisen ostovoiman

reaalikorko: nimellinen korko, josta vähennetään inflaatio

reaalipääoma: tuotannossa tarvittavat koneet, laitteet, tehdasrakennukset, tietoliikennevälineet ja muut tuotantovälineet

revalvaatio: oman maan valuutan arvon tarkoituksellinen korottaminen muihin valuuttoihin verrattuna

sijoitusrahasto: monista osakkeista, joukkovelkakirjoista tai korkosijoituksista koostuva rahasto, jonka osuuksia myydään sijoittajille

suhdanne: kokonaistuotannon (bkt:n) kehityksessä tapahtuvaa vaihtelua; suhdannevaiheet jaetaan tavallisesti neljään osaan: nousu-, korkea-, lasku- ja matalasuhdanteeseen

suhdannepolitiikka: talouspoliittiset toimet, joilla pyritään tasoittamaan suhdannevaihteluja

suhdannetyöttömyys: liittyy lasku- ja matalasuhdanteisiin

säästäminen: se osa kansantulosta, jota ei kuluteta

taantuma: maan bruttokansantuote ei kasva kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä; taantuman syvenemistä ja edelleen jatkumista kutsutaan lamaksi

tarjonta: hyödykkeiden määrä, jonka tuottajat ovat valmiita myymään tietyllä hinnalla

tase: laskelma yrityksen varoista ja veloista tilinpäätöshetkellä

tulo- ja menoarvio (= budjetti): laskelma esimerkiksi valtion tuloista ja menoista seuraavan vuoden aikana

tulonsiirto: avustukset kotitalouksille, kunnille ja yrityksille; esimerkiksi lapsilisä ja opintotuki

tulopoliittinen kokonaisratkaisu (tupo): työmarkkinajärjestöjen keskitetty sopimus palkoista ja muista työehdoista

tulopolitiikka: talouspoliittiset toimet, joilla pyritään sopimaan palkoista, tulonjaosta ja muista työehdoista; tavoitteena mm. maan kilpailukyvyn säilyttäminen

tuotannontekijä: työvoima, raaka-aineet (ja muut luonnonvarat) sekä reaalipääoma

tuottavuus: tuotannon määrä työntekijää kohti tiettynä aikana

vaihtotase: maan ulkomaisten tulojen ja menojen erotus

valtionosuus: valtion tuki kunnille

valuuttavaranto: keskuspankin hallussa olevat ulkomaiset valuutat

veroaste: maksettujen verojen määrä suhteutettuna bruttokansantuotteeseen

verokiila: työnantajan maksamien työvoimakustannusten (palkat ja sosiaaliturvamaksut) ja työntekijän nettopalkan erotus

viitekorko: korko, johon pankit sitovat myöntämiensä luottojen ja talletusten korot; esimerkiksi euribor- ja primekorko

Alkutuotanto: Yksi elinkeinorakenteen pääryhmistä, joka sisältää maa- ja metsätalouden, kaivostoiminnan ja kalastuksen. Se on olennainen osa talouden perustaa, joka tuottaa raaka-aineita ja hyödykkeitä muille sektoreille.