Untitled

1. Kansalaiset – medborgare

SELKOTEKSTI

Jokainen ihminen haluaa elää hyvää elämää. Ihmisillä on kuitenkin monenlaisia käsityksiä siitä, mitä on hyvä elämä.

Asiaa on tutkittu. Suomalaisten mielestä hyvään elämään kuuluu seuraavia asioita:

• vapaus

• onnellisuus

• oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo

• terveys ja pitkä elinikä

• ystävät

• rakkaus

• hyvä koulutus

• mielekäs työ

• varallisuus

• asunto hyvällä asuinalueella

• turvallisuus

• vaikutusmahdollisuudet.

Monet voivat ajatella, että hyvä elämä on yksityinen, jokaisen oma asia. Mutta yhteiskunta vaikuttaa siihen, millaista ihmisten elämä on. Hyvään elämään liittyy siksi myös yhteiskunnallinen puoli. Esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen on jokaisen oma asia. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet yhteiskunnassa on yhteiskunnallinen asia.

Tasa-arvo yhteiskunnassa on tärkeää meidän jokaisen elämässä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa olemme lain edessä yhdenvertaisia. Meille kaikille kuuluvat ihmisoikeudet. Voimme äänestää, voimme tehdä omia valintoja. Voimme valita, millaisen koulutuksen haluamme.

Yhteiskuntatieteilijät tutkivat, miten hyvä elämä toteutuu yhteiskunnassa. Hyväosaisilla ihmisillä toteutuvat monet asiat, jotka tekevät elämästä hyvän. Huono-osaisia ovat ne, joiden elintaso on heikko. He eivät voi tehdä niitä asioita, joita haluavat. Huono-osaisilla ei ole voimia vaikuttaa yhteiskuntaan tai opiskella.

Usein ihmiset ajattelevat, että hyvään elämään ja onnellisuuteen tarvitaan paljon rahaa. Tutkimusten mukaan raha lisää onnea vain alimmissa tuloluokissa. Jos raha ei riitä perustarpeisiin, raha tuo paremman elämän. Mutta jos ihmisellä on hyvät tulot, raha ei enää tuo lisää onnellisuutta.

YK:n onnellisuusraportti on monena vuotena todennut, että suomalaiset ovat maailman onnellisimpia ihmisiä. Suomessa monet yhteiskunnalliset asiat tuovat onnellisuutta ihmisille. Ihmiset kokevat, että Suomessa on vapautta ja turvallisuutta.

Yksilö vai yhteisö – kuka on vastuussa hyvinvoinnista?

Mitä on hyvä elämä? Jotkut ihmiset ajattelevat, että yksilö on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Toisten mielestä yhteisön pitää tukea yksilöä.

Yhteiskunnassa on erilaisia osia, esimerkiksi yksilöt, ihmisryhmät, valtio ja talous. Yhteiskunta on isompi kokonaisuus kuin valtio. Arkikielessä usein sanat valtio ja yhteiskunta tarkoittavat samaa. Yhteiskunnan tutkijalle valtio ja yhteiskunta ovat eri asioita. Valtio on maantieteellisesti rajattu alue, jossa asuu joukko ihmisiä. Valtiolla on valtaa. Valtion valtaa käyttävät instituutiot. Valtion instituutioita ovat esimerkiksi eduskunta ja tuomioistuimet.

Yhteiskunnan toiminnot jaetaan kolmeen osaan:

1. Julkinen sektori koostuu valtiosta, hyvinvointialueista ja kunnista.

2. Yksityisen sektorin muodostavat yksityiset ihmiset, kotitaloudet ja yritykset.

3. Kolmas sektori tarkoittaa järjestöjä, jotka eivät tavoittele voittoa, vaan toteuttavat kansalaisyhteiskunnan ihannetta.

Ihanteena kansalaisyhteiskunta

Länsimaisen yhteiskunnan ihanne on nykyisin kansalaisyhteiskunta. Jos yhteiskunta on kansalaisyhteiskunta, sen jäsenet eli kansalaiset ovat aktiivisia ja kehittävät omaa yhteiskuntaansa. Kansalainen ei tässä tarkoita valtion kansalaista, vaan ihmistä, joka kuuluu yhteiskuntaan. Kansalaisyhteiskunnassa voivat olla mukana myös ne Suomessa asuvat, joilla ei ole Suomen valtion kansalaisuutta.

Kansalaisyhteiskunnassa ihmiset toimivat vapaaehtoisesti. He toimivat, koska haluavat edistää tärkeitä yhteisiä asioita. Kansalaiset voivat vaikuttaa valtion asioihin. He voivat esimerkiksi vastustaa yhdessä uuden ydinvoimalan perustamista. Kansalaiset voivat vaikuttaa myös paikallisiin asioihin. Esimerkiksi jos lähikoulu uhataan lakkauttaa, ihmiset voivat yhdessä vaikuttaa kunnan päättäjiin, jotta koulu säilyy. Pääosa kansalaistoiminnasta tapahtuu paikallisesti eli lokaalisti.

Kansalaisyhteiskuntaan kuuluu järjestöjä, yhdistyksiä ja puolueita. Näiden kautta kansalaiset vaikuttavat yhteisiin asioihin. Kansalaisyhteiskunta voi toimia hyvin, jos ihmisoikeudet ovat kunnossa. Ihmisoikeuksiin kuuluvat yhdistymisvapaus ja sananvapaus. Valtion tehtävä on pitää huolta, että ihmisoikeudet toteutuvat. Toimiva kansalaisyhteiskunta on tärkeä osa demokratiaa.  Siksi valtio tukee järjestöjä taloudellisesti. Järjestöt voivat kuitenkin itse päättää omasta toiminnastaan.

Jokainen ihminen haluaa elää hyvää elämää, vaikka ihmisillä onkin monenlaisia käsityksiä siitä, mitä hyvä elämä tarkoittaa. Asiaa on tutkittu, ja suomalaisten mielestä hyvään elämään kuuluvat muun muassa vapaus, onnellisuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, terveys ja pitkä elinikä, ystävät, rakkaus, hyvä koulutus, mielekäs työ, varallisuus, asunto hyvällä asuinalueella, turvallisuus sekä vaikutusmahdollisuudet.

Monet voivat ajatella, että hyvä elämä on yksityinen, jokaisen oma asia, mutta yhteiskunta vaikuttaa vahvasti siihen, millaista ihmisten elämä on. Hyvään elämään liittyy siksi myös yhteiskunnallinen puoli. Esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen on jokaisen oma asia, mutta seksuaalivähemmistöjen oikeudet yhteiskunnassa on yhteiskunnallinen asia. Tasa-arvo yhteiskunnassa on tärkeää meidän jokaisen elämässä, sillä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa olemme lain edessä yhdenvertaisia ja meille kaikille kuuluvat ihmisoikeudet. Voimme äänestää, tehdä omia valintoja ja valita, millaisen koulutuksen haluamme.

Yhteiskuntatieteilijät tutkivat, miten hyvä elämä toteutuu yhteiskunnassa. Hyväosaisilla ihmisillä toteutuvat monet asiat, jotka tekevät elämästä hyvän, kun taas huono-osaisia ovat ne, joiden elintaso on heikko. Huono-osaiset eivät voi tehdä niitä asioita, joita haluavat, eikä heillä ole voimia vaikuttaa yhteiskuntaan tai opiskella. Usein ihmiset ajattelevat, että hyvään elämään ja onnellisuuteen tarvitaan paljon rahaa, mutta tutkimusten mukaan raha lisää onnea vain alimmissa tuloluokissa, joissa se auttaa perustarpeisiin. Jos ihmisellä on hyvät tulot, raha ei enää tuo lisää onnellisuutta. YK:n onnellisuusraportti on todennut monena vuotena, että suomalaiset ovat maailman onnellisimpia ihmisiä, sillä Suomessa monet yhteiskunnalliset asiat, kuten kokemus vapaudesta ja turvallisuudesta, tuovat onnellisuutta ihmisille.

Yksilö vai yhteisö – kuka on vastuussa hyvinvoinnista?

Mitä on hyvä elämä? Jotkut ihmiset ajattelevat, että yksilö on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan, kun taas toisten mielestä yhteisön pitää tukea yksilöä. Yhteiskunnassa on erilaisia osia, esimerkiksi yksilöt, ihmisryhmät, valtio ja talous. Yhteiskunta on isompi kokonaisuus kuin valtio, vaikka arkikielessä sanat valtio ja yhteiskunta tarkoittavat usein samaa. Yhteiskunnan tutkijalle ne ovat eri asioita: valtio on maantieteellisesti rajattu alue, jossa asuu joukko ihmisiä ja jolla on valtaa. Valtion valtaa käyttävät instituutiot, kuten eduskunta ja tuomioistuimet.

Yhteiskunnan toiminnot jaetaan kolmeen osaan. Julkinen sektori koostuu valtiosta, hyvinvointialueista ja kunnista. Yksityisen sektorin muodostavat yksityiset ihmiset, kotitaloudet ja yritykset. Kolmas sektori puolestaan tarkoittaa järjestöjä, jotka eivät tavoittele voittoa, vaan toteuttavat kansalaisyhteiskunnan ihannetta.

Ihanteena kansalaisyhteiskunta

Länsimaisen yhteiskunnan ihanne on nykyisin kansalaisyhteiskunta. Jos yhteiskunta on kansalaisyhteiskunta, sen jäsenet eli kansalaiset ovat aktiivisia ja kehittävät omaa yhteiskuntaansa. Kansalainen ei tässä tarkoita pelkästään valtion kansalaista, vaan ihmistä, joka kuuluu yhteiskuntaan, jolloin kansalaisyhteiskunnassa voivat olla mukana myös ne Suomessa asuvat, joilla ei ole Suomen valtion kansalaisuutta.

Kansalaisyhteiskunnassa ihmiset toimivat vapaaehtoisesti edistääkseen tärkeitä yhteisiä asioita. Kansalaiset voivat vaikuttaa valtion asioihin, kuten vastustamalla yhdessä uuden ydinvoimalan perustamista, tai paikallisiin asioihin, kuten vaikuttamalla kunnan päättäjiin lähikoulun säilyttämiseksi. Pääosa kansalaistoiminnasta tapahtuu paikallisesti eli lokaalisti.

Kansalaisyhteiskuntaan kuuluu järjestöjä, yhdistyksiä ja puolueita, joiden kautta kansalaiset vaikuttavat yhteisiin asioihin. Kansalaisyhteiskunta voi toimia hyvin, jos ihmisoikeudet, kuten yhdistymisvapaus ja sananvapaus, ovat kunnossa. Valtion tehtävä on pitää huolta siitä, että ihmisoikeudet toteutuvat. Toimiva kansalaisyhteiskunta on tärkeä osa demokratiaa, minkä vuoksi valtio tukee järjestöjä taloudellisesti, vaikka järjestöt voivatkin itse päättää omasta toiminnastaan.

2. Demokratia ja perusoikeudet – hyvän yhteiskunnan perusta

SELKOTEKSTI

Tavoitteena demokratia?

Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa. Demokratia on läntisessä maailmassa ihanne, koska demokratiassa kansalaisten hyvinvointi voidaan toteuttaa parhaiten. Sana demokratia tulee Antiikin Ateenasta. Ateenassa kansa eli demos käytti suoraa valtaa kansankokouksissa.

Nykyajan demokratioissa kansa antaa valtansa päättäjille, ja kansa valitsee päättäjät vaaleissa. Tämä on edustuksellista eli välillistä demokratiaa. Se on yleisin demokratian malli, koska suoraa demokratiaa on vaikea toteuttaa suurissa yhteisöissä.

Demokratiaan kuuluvat vapaat ja rehelliset vaalit. Valta vaihtuu vaaleissa kansan tahdon mukaan. Ihmiset voivat valita eri vaihtoehdoista, ketä he haluavat äänestää. Puolueet asettavat ehdokkaita, ja ne saavat toimia rauhassa. Ehdokkaita tai äänestäjiä ei painosteta. Ääniä ei osteta eikä myydä.

Demokratiassa tärkeää on sananvapaus. Lehdissä tai netissä voi keskustella vapaasti. Myös vallanpitäjiä voi arvostella vapaasti. Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus tekee mahdolliseksi mielenosoitukset ja yhdistysten perustamisen.

Demokraattinen valtio on yleensä myös oikeusvaltio. Oikeusvaltiossa valtio ja kunnat noudattavat lakia, viranomaisten päätöksistä voi valittaa ja ihmiset ovat tasa-arvoisia lain edessä. Ihmisoikeuksia kunnioitetaan.

Demokratian vastakohta on diktatuuri. Diktatuurissa johdossa on vain yksi henkilö tai ryhmä. Oppositiota ei hyväksytä. Kansalaiset eivät pääse osallistumaan päätöksentekoon. Yksilön oikeuksia ei kunnioiteta. Vaaleja voi olla, mutta ne eivät ole aidot vaalit. Sananvapautta ei ole. Diktatuurissa ei toteudu oikeusvaltion idea.

Demokraattinen hallinto ei toimi kaikissa maissa kunnolla. Näitä maita sanotaan heikoiksi demokratioiksi. Niiden määrä kasvaa koko ajan.

Demokratian ongelmat

Jos demokratia toimii hyvin, kansalaiset osallistuvat aktiivisesti päätöksentekoon ja keskusteluun. Jos vain pieni osa ihmisistä äänestää vaaleissa, valitut edustajat eivät ole koko kansan edustajia. Silloin kansanvalta toteutuu heikosti. Silloin suuri osa kansasta ei ehkä kunnioita demokraattisesti valittujen johtajien poliittisia päätöksiä.

Demokratiassa päätöksenteko voi myös kestää kauan. Päätökset valmistellaan hyvin ja eri tahot saavat kertoa mielipiteensä. Siksi päätökset syntyvät hitaasti. Päätös voi myös olla laiha kompromissi, koska kaikista päätöksistä pitää neuvotella.

Nykyisin rahan merkitys vaalikampanjassa voi olla ongelma. Jos puolueella ja ehdokkailla on paljon rahaa, heidän vaalikampanjansa voi olla näkyvä ja tehokas. Jos joku lahjoittaa rahaa poliitikon vaalikampanjaan, poliitikko voi suosia päätöksissään rahan lahjoittajaa. Siksi Suomessa poliitikkojen täytyy kertoa julkisesti isot lahjoitukset. On kuitenkin tärkeää, että vaaleihin voi lahjoittaa rahaa. Muuten vain rikkaat voisivat tehdä hyvän vaalikampanjan. Tärkeintä on, että vaalirahoitus on avointa.

Vaaligallupit ohjaavat äänestäjien käyttäytymistä. Se voi heikentää demokratiaa. Media nostaa esiin ne ehdokkaat ja puolueet, jotka menestyvät hyvin gallupeissa eli mielipidekyselyissä. Äänestäjät voivat siirtyä sen puolueen kannattajaksi, jota ennustetaan voittajaksi. Äänestäjät voivat ajatella, että pienen puolueen ääni menee hukkaan, koska se ei kuitenkaan saa paljon kannatusta. Osa äänestäjistä voi myös lähteä tukemaan heikosti gallupeissa menestynyttä. Näistä syistä monissa maissa on rajoitettu gallupien julkaisemista ennen vaaleja.

Myös asiantuntijavallan kasvu voi heikentää demokratiaa. Päättäjien täytyy kuunnella eri alojen asiantuntijoita, koska yhteiskunta on nykyisin monimutkainen. Ongelma on, jos asiantuntijat voivat päättää kaikista asioista.

Populismi on viime vuosina lisännyt suosiotaan. Populistit tarjoavat helppoja ratkaisuja. Jos ihmiset eivät tiedä tarpeeksi politiikasta, he uskovat populisteja. Toisaalta, jos ihmiset haluavat antaa äänensä populisteille, sekin on demokratiaa.

Vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa demokratiaa

Kaikki eivät ole tyytyväisiä edustukselliseen demokratiaan.

Muita mahdollisia demokratiamuotoja ovat suora demokratia, deliberatiivinen demokratia tai häivedemokratia.

Suorassa demokratiassa ihmiset päättävät asioista ilman, että poliitikot tekevät sen heidän puolestaan. Valton tasolla suora demokratia toteutuu kansanäänestysten kautta. Kansanäänestykset voivat olla sitovia tai neuvoa-antavia. Suomessa ei ole käytössä sitovaa kansanäänestystä. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä päättäjät saavat suoraa tietoa kansalaisten näkemyksestä. Heidän ei ole kuitenkaan pakko noudattaa kansanäänestyksen tulosta.

Demokratian ihanteellisin muoto on deliberatiivinen demokratia. Siinä kansalaisilla on oikeus osallistua keskusteluun tasapuolisesti ja avoimesti ennen päätösten tekoa. Lisäksi ihmisten täytyy saada riittävästi tietoa asioista, joista päätetään. Tärkeää on, että mielipiteet tulevat esiin ja päätökset perustellaan kunnolla.

Häivedemokratian kannattajat haluavat, että eri alojen puolueettomat asiantuntijat päättäisivät asioista. Heidän mielestään puolueet hidastavat ja haittaavat päätöksentekoa.

Perusoikeudet osana demokratiaa

Euroopassa syntyi 1700-luvulla käsitys ihmisoikeuksista, jotka kuuluvat kaikille ihmisille. Ihmisoikeuksiin kuuluu esimerkiksi sananvapaus ja mielipiteenvapaus. Myös syrjinnän ja kidutuksen kielto ovat ihmisoikeuksia.

Nykyään ihmisoikeudet perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin. Lähes kaikki valtiot ovat luvanneet noudattaa sopimuksia. Silti ihmisoikeudet eivät oikeasti toteudu kaikissa maissa.

Suomen perustuslakiin on kirjattu perusoikeudet. Ihmisoikeudet ovat pohjana näille perusoikeuksille. Koska perusoikeudet ovat  perustuslaissa, niiden muuttaminen on vaikeaa. Tavallisia lakeja on helpompi muuttaa.

Perusoikeudet ovat nimensä mukaan yksilön perustavanlaatuisia oikeuksia. Esimerkiksi yhdenvertaisuus lain edessä ja uskonnonvapaus ovat perusoikeuksia.

Perusoikeudet jaetaan negatiivisiin ja positiivisiin oikeuksiin. 

Negatiiviset oikeudet ovat oikeuksia, joita ei voi ottaa pois. Ihmisiä ei voi esimerkiksi vangita ilman syytä. Vapaus on siis negatiivinen oikeus, koska sitä ei voi ottaa pois.

Positiiviset oikeudet antavat ihmisille mahdollisuuden hyvään elämään. Niitä voi sanoa hyvinvointioikeuksiksi. Esimerkiksi koulutus ja sosiaaliturva kuuluvat näihin oikeuksiin.

Oikeuksien vastapainona kansalaisilla on myös velvollisuuksia, esimerkiksi oppivelvollisuus, veronmaksuvelvollisuus ja auttamisvelvollisuus.

Milloin perusoikeudet voivat olla uhattuina?

Yleensä perusoikeudet toteutuvat Suomessa hyvin. Joskus ne voivat olla ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi sananvapaus on tärkeä perusoikeus, mutta mitä tahansa ei saa sanoa. Vihapuhe voi rikkoa ihmisen koskemattomuutta ja kunniaa. Huono taloustilanne voi uhata positiivisten oikeuksien toteutumista: jos kunta joutuu säästämään opetuksesta tai terveydenhuollosta, perusoikeudet heikkenevät. 

Poikkeusoloissa hallitus voi rajoittaa yksilön perusoikeuksia. Esimerkiksi Uudenmaan maakuntaa eristettiin koronapandemian aikana keväällä 2020. Hallituksella täytyy olla hyvin vahvat perustelut, että se voi rajoittaa perusoikeuksia näin. Rajoitusten täytyy olla tilapäisiä ja välttämättömiä. Niiden syynä täytyy olla ihmisten turvallisuuden takaaminen. Koronapandemian aikana jouduttiin rajoittamaan myös elinkeinovapautta, kun ravintoloiden toimintaa rajoitettiin. Monet ravintolayrittäjät joutuivat vaikeuksiin. Silloin keskusteltiin, onko hallituksella oikeus toimia näin.

Poikkeusoloissa voi rajoittaa perusoikeuksia, mutta ei voi sallia pakkotyötä, orjuutta, kidutusta tai kuolemanrangaistusta.

3. Tavoitteena tasa-arvoinen yhteiskunta 

SELKOTEKSTI

Tasa-arvon eri ulottuvuudet

Suomi kuuluu maailman tasa-arvoisimpien maiden joukkoon. Tasa-arvo tarkoittaa kaikkien ihmisten yhtä suurta arvoa yhteiskunnassa.

Tasa-arvoa voi ajatella eri näkökulmista.

Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa, että jokaisella ihmisellä pitää olla samanlaiset mahdollisuudet tavoitella hyvää elämää. Mahdollisuudet pitää olla kaikilla riippumatta syntyperästä, sukupuolesta, vanhempien taustasta tai tulotasosta.

Koulutuksen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että kaikki kansalaiset voivat saada koulutusta. Esimerkiksi vammaisella ihmisellä pitää olla mahdollisuus saada koulutusta ja työpaikka, niin kuin kaikilla muillakin. Suomessa peruskoulu tarjoaa kaikille oppilaille maksutonta ja tasa-arvoista opetusta.

Alueellinen tasa-arvo tarkoittaa, että kaikilla ihmisillä pitää olla samat oikeudet saada yhteiskunnan palveluita riippumatta siitä, missä he asuvat.

Ihmisten pitää olla tasa-arvoisia myös seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Avioliittolain mukaan samaa sukupuolta olevilla henkilöillä on oikeus avioliittoon. Kouluissa pitää estää syrjintää, joka liittyy sukupuoli-identiteettiin.

Viranomaisten täytyy estää syrjintää. Myös koulujen ja työnantajien täytyy estää syrjintää.

Puutteita tasa-arvon toteutumisessa

Suomessa on monia ihmisryhmiä, joiden perusoikeudet eivät toteudu täysin.

Vammaisten ihmisten oikeudet eivät toteudu esimerkiksi siksi, että kaupunkiympäristöt eivät ole esteettömiä. Liikunta- tai aistivammaisten ihmisten on silloin vaikea liikkua vapaasti. Vammaisia syrjitään myös työnhaussa.

Suomessa on myös etnistä syrjintää. Esimerkiksi romaneja syrjitään monilla tavoin. Myös maahanmuuttajataustaiset ihmiset voivat kokea syrjintää, esimerkiksi silloin, kun hakevat työtä.

Saamelaiset on Pohjoismaissa elävä alkuperäiskansa. Suomen perustuslaissa määrätään heidän asemastaan. Heillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Mutta Suomi ei ole vieläkään ratifioinut eli lopullisesti hyväksynyt sopimusta, joka antaisi saamelaisille paremmat oikeudet käyttää maata omalla alueellaan. Suomi allekirjoitti tämän YK:n sopimuksen jo vuonna 1989, mutta se tulee voimaan vasta, kun Suomi ratifioi sen. Jos sopimus tulisi voimaan, se auttaisi saamelaisia harjoittamaan poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Ne ovat saamelaisten perinteisiä elinkeinoja. Nyt saamelaisilla on itsemääräämisoikeus vain kieleen ja kulttuuriin.

Transsukupuoliset kokevat epätasa-arvoista kohtelua Suomessa. He eivät aina saa riittävää terveydenhoitoa sukupuoliristiriidan korjaamiseen. Heihin suhtaudutaan ennakkoluuloisesti kouluissa ja työpaikoilla. Edistystä on kuitenkin tapahtunut. Suomen laissa ei enää sanota, että oikeudellisen vahvistuksen sukupuolenkorjaukseen voisi saada ainoastaan lisääntymiskyvytön henkilö. 

Tuomioistuimissa tasa-arvo ei aina toteudu riita-asioissa. Asianajajan palkkaaminen voi olla niin kallista, että ihmiset eivät voi ajaa asiaansa oikeudessa. Jos häviää riidan oikeudessa, joutuu maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäynnin kustannukset. Silloin ihmiset eivät uskalla viedä riita-asiaansa oikeuteen.

Alueellinen tasa-arvo ei toteudu. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin, ja siksi monessa pienessä kunnassa verotulot ovat vähentyneet. Näiden kuntien on vaikea esimerkiksi tarjota tasa-arvoista opetusta. Syrjäseudulla matkat palveluihin ovat usein liian pitkät.

Yhteiskunnan digitalisoituminen aiheuttaa eriarvoisuutta. Monet palvelut pitää nykyään hoitaa digitaalisesti eli tietokoneella tai puhelimella. Kaikilla ihmisillä ei ole rahaa hankkia digitaalisia laitteita. Kaikki eivät osaa käyttää niitä tarpeeksi hyvin. Ongelma koskee erityisesti ikääntyneitä ihmisiä, näkö- ja kuulovammaisia, vähävaraisten perheiden lapsia ja kielivähemmistöjä.

Milloin lasikatto menee rikki?

Perustuslain mukaan eri sukupuolet ovat tasa-arvoisia. Silti eriarvoisuutta on edelleen. Tässä luvussa kerrotaan tasa-arvon tavoitteesta työelämässä.

Suomessa on tasa-arvolaki. Tasa-arvolain tarkoitus on vähentää sukupuolesta johtuvaa syrjintää ja edistää tasa-arvoa. Tasa-arvolain mukaan työnantajan pitää huolehtia, että työpaikalla ei saa syrjiä ketään sukupuolen takia. Isoilla työpaikoilla täytyy olla tasa-arvosuunnitelma. Julkisen sektorin työryhmissä täytyy olla vähintään 40 prosenttia naisia ja miehiä.

Monta kertaa ennakkoluulot vaikuttavat siihen, miten miehet ja naiset etenevät työelämässä. Sana lasikatto tarkoittaa näitä ennakkoluuloja ja muita näkymättömiä esteitä, jotka hidastavat naisten etenemistä työelämässä. Lasikatto vaikuttaa niin, että naiset saavat pienempää palkkaa tai he eivät saa vastuullisia työtehtäviä.

Julkisella sektorilla samasta työstä täytyy maksaa sama palkka miehelle ja naiselle. Yksityisellä sektorilla naisten palkat ovat usein pienemmät kuin miesten. Työehtosopimus takaa sen, että kaikki saavat vähintään tietyn palkan, mutta henkilökohtaisille sopimuksilla voi sopia paremmasta palkasta. Työnantajat nostavat useammin miesten palkkoja näillä sopimuksilla.

Miehet ja naiset hakeutuvat yhä eri aloille. Perinteisillä miesten aloilla on paremmat palkat kuin perinteisillä naisten aloilla. Esimerkiksi insinöörien ja paperityöläisten palkat ovat paremmat kuin hoiva-alan työntekijöiden palkat.

Naiset tekevät myös enemmän pätkätöitä eli he solmivat määräaikaisia työsopimuksia. Silloin on suurempi riski jäädä työttömäksi. Miehet tekevät myös enemmän ylitöitä ja viikonlopputöitä.

Naisten ja miesten palkkaero on kuitenkin pienentynyt viime vuosina.

Perhevapaat on yksi syy siihen, että naisten asema jää työelämässä huonommaksi kuin miesten. Naiset käyttävät suurimman osan perhevapaista. Kun työntekijä on perhevapaalla, se vaikuttaa hänen urakehitykseensä ja pienentää palkkaa ja eläkettä. Suurin osa isistä pitää kyllä isyysvapaan, mutta vanhempainvapaalle jää useimmiten äiti. Tästä syystä vanhempainvapaan määrää ja joustavuutta on lisätty. Molemmilla vanhemmilla on nykyään oikeus 160 päivään vanhempainvapaata. 

Johtotehtävissä on vähemmän naisia kuin miehiä. Erityisesti näin on talouselämän johtotehtävissä. Nykyään naiset suorittavat korkeakoulututkinnon useammin kuin miehet, ja naisten määrä johtotehtävissä on jonkin verran lisääntynyt. Tutkimukset osoittavat, että miehet ottavat riskejä enemmän kuin naiset. He myös luottavat enemmän itseensä. Tätä pidetään yhtenä syynä siihen, että miehiä on enemmän johtotehtävissä.

Vaikka miehet menestyvät työelämässä naisia paremmin, myös miehillä on tasa-arvoon liittyviä ongelmia. Esimerkiksi kaikkein eniten syrjäytyneiden ihmisten joukossa on enemmän miehiä kuin naisia. Miehillä on pakollinen maanpuolustusvelvollisuus, naiset voivat vapaaehtoisesti mennä armeijaan. Myös avioerotilanteissa miehet voivat jäädä yksin. Jos ero on riitaisa, lapsen huoltajuus määrätään usein äidille, vaikka isä haluaisi huolehtia lapsen arjesta.

4. Suomi on oikeusvaltio

SELKOTEKSTI

Laki suojelee mielivallalta

Oikeusvaltio on valtio, jonka toiminta perustuu lakeihin. Viranomaiset tekevät päätökset lain mukaan. He eivät voin tehdä mielivaltaisia päätöksiä eikä heitä voi lahjoa.

Oikeusvaltiossa toteutuu vallan kolmijako. Vallan kolmijako tarkoittaa, että 1) tuomiovalta, 2) lainsäädäntövalta ja 3) toimeenpanovalta on erotettu eri viranomaisille. Silloin tuomioistuimet ovat riippumattomia. Niiden päätökset perustuvat lakeihin. Ulkopuolinen taho ei voi vaikuttaa tuomioistuimen päätöksiin.

Oikeusvaltiossa kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Samasta rikoksesta saa saman tuomion. Esimerkiksi syntyperä tai varallisuus eivät vaikuta tuomioon.

Oikeusvaltiossa on myös laillisuusperiaate. Sen mukaan ihmisen voi tuomita vain sellaisesta rikoksesta, joka on rikoksen tekohetkellä ollut lain mukaan rikos.

Oikeusvaltiossa viranomaisen päätökseen voi hakea muutosta. Päätöksessä täytyy olla ohjeet siitä, miten muutosta haetaan. Jos muutoksen hakeminen ei tuota tulosta, Suomessa kansalainen voi valittaa asiasta hallinto-oikeuteen. Normaalin valitustien lisäksi Suomen kansalainen voi valittaa asiastaan eduskunnan oikeusasiamiehelle, valtioneuvoston oikeuskanslerille, Euroopan oikeusasiamiehelle tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle.

Suomi on oikeusvaltio. Oikeusvaltion kriteerit toteutuvat meillä hyvin.

Suomalaiset luottavat poliisiin

Poliisin tärkeimmät tehtävät ovat yleisen järjestyksen ylläpito ja turvallisuuden valvominen.

Poliisi näkyy kadulla ja liikenteessä. Poliisi tiedottaa toiminnastaan. Poliisi myös valistaa kansalaisia. Tämä lisää turvallisuutta ja ehkäisee rikoksia.

Suomessa poliisilla on laajat oikeudet, mutta niistä on säädetty laissa tarkkaan.

Poliisin oikeudet:

• Poliisi voi puuttua häiritsevään käytökseen pakkotoimin.

• Poliisi voi hajottaa väkijoukon.

• Poliisi voi pysäyttää liikenteen.

• Poliisi voi eristää rikospaikan.

• Poliisi voi ottaa yhden vuorokauden ajaksi kiinni henkilön, jota epäillään rikoksesta tai joka on vaaraksi yleiselle turvallisuudelle.

• Poliisi voi pitää kiinniotettua henkilöä pidätettynä neljä vuorokautta poliisipäällikön päätöksellä. Laissa on tarkat perusteet, milloin tämä on mahdollista.

• Poliisi voi takavarikoida rikoksentekijän omaisuutta.

• Poliisi voi suorittaa kotietsinnän.

• Poliisi voi pakottaa verikokeeseen rattijuoppoudesta epäillyn henkilön. Myös jos henkilöä epäillään huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta, poliisi voi viedä hänet verikokeeseen

• Jos kyseessä on vakava rikosepäily, poliisilla on oikeus telekuunteluun. Telekuuntelu tarkoittaa, että poliisi voi kuunnella ja lukea epäillyn puhelinta ja muita viestintävälineitä. Kuunteluoikeus pitää anoa tuomioistuimelta.

Suomalainen poliisi on yhä enemmän tavallisten ihmisten joukossa. Kouluilla on kummipoliiseja. He tulevat kouluun ja valistavat koululaisia erilaisista asioista, esimerkiksi huumeista. Nettipoliisi opastaa, kuinka netissä voi välttää vaaroja. Nettipoliisi pyrkii myös vähentämään netin rikollisuutta.

Rikosten ja väärinkäytösten selvittäminen on merkittävä osa poliisin työtä. Poliisit tekevät rikoksen esitutkinnan. He auttavat syyttäjää oikeusjutun aikana.

Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii järjestäytynyttä rikollisuutta ja muuta vakavaa rikollisuutta, esimerkiksi terrorismia ja korruptiota. Korruptio tarkoittaa sitä, että viranomainen käyttää valtaansa väärin jonkun yksityisen ihmisen tai yrityksen hyväksi.

Valtion turvallisuudesta vastaa Suojelupoliisi (SUPO). Supon tehtävä on esimerkiksi estää terrorismia ja torjua vakoilua.

Suomen poliisi myös antaa erilaisia lupia ja todistuksia. Poliisi myöntää esimerkiksi ajokortit, aseluvat ja passit.

Tuomioistuimet ovat osa oikeusjärjestelmää

Suomen oikeusjärjestys perustuu lakeihin ja lakien soveltamiseen eli oikeuskäytäntöön. Kun lakia sovelletaan tuomioistuimessa, lakia joudutaan aina tulkitsemaan. Kaikkien tapausten yksityiskohdat ovat erilaisia. Lakia täytyy tulkita, jotta kaikki tapaukseen vaikuttavat seikat voidaan ottaa huomioon.

Riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa.

Suomessa on yleisiä ja hallinnollisia tuomioistuimia ja erityistuomioistuimia.

Yleisissä tuomioistuimissa käsitellään riita- ja rikosasioita. Hallinnollisten tuomioistuinten jutut liittyvät viranomaisten toimintaan. Erityistuomioistuimet ratkaisevat jonkin erityisalan ongelmia, esimerkiksi vakuutusoikeus päättää vakuutusasioista.

Yleisessä tuomioistuinjärjestelmässä on kolme tasoa: alin tuomioistuin on käräjäoikeus, seuraava on hovioikeus ja ylin on korkein oikeus.

Yleensä asian käsittely alkaa käräjäoikeudessa. Suurin osa käräjäoikeuksien tapauksista on hakemusasioita, joissa päätökset tehdään ilman istuntoa virastotyönä. Tällaisia ovat esimerkiksi avioerot.

Jos asia käsitellään käräjäoikeuden istunnossa, istunnon kokoonpano vaihtelee tapauskohtaisesti. Vähäiset tapaukset käsittelee vain yksi käräjätuomari. Vakavissa tapauksissa tuomareita voi olla kolme. Osa rikossyytteistä käsitellään kokoonpanossa, jossa on tuomarin lisäksi kaksi lautamiestä. Lautamiehet eivät ole juristeja, vaan tavallisia kansalaisia.

Käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen. Tuomiolle pitää hakea jatkokäsittelylupa.

Hovioikeudessa päätökset tehdään yleensä asiakirjojen pohjalta. Yleensä päätöksiä tekee kolme tuomaria.

Hovioikeuden päätöksistä voi valittaa korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ei ota läheskään kaikkia tapauksia käsittelyyn. Jos se on aikaisemmin tehnyt päätöksen samantyyppisestä tapauksesta, se ei ota tapausta käsittelyyn. Korkein oikeus onkin ennakkopäätöksiä antava tuomioistuin. Kun se antaa jossain tapauksessa tuomion, tuomio on ohje tulevien samantyyppisten oikeustapausten varalle. Näin varmistetaan, että käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien tuomarit eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.

Valtionpetos- ja maanpetosjutuissa hovioikeus on ensimmäinen oikeusaste. Näissä tapauksissa syytetyt saavat aina valittaa korkeimpaan oikeuteen.

Ruuhkaiset tuomioistuimet

Suomessa oikeusistuimet ovat ruuhkautuneet. Etenkin hovioikeuden ja korkeimman oikeuden päätöksiä pitää odottaa usein vuosia. Kansalaisten tasapuolinen kohtelu ei toteudu, kun he eivät saa oikeusjuttuunsa ratkaisua.

Käsittelyaikoja on yritetty lyhentää, mutta heikoin tuloksin. Suomi on saanut huomautuksia pitkistä käsittelyajoista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Joskus oikeustapausta ei tarvitse käsitellä tuomioistuimessa. Jos osapuolet suostuvat sovitteluun, asiasta voidaan sopia ilman kallista ja hidasta tuomioistuinkäsittelyä. Sovittelussa tavoitteena on sopia asiasta ja vahingonkorvauksesta niin, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Sovittelu on vapaaehtoista ja maksutonta. Sovittelua käytetään paljon nuorten rikoksissa ja esimerkiksi ilkivaltatapauksissa.

5. Suomi vanhenee

SELKOTEKSTI

Eläkeläisiä riittää

Väkilukuun vaikuttavat syntyvyys, kuolleisuus ja muuttoliike.

Suomen väkiluku kasvoi nopeasti 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Itsenäistymisen jälkeen väkiluku kasvoi hitaammin, koska syntyvyys laski selvästi. Syntyvyys nousi taas sotien jälkeen vuosina 1945–1950. Tänä aikana lapsia syntyi joka vuosi noin 100 000. Tämän ajan lapset kuuluvat suurin ikäluokkiin.

Syntyvyys pysyi melko korkeana 1960-luvun puoliväliin asti. Sen jälkeen lasten määrä on vähentynyt selvästi. Lapsia syntyy vähemmän monista syistä: ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin, naisten asema on parantunut, opiskelu ja työnteko vievät enemmän aikaa kuin ennen ja ehkäisyvälineet ovat kehittyneet.

Kun Suomeen muuttaneiden lukumäärästä vähennetään Suomesta pois muuttaneiden määrä, saadaan nettomaahanmuutto. Koska nettomaahanmuutto on pitkään ollut positiivinen, Suomen väkiluku on kasvanut, vaikka syntyvyys on laskenut. Suomeen on siis muuttanut enemmän ihmisiä kuin täältä on muuttanut pois.

Väestörakenne tarkoittaa erilaisten ihmisten osuutta väestöstä. Väestörakenne kertoo esimerkiksi, mikä on eri ikäisten suomalaisten osuus väestöstä, kuinka paljon on eri sukupuolta edustavia ja mikä on eri väestöryhmiin kuuluvien osuus. Kun suunnitellaan yhteiskuntaa, väestörakenteen muutos täytyy ottaa huomioon. Tulevaisuudessa iäkkäiden osuus väestössä kasvaa. Vanhemmat ikäluokat ovat suurempia kuin nuoremmat. Myös keskimääräinen elinikä kasvaa. Vuonna 2024 syntyneiden poikien elinajanodote oli 79 vuotta ja tyttöjen 84 vuotta.

Kun syntyvyys alenee, veronmaksajien määrä on tulevaisuudessa pienempi. Eläkeläisten määrä kasvaa. Valtion ja kuntien menot nousevat, koska ikääntyneet tarvitsevat terveydenhoitoa ja muuta palvelua.

Väestön ikääntymisessä on myös hyviä puolia. Monilla nykyisillä eläkeläisillä on varaa matkustella ja käyttää yksityisiä terveyspalveluja. Heidän ansiostaan syntyy uusia työpaikkoja. Eläkeläiset myös maksavat veroa eläkkeestä.

Miksi suomalaisia syntyy niin vähän?

Kokonaishedelmällisyysluvun pitäisi olla 2,1, jotta väkiluku pysyisi samana vain syntyvyyden avulla. Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta naiset keskimäärin synnyttävät elämänsä aikana. Suomessa kokonaishedelmällisyysluku oli vuonna 2024 vain 1,3. Lapsia syntyi silloin 43 711. 

Tutkijat eivät tiedä tarkasti, miksi suomalaiset saavat niin vähän lapsia nykyisin. Taustalla vaikuttavat ehkä elämäntavan muutokset.

Nykyisin monet haluavat hankkia koulutuksen, kohtuulliset tulot ja hyvän asunnon ennen perheen perustamista. Siksi ihmiset avioituvat myöhemmin ja hankkivat lapsia myöhemmin. Ensisynnyttäjien keski-ikä on nyt noin 30 vuotta. Kun synnytysikä nousee, tahaton lapsettomuus lisääntyy. Kun elämässä olisi "sopiva aika", lasta ei ehkä enää saada.

Yksilölliseen elämäntapaan lapset eivät aina sovi. Nuoret pariskunnat arvostavat korkeaa elintasoa ja vapaata elämää enemmän kuin lapsiperheen arkea. Nykyään monet ihmiset ovat myös huolissaan siitä, että ilmastonmuutos kiihtyy ja elinolot maapallolla ehkä heikkenevät. Se voi vaikuttaa päätökseen siitä, haluaako saada lapsia näihin oloihin.

Yksi syy lapsettomuuteen on se, että on vaikea löytää sopivaa kumppania, jonka kanssa saisi lapsen. Ilman puolisoa elävien määrä on kasvanut.

Monet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että suomalaiset arvostavat edelleen perhe-elämää.

Jos syntyvyyden lasku jatkuu pitkään, se vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi 2020-luvulla päivähoidon ja perusopetuksen tarve vähenee.

Suomi tarvitsee työikäistä väkeä

Kun väestö ikääntyy, työikäisten osuus väestöstä pienenee. Silloin huoltosuhde heikkenee. Väestöllinen huoltosuhde kertoo, kuinka paljon Suomessa on alle 15-vuotiaita ja 65 vuotta täyttäneitä verrattuna työikäisten määrään. Toinen määritelmä on taloudellinen huoltosuhde. Se kuvaa työllisten määrän suhdetta ei-työllisiin. Taloudellisessa huoltosuhteessa ovat mukana myös työikäiset ihmiset, jotka eivät ole töissä, esimerkiksi opiskelijat.

Työuria on yritetty pidentää, jotta taloudellinen huoltosuhde paranisi. Esimerkiksi korkeakoulujen pääsykoetta on uudistettu, jotta nuoret saisivat nopeammin opiskelupaikan. Se voisi pidentää työurien alkupäätä. Työuria voidaan pidentää myös loppupäästä. Eläkeikä nousee, kun ihmisten elinajanodote pitenee. Monet jäävät eläkkeelle jo ennen eläkeikää esimerkiksi sairauden tai pitkän työttömyyden vuoksi. Tämä on ongelma kansantaloudelle.

Maahanmuutto parantaa taloudellista huoltosuhdetta, jos suurin osa maahanmuuttajista on nuoria tai parhaassa työiässä.

6. Maalta kaupunkiin

SELKOTEKSTI

Kylätie on hiljainen

Suomessa on jo pitkään ollut voimakas muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin. 2000-luvulla kaupungistuminen on ollut nopeampaa kuin aikaisemmin. Erityisen paljon ihmisiä on muuttanut pääkaupunkiseudulle eli Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Kauniaisiin. Pääkaupunkiseudulla asuu nykyään neljäsosa Suomen väestöstä. Ihmiset ovat muuttaneet myös muihin isoihin kaupunkeihin, etenkin niihin, joissa on yliopisto. Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen maaseudulta muuttaa paljon ihmisiä pois.

Nuoret muuttavat pois maaseudulta, kun he lähtevät opiskelemaan muualle. Usein he löytävät työpaikan tai puolison opiskelupaikkakunnalta ja jäävät sinne asumaan.

Lapsiperheitä on maaseudulla vähän. Siksi maaseudulla ei ole aina päiväkoteja tai kouluja kohtuullisen matkan päässä. Monet kunnat kuitenkin haluaisivat säilyttää nämä palvelut, jotta ihmiset eivät muuttaisi pois. Kun työtä tekevä ja veroja maksava väestö muuttaa muualle, kunnan verotulot pienenevät ja työpaikat vähenevät. Kuntien huoltosuhde heikkenee. Menot eivät pienene, koska ikääntyvä väestö tarvitsee monenlaisia palveluita. Monella kunnalla onkin suuria talousvaikeuksia.

Aluepolitiikka on politiikkaa, jossa syrjäseutuja tuetaan valtion varoin. Puolueista erityisesti Suomen Keskusta on kannattanut aluepolitiikkaa.

Monet maaseudun pienet kunnat toivovat lisää asukkaita. Kunnat houkuttelevat muuttajia korostamalla luontoa, rauhaa ja edullista asumista. Kun etätyöt yleistyvät, ihmiset voivatkin innostua muuttamaan maaseudulle.

Löytyykö onni kasvukeskuksista?

Kasvukeskuksiin muuttaa paljon ihmisiä. Ne ovat muuttovoittoalueita, eli niihin muutetaan enemmän kuin niistä muutetaan pois. Kasvukeskuksiin muuttaa nuoria ihmisiä, joten siellä myös syntyy lapsia enemmän kuin maaseudulla.

Kun kasvukeskuksiin muuttaa pääosin työikäistä väestöä, niiden verotulot kasvavat. Yritykset ja palvelut saavat uusia asiakkaita. Erikoisliikkeet ja palvelut menestyvät. Näin kaupunkien vetovoima kasvaa.

Muuttoliike aiheuttaa myös ongelmia. Kun tulee lisää asukkaita, tarvitaan lisää palveluita. On kallista rakentaa lisää kouluja ja päiväkoteja. Kunnan ja yritysten voi olla vaikeaa saada päteviä työntekijöitä. Asunnot ovat kalliita etenkin pääkaupunkiseudulla. Siksi sinne ei muuta tarpeeksi työntekijöitä.

Päättäjät varautuvat palvelujen järjestämiseen väestöennusteiden avulla. Esimerkiksi päiväkoteja täytyy rakentaa jo ennen kuin alueelle muuttaa paljon lapsiperheitä.

8. Hyvinvointivaltio – ajatuksena tasata elämän arpaonnea

SELKOTEKSTI

On lottovoitto syntyä Suomeen

Suomalaiset sanovat, että "on lottovoitto syntyä Suomeen". Suomi on hyvinvointivaltio, jossa julkinen valta eli kunnat ja valtiot kantavat vastuun kansalaisista. Julkinen valta turvaa kansalaisille hyvinvoinnin. Se rahoitetaan verovaroin.

Suomalainen lapsi käyttää hyvinvointipalveluja jo ennen kuin hän syntyy: hän on käynyt vanhempiensa mukana neuvolassa maksuttomasti. Syntymän jälkeen lapsen äidille maksetaan äitiysrahaa ja vanhemmille maksetaan vanhempainrahaa. Jokaisesta lapsesta vanhemmille maksetaan lapsilisää.

Lapsi pääsee kunnan järjestämään päivähoitoon. Vanhemmat maksavat vain pienen osan päivähoidon kustannuksista. Esiopetus ja peruskoulu ovat maksuttomia. Yhteiskunta tukee myös toisen asteen ammatillista koulutusta, lukiokoulutusta, yliopistokoulutusta ja ammattikorkeakoulutusta.

Jos suomalainen työikäinen jää työttömäksi, hän saa työttömyyskorvausta. Jos hän sairastuu, hän saa sairauspäivärahaa. Vanhana suomalainen saa julkiselta vallalta eläkettä, hoitoa ja monenlaisia palveluita.

Elinkaarimallin mukaan lapset ja nuoret saavat yhteiskunnalta enemmän kuin he maksavat yhteiskunnalle. Työtä tekevät maksavat enemmän veroina kuin mitä yhteiskunta heille antaa. Eläkeläisiä yhteiskunta tukee voimakkaasti.

Hyvinvointipalvelut takaavat ihmisille toimeentulon, terveydenhuollon, sosiaalipalvelut ja koulutuksen. Samalla ihmisten eriarvoisuutta halutaan vähentää.

Tulonsiirrot tarkoittavat rahaa, jonka julkinen valta siirtää kansalaisille. Osa tulonsiirroista on universaaleja eli samanlaisia kaikille, esimerkiksi lapsilisä. Osa tulonsiirroista on tarveharkintaisia, esimerkiksi toimeentulotuki. Tarveharkintaisen tuen saamiseen vaikuttavat henkilön tulot ja elämäntilanne.

Hyvinvointivaltio auttaa kansalaisia etenkin silloin, kun elämässä on ikäviä yllätyksiä. Jos ihminen esimerkiksi joutuu onnettomuuteen, hänen ei tarvitse itse maksaa kallista sairaalahoitoa.

Kattava sosiaaliturva auttaa ahdingossa

Sosiaalipolitiikan avulla huolehditaan siitä, että hyvinvointi jakautuu tasaisesti ja oikeudenmukaisesti yhteiskunnassa. Sosiaalipolitiikka huolehtii sosiaaliturvasta eli yhteiskunnan tukitoimista silloin, kun ihminen on esimerkiksi työttömänä tai sairaana.

Sosiaaliturva jaetaan sosiaalivakuutuksiin, terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

Sosiaalivakuutukset takaavat tietyn tasoisen toimeentulon, vaikka henkilö ei olisi ansiotyössä. Esimerkiksi sairauspäiväraha, työttömyyskorvaus ja eläke ovat sosiaalivakuutuksia.

Sosiaalipalveluita ovat esimerkiksi lasten päivähoito, lastensuojelu, vammaispalvelut, vanhuspalvelut ja päihdehuolto. Suomessa kunnat vastaavat sosiaalipalveluista.

Sosiaaliturvan menot ovat suuret. Esimerkiksi vuonna 2020 menot olivat 30 prosenttia bruttokansantuotteesta. Määrä on sama kuin EU-maissa keskimäärin. Sosiaaliturvan rahoittavat työntekijät, työnantajat, valtio ja kunnat.

Sosiaaliturva on asumisperustainen, eli sosiaaliturvaan on oikeus, jos asuu vakituisesti Suomessa.

Sosiaaliturvan menoista yli 40 prosenttia käytetään vanhuuseläkkeisiin ja muihin ikäihmisten palveluihin. Terveydenhuollon kustannukset ovat 20 prosenttia sosiaaliturvan menoista.

Suomessa terveydenhuollosta vastaa pääosin julkinen sektori. Valtio ja kuntayhtymät pitävät yllä alue- ja keskussairaaloita. Kunnat huolehtivat terveyskeskuksista.

Kela eli Kansaneläkelaitos ja hyvinvointialueet huolehtivat toimeentulotuesta. Toimeentulotukea voi saada, jos muut tulot tai varallisuus eivät riitä elämiseen. Tuki on harkinnanvaraista. Se on tarkoitettu auttamaan tilapäisesti.

Joskus ihmisillä voi olla sellainen käsitys, että vain pienituloiset saavat tukia ja suurituloiset maksavat veroja. Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Kaikki suomalaiset maksavat veroja. Näin siis kaikki ovat mukana rahoittamassa hyvinvointipalveluja. Esimerkiksi arvonlisäveroa maksavat kaikki, jotka ostavat jotain. Tuloveroa maksavat palkansaajat ja yrittäjät, mutta myös eläkeläiset ja työttömät. Monet tulonsiirrot ovat ansiosidonnaisia. Siksi suurituloiset saavat suurempaa eläkettä ja sairauspäivärahaa kuin pienituloiset. Rikkain kymmenesosa suomalaisista saa enemmän tukia kuin köyhin kymmenesosa. Pääosa sosiaalituista menee keskiluokkaan kuuluville ihmisille, koska heitä on niin paljon.

Suomen hyvinvointivaltion suurimpia ongelmia on terveydenhuollon eriarvoisuus. Eri väestöryhmät ja eri alueilla asuvat ihmiset eivät saa tasapuolisesti hyvää terveydenhuoltoa. Suomessa valmisteltiin pitkään sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista eli sote-uudistusta. Uudistuksessa palvelut keskitettiin suurempiin yksiköihin, joita kutsutaan hyvinvointialueiksi. Palveluiden keskittämisen uskotaan parantavan palveluiden laatua, lisäävän tasa-arvoa ja tuovan säästöjä.

Suomessa suunnitellaan myös koko sosiaaliturvajärjestelmän uudistusta eli sotu-uudistusta. Nykyinen järjestelmä on valtava ja hajanainen kokonaisuus. Sotu-uudistuksen tavoite on, että järjestelmä olisi selkeämpi ja paremmin toimiva. Esimerkiksi kannustinloukuista halutaan eroon. Kannustinloukku on tilanne, jossa työttömän ihmisen ei kannata ottaa vastaan työtä, koska hän ei saisi juuri enempää rahaa työtä tekemällä. Tämä voi johtua siitä, että verot kasvavat yhtä paljon kuin tulot. Myös etuudet voivat pienentyä, esimerkiksi asumistuki.

Hyvä paha perustulo

Sosiaaliturvan uudistamista on mietitty paljon. On mietitty, miten sosiaaliturvan voisi tehdä helpommaksi. Helpompi malli tarkoittaa, että sairausvakuutus, työttömyysturva ja toimeentulotuki yhdistettäisiin. Silloin kaikkia näitä etuuksia voisi hakea yhdellä hakemuksella ja niistä voisi saada yhden päätöksen.

Kansalaispalkka eli perustulo olisi yksi tapa tehdä järjestelmä helpoksi. Perustulosta on keskusteltu paljon viime aikoina. Perustulo tarkoittaa, että jokaiselle kansalaiselle maksetaan kuukaudessa jokin rahasumma, esimerkiksi 500–800 euroa. Kaikki saisivat rahan, vaikka olisivat töissä.

Perustulon puolustajat sanovat, että malli on helppo. Siinä on monia etuja. Silloin kansalaisen ei tarvitse hakea erikseen muita tukia. Sosiaalitukien byrokratia vähenisi, kun ihmisten ei enää tarvitse hakea monia eri tukia eri viranomaisilta. Perustulo voisi kannustaa työntekoon ja vähentää kannustinloukkuja.

Perustuloa myös vastustetaan. Yksi syy on se, että perustulo on kallis. Perustulo maksaisi monta miljardia euroa vuodessa. Monet pelkäävät, että perustulo tekisi ihmisistä passiivisia. Ihmiset eivät haluaisi tehdä työtä, koska rahaa saisi muutenkin.

Puolueista perustuloa kannattavat vihreät ja vasemmistoliitto. Sitä vastustavat kokoomus ja SDP.

Hyvinvointivaltion malleja on monia

Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa valtio järjestää hyvinvointipalvelut. Palvelut maksetaan verotuloilla. Siksi verotus on korkea. Myös muissa Pohjoismaissa on samantapainen järjestelmä.

Pohjoismainen malli pitää yllä yhteiskuntarauhaa. Tulonsiirrot antavat toimeentulon myös vähävaraisille ja työttömille. Tutkimusten mukaan Pohjoismaiden kansalaisilla on pienin riski köyhtyä. Heidän odotettavissa oleva elinikänsä on korkea.

Länsimaisissa hyvinvointivaltioissa on yhteistä se, että niissä on toimivat hyvinvointipalvelut. Tavat toteuttaa palveluja ovat erilaiset. Hyvinvointivaltion käsite ei olekaan yksiselitteinen.

Liberaalissa hyvinvointivaltiossa julkiset palvelut ja tulonsiirrot on tarkoitettu vain vähävaraisille ja ne ovat hyvin niukkoja. Tällaisia valtioita ovat esimerkiksi Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Kanada. Näissä maissa verotus on matala. Malli perustuu yksilönvapauteen ja omaan vastuuseen. Ihmiset ottavat vakuutuksia elämän riskien varalle. Kaikilla ei ole vakuutuksiin varaa, joten osa ihmisistä voi jäädä ilman hoitoa, kun he sairastuvat. Liberaali malli korostaa yksilön vastuuta ja työn tekemistä.

Mannermaisessa hyvinvointivaltiossa työpaikka tarjoaa sosiaaliturvan koko perheelle. Yrityksillä on omat sairaskassat ja työttömyyskassat. Esimerkiksi Saksa on tällainen valtio.

Konservatiivisessa hyvinvointivaltiossa sosiaaliturva perustuu perheen ja suvun apuun. Moni nainen on kotona hoitamassa lapsia ja vanhuksia. Naisten työssäkäynti on melko vähäistä. Myös katolinen kirkko osallistuu hyvinvointipalvelujen järjestämiseen. Konservatiivinen malli on käytössä Välimeren maissa.

9. Hyvinvointivaltion haasteet

SELKOTEKSTI

Köyhyys Suomessa

Hyvinvointivaltio tasasi tuloeroja ja varallisuuseroja ja paransi ihmisten elintasoa vuosikymmenten ajan. Kaikkia ongelmia ei ole kuitenkaan ratkaistu. Suomessa on esimerkiksi köyhyyttä edelleen.

Pienituloisten eli köyhien määrä on kasvanut 1990-luvun lamasta lähtien. Lapsiperheiden asema on heikentynyt. Köyhyys on Suomessa yhä pysyvämpää. Suomalaisista hieman yli 10 prosenttia on pienituloisia. 

Pienituloisuuden raja eli köyhyysraja on 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta. Mediaanitulo on tulo, jonka alapuolella ja yläpuolella on puolet väestöstä.

Suomessa köyhyys on suhteellista köyhyyttä. Tämä tarkoittaa, että köyhillä ei ole tarpeeksi rahaa elää samanlaista elämää kuin useimmat suomalaiset. Heillä ei ole varaa matkustaa, käydä elokuvissa tai harrastaa.

Suomessa ei ole absoluuttista köyhyyttä. Maailmanpankki on määritellyt, että absoluuttisen köyhyyden raja on 2,15 dollarin tulo päivässä. Absoluuttinen köyhyys tarkoittaa, että ihmisellä ei ole varaa ruokaan, vaatteisiin, asumiseen tai muihin perustarpeisiin.

Kaikki Suomen pienituloiset eivät ole koko ajan köyhiä. Suuri osa pienituloisista on väliaikaisesti köyhiä. Pienet tulot voivat johtua talouden suhdanteista, tilapäisestä työttömyydestä tai opiskelusta. Suomalainen köyhyys liittyy usein ikään tai työhön. Huonossa tilanteessa ovat pitkäaikaistyöttömät ja vanha ihmiset, joilla on pieni eläke.

Suomessa tulonsiirrot takaavat ihmisille perustarpeet. Köyhyysriski on EU:n alhaisimpia. Köyhyys ei olekaan samalla tavalla kovaa ja henkeä uhkaavaa kuin monissa muissa maissa.

Älä tipu kyydistä – vaarana syrjäytyminen

Syrjäytynyt tarkoittaa ihmistä, joka on pudonnut yhteiskunnan ulkopuolelle, vaikka ei itse halua sitä. Syrjäytymisen syy voi olla esimerkiksi sairaus tai huono-osaisuuden kasautuminen. Syrjäytyneellä ihmisellä voi olla terveysongelmia, ja hän on ehkä jäänyt ilman koulutusta ja työtä. Hänen tulonsa ovat pienet. Syrjäytyneellä ei ole paljon ystäviä eikä harrastuksia. Hän saattaa kärsiä mielenterveyden ongelmista. Lopulta hänen on vaikea hallita elämäänsä.

Arvioidaan, että Suomessa on kymmeniätuhansia syrjäytyneitä nuoria. Syrjäytynyt ihminen on onneton. Syrjäytyminen lisää myös yhteiskunnan turvattomuutta ja rikollisuutta.

Nykyään puhutaan paljon syrjäytymisen ylisukupolvisuudesta. Se tarkoittaa, että lapsi voi kärsiä perheen ongelmista, ja hän voi kärsiä samanlaisista ongelmista aikuisena. Tällaisia ongelmia voivat olla esimerkiksi työttömyys, päihteiden väärinkäyttö, mielenterveysongelmat ja väkivalta.

Huono-osaisuuteen pitäisi puuttua nopeasti. Silloin voidaan torjua ylisukupolvista syrjäytymistä. Varhaiskasvatus voi vähentää syrjäytymisriskiä. Nuorten syrjäytymistä voi vähentää järjestämällä työtä nuorille ja turvaamalla nuorten mielenterveyspalvelut.

Laki nuorisotakuusta ehkäisee syrjäytymistä. Lain mukaan alle 25-vuotiaille työttömille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille pitää tarjota koulutuspaikka, työkokeilupaikka, työpaikka tai työpajapaikka kolmen kuukauden sisällä siitä, kun nuori ilmoittautuu työttömäksi. Kaikissa EU-maissa torjutaan syrjäytymistä nuorisotakuulla.

Paluu luokkayhteiskuntaan?

Perinteisessä luokkayhteiskunnassa ihmiset jakautuivat hyväosaisiin ja huono-osaisiin. Alemmasta luokasta oli vaikea nousta ylempään. Sotien jälkeen koulutus kehittyi ja yhä useammat nuoret opiskelivat yliopistoissa ja korkeakouluissa. Siksi he kohosivat vanhempiaan parempaan yhteiskunnalliseen asemaan.

Nykyisin luokkayhteiskunnan piirteet vahvistuvat Suomessa. Akateemisten perheiden lapset menevät yliopistoon paljon todennäköisemmin kuin muiden perheiden lapset. Heidän kotiolonsa suosivat koulutusta. Kodissa arvostetaan koulutusta, monipuolisia elämänkokemuksia ja ihmissuhteita. Nämä tekijät auttavat menestymään koulussa ja yhteiskunnassa. Myös ihmisen älykkyys vaikuttaa ratkaisevasti elämänkulkuun. Monesti nämä asiat kasautuvat samoille ihmisille. Heistä tulee todennäköisemmin menestyviä ihmisiä.

Sosiaalinen liikkuvuus on nykyisin vähäistä. Suuri osa lapsista pysyy samassa sosioekonomisessa ryhmässä kuin vanhempansa. Suurempi sosiaalinen liikkuvuus olisi hyödyllistä koko yhteiskunnalle. Silloin kaikki älykkäät ja kyvykkäät ihmiset voisivat kouluttautua ja työllistyä.

Suomessa tuloerot kaventuivat 1990-luvun lamaan asti. Sen jälkeen tuloerot kasvoivat vuoden 2008 finanssikriisiin asti. Tuloerot kasvoivat, kun talouselämässä meni hyvin. Yrittäjien tulot ja pääomatulot lisääntyivät. Samaan aikaan verotus keveni ja tulonsiirtoja leikattiin. Suomen tuloerot ovat silti edelleen pienet.

Tuloerot näkyvät ihmisten arkielämässä. Yleensä pienituloiset asuvat pienemmissä asunnoissa ja eri asuinalueilla kuin suurituloiset. He eivät matkusta eivätkä harrasta niin paljon kuin suurituloiset. He liikkuvat vähemmän ja syövät epäterveellisemmin. He tupakoivat ja käyttävät alkoholia enemmän kuin suurituloiset. Pienituloiset elävät jopa kymmenen vuotta lyhyemmän elämän kuin suurituloiset.

Hyvinvointivaltio virittää keskustelua

Pohjoismainen hyvinvointivaltio syntyi sotien jälkeen Ruotsissa. Sen jälkeen myös muut Pohjoismaat alkoivat toteuttaa sitä. Hyvinvointivaltio syntyi, koska maat onnistuivat kasvattamaan talouttaan. Valtiot pystyivät jakamaan talouden hyötyä kansalaisille. Hyvinvointivaltio paransi ihmisten koulutusta ja lisäsi työkykyä. Suomi vaurastui ja menestyi.

1990-luvun laman aikaan suhtautuminen hyvinvointivaltioon muuttui. Valtio velkaantui nopeasti, koska sen piti tukea pankkeja ja yrityksiä. Työttömyys lisääntyi. Samalla julkista sektoria alettiin pienentää ja sosiaaliturvaa heikennettiin. Alettiin painottaa kansainvälistä talouskilpailua. Suuntausta onkin kutsuttu uudeksi hyvinvointivaltion kilpailumalliksi.

Suomalaiset puolueet haluavat säilyttää hyvinvointivaltion, koska kansalaiset arvostavat sitä. Puolueilla on kuitenkin eri näkemyksiä sosiaaliturvan hyvästä tasosta.

Vasemmistopuolueet kannattavat maksuttomia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka rahoitetaan verovaroin. Vasemmisto kannattaa sosiaalisia investointeja, esimerkiksi sitä, että valtio käyttää rahaa terveydenhuoltoon ja lasten kasvatukseen ja koulutukseen.

Oikeistopuolueet haluaisivat yksityistää osan julkisesti tuotetuista hyvinvointipalveluista. Oikeisto uskoo, että kilpailu pitää palveluiden laadun hyvänä. Oikeisto uskoo, että hyvinvointi perustuu työhön. Oikeistossa on paljon uusliberalismin kannatusta. Uusliberalistit korostavat yksilön omaa vastuuta hyvästä elämästä. Heidän mielestään hyvinvointivaltio holhoaa kansalaisia ja tekee heistä passiivisia.

Julkisen sektorin varat eivät riitä kaikkiin menoihin. Tämän takia käydään keskustelua siitä, mitkä hyvinvointipalvelut ovat tärkeimpiä.

Hyvinvointipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa on haasteellista. Kun väestö ikääntyy, valtiolle tulee enemmän menoja ja vähemmän verotuloja kuin ennen. Siksi valtio pyrkii nostamaan työllisyysastetta. Kun työssäkäyviä on paljon ja työttömiä vähän, valtion sosiaalimenot ovat pienemmät ja verotulot kasvavat. Talouden tasainen kasvu olisi hyväksi. Hyvinvointivaltio on riippuvainen verotuloista, joita talouskasvu tuo.’

10. Puhutaanko politiikasta?

SELKOTEKSTI

Mitä politiikka on?

Usein määritellään, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Tämä määritelmä antaa politiikasta hyvän ja positiivisen kuvan. Ajatellaan, että kaikki haluavat päästä samaan päämäärään yhteiskunnassa.

Jotkut määrittelevät, että politiikka on omien etujen ajamista ja valtakilpailua. Kilpailu näkyy esimerkiksi vaaleissa.

Molemmat määritelmät ovat totta. Politiikassa kansalaisilla, puolueilla ja järjestöillä on erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on hyvä yhteiskunta. Puolueet kilpailevat, koska ne haluavat valtaa. Politiikkaan kuuluvat myös ristiriidat, koska tavoitteet ovat erilaiset.

Politiikka voidaan nähdä myös pelinä. Puolueet miettivät strategioitaan eli toimintasuunnitelmia. Ne suunnittelevat pelisiirtoja esimerkiksi vaaleja ennen tai eduskunnassa.

Kansalaisten mielestä politiikka voi olla kaukainen asia. Politiikkaa on kuitenkin myös muualla kuin puolueissa. Politiikka on muutakin kuin valtion asioiden hoitamista. Esimerkiksi kunnallispolitiikka on lähellä asukkaita. Kunnissa päätetään paljon ihmisten arkeen liittyviä asioita, esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon asioita.

Nykyisin politiikka ymmärretään laajasti. Politiikkaa on kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat.

Politiikkaa voi harrastaa kuka tahansa meistä. Poliitikko taas on ihminen, jonka elämän tärkeänä sisältönä on yhteiskunnallisten asioiden hoitaminen. Ammattipoliitikko on henkilö, jonka työnä on tehdä politiikkaa. Kenestä tahansa voi tulla poliitikko. Esimerkiksi kansanedustajina on ihmisiä monista eri ammateista.

Politiikka on valintojen tekemistä

Politiikka on tärkeää. Yhteiskuntaa kehitetään politiikan avulla. Politiikan avulla esimerkiksi sovitaan, mihin kunnat ja valtiot käyttävät rahaa.

Puolueilla on eri näkemykset siitä, mikä on yhteiskunnalle parasta. Puolueiden arvot ovat erilaisia. Politiikassa tehdäänkin arvovalintoja.

Yksi henkilö tai puolue ei voi yleensä päättää asioista yksin. Siksi poliittiset päätökset ovat usein kompromisseja. Kompromissi on soviteltu ratkaisu, jossa kenenkään tahto tai arvot eivät toteudu sellaisenaan.

Politiikassa täytyy valita, mitä asioita toteutetaan ja mitä ei. Kaikille päätöksille on aina vaihtoehtoja, vaikka vallassa olevat puolueet joskus sanovat, että ei ole. Politiikassa täytyy usein luopua joistain asioista ja nostaa esiin uusia. Poliitikot joutuvat tekemään myönnytyksiä. Kaikkia hyviä asioita ei voi toteuttaa, koska raha ei riitä kaikkeen.

Myös politisointi kuuluu politiikkaan. Politisointi tarkoittaa, että mikä tahansa asia voidaan tuoda julkisuuteen ja sille voidaan antaa poliittinen merkitys. Esimerkiksi poliitikkojen ihmissuhteita voidaan politisoida, vaikka ne eivät liity politiikkaan.

Iskevää retoriikkaa ja monimutkaista liturgiaa

Puhuminen on osa poliitikkojen työtä, ja taitavat puhujat menestyvät poliitikkoina. Puhuminen ja mielikuvien luominen ovat tulleet aina vain tärkeämmiksi keinoiksi saada julkisuutta ja äänestäjien suosiota. Yksinkertaiset toteamukset ja toistuvat avainsanat ovat poliittisen retoriikan eli poliittisen puhetaidon tehokeinoja. Ne jäävät kuulijoiden mieleen ja luovat poliitikosta hyvän mielikuvan. Eduskunnassa kansanedustajat puhuvat, keskustelevat ja ottavat osaa kokouksiin. Niissä on tärkeä osata puhua hyvin ja vakuuttavasti.

Iskevän poliittisen retoriikan vastakohta on poliittinen liturgia eli jargon. Se on vaikeaselkoista ja ympäripyöreää. Sitä ymmärtävät vain ne, jotka ovat tutustuneet asiaan todella hyvin. Poliitikot käyttävät liturgiaa monissa yhteyksissä. Poliittinen liturgia voi olla myös keino kiertää hankala kysymys. Kun kukaan ei ymmärrä poliitikon vastausta, hän ei joudu kantamaan asiasta vastuuta.

Poliittisen liturgian käyttö on ongelma. Jos kansalaiset eivät ymmärrä poliittista keskustelua, he eivät voi vaikuttaa asioihin. Liturgia vähentää kansalaisten kiinnostusta politiikkaa kohtaan.

Maailmanparannuksesta lehmänkauppoihin

Ihmiset osallistuvat politiikkaan monesta syystä. Politiikka tuo valtaa. Jollekin politiikka voi olla keino edistää omia tavoitteitaan. Joku voi ajatella, että yhteisten asioiden hoitaminen on velvollisuus. Joku taas haluaa muuttaa maailmaa paremmaksi.

On tärkeää, että poliitikot ovat erilaisia ja tulevat eri taustoista. Näin Suomen yhteiskunnan asioista hoitavat monien eri alojen edustajat, eri-ikäiset ja eri puolelta Suomea tulevat ihmiset.

Poliitikkojen täytyy päättää nykyisin todella monista asioista. EU:n myötä asioita on tullut lisää ja ne ovat usein monimutkaisia. Siksi poliitikot usein erikoistuvat johonkin alaan tai aiheeseen.

Politiikkaan kuuluu asioita, joita monet pitävät ikävinä. Jos poliitikko esimerkiksi muuttaa aiempaa mielipidettään, sanotaan, että hän on takinkääntäjä. Jos taas kaksi osapuolta lupaa tukea toisiaan joissain asioissa, vähän kuin vaihtokauppana, sitä sanotaan lehmänkaupaksi. Suomen monipuoluejärjestelmässä neuvottelut ja sopimiset ovat kuitenkin yleisiä. Usein niitä on pakko tehdä. Toisten mielipiteitä on pakko kuunnella ja ottaa huomioon. Politiikassa täytyy etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja, antaa jossain asioissa periksi ja käyttää valtaa oikeissa tilanteissa.

11. Puolueet osana demokratiaa 

SELKOTEKSTI

Puolueet ovat kansalaisjärjestöjä, jotka ovat erikoistuneet politiikkaan.

Jos haluaa perustaa puolueen, ensin pitää olla rekisteröitynyt yhdistys. Rekisteröitynyt yhdistys voi rekisteröityä puolueeksi, kun

• se haluaa vaikuttaa valtiollisiin asioihin,

• sillä on puolueohjelma, josta sen tavoitteet voi lukea,

• ja kun se kerää vähintään 5 000 kannattajakorttia, joissa eduskuntavaaleissa äänioikeutetut kansalaiset kertovat kannattavansa sitä, että yhdistys merkitään puoluerekisterin.

Rekisteröidyllä puolueella on oikeus asettaa ehdokkaita eduskuntavaaleihin. Puolue putoaa pois rekisteristä, jos se ei saa edustajaa eduskuntaan kaksissa peräkkäisissä vaaleissa.

Edustuksellinen demokratia tarvitsee puolueita. Kussakin puolueessa ihmiset ajattelevat samalla tavalla asioiden hoitamisesta. On helpompi löytää oma ehdokas vaaleissa, kun tietää, mihin puolueeseen ehdokas kuuluu. Äänestäjän täytyy tietysti tietää, millaisia asioita ja arvoja eri puolueet kannattavat.

Jos haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, kannattaa toimia puolueissa.

Demokraattisten maiden perustuslaeissa ei ole yleensä määrätty puolueiden määrää. Suomessa on monipuoluejärjestelmä eli Suomessa on useita puolueita. Joissakin maissa on kaksipuoluejärjestelmä, esimerkiksi USA:ssa. Diktatuureissa on vain yksi sallittu puolue.

Suomen eduskunnassa on monta melko tasavahvaa ja muutama pienempi puolue. Eduskuntapuolueiden lisäksi puoluerekisterissä on monia pieniä puolueita.

Vaikka puolueilla on Suomen politiikassa tärkeä asema, ne eivät kiinnosta ihmisiä enää niin paljon kuin ennen.

Mitkä asiat erottavat Suomen puolueita toisistaan?

Suomen puolueet eroavat toisistaan esimerkiksi sen mukaan, miten ne suhtautuvat seuraaviin vastakkainasetteluihin:

• vasemmisto–oikeisto

• työväki–porvarit

• pienituloiset–suurituloiset

• liberaalit–konservatiiviset moraaliarvot

• yksilöllisyys–yhteisöllisyys

• maaseutu–kaupunki

• kansainvälisyys–kansallismielisyys

• maahanmuuttomyönteisyys–maahanmuuttovastaisuus

• ekologiset arvot – taloudellinen kasvu ja kulutus

Perinteisin linja on jako vasemmistoon ja oikeistoon.

Vasemmistolle eli sosialistipuolueille on tärkeää tasa-arvo ja yhteisvastuullisuus. Ne haluavat hillitä markkinatalouden vaikutusta. Vasemmistopuolueiden mielestä julkisen vallan pitää turvata ihmisten hyvinvointi ja järjestää julkiset palvelut. Vasemmistopuolueet haluavat säilyttää pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Ne hyväksyvät korkean veroasteen. Vasemmistopuolueilla on hyvät suhteet ammattiyhdistysliikkeeseen. Eduskunnan vasemmistolaisin puolue on Vasemmistoliitto. Toinen vasemmistopuolue on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP).

Oikeistopuolueiden mielestä yksilöllä on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Ne haluavat luoda kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet, mutta korostavat, että yritteliäisyys ja ahkeruus saa tuoda henkilökohtaista hyötyä. Oikeistopuolueet haluavat vähentää yhteiskunnan roolia hyvinvointipalvelujen tuottajana ja talouden säätelijänä. Ne uskovat, että palveluja pitää kilpailuttaa ja yksityistää. Silloin palvelujen laatu paranee ja hinta alenee. Oikeistopuolueet haluavat muuttaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota kannustavammaksi. Siksi ne kannattavat kevyempää verotusta. Oikeistopuolueilla on hyvät suhteet työnantajajärjestöihin. Perinteisiä oikeistopuolueita Suomessa ovat Kansallinen Kokoomus ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP).

Poliittisen keskustan puolueet ovat vasemmiston ja oikeiston välimaastossa, niin kuin niiden nimikin sanoo.

Vihreät ei halua määritellä, onko se oikeistolainen vai vasemmistolainen puolue. Se sanoo olevansa moderni ympäristöpuolue.

Suomessa puhutaan myös porvaripuolueista ja työväenpuolueista. Esimerkiksi porvarihallitus on hallitus, jossa ei ole mukana vasemmistopuolueita. Kaikki oikeistopuolueet ovat porvarillisia. Myös Suomen Keskusta on porvaripuolue.

Arvojen perusteella Suomen puolueet voidaan jakaa liberaaleihin ja konservatiiveihin. Liberaalit ovat uudistusmielisiä. Yksilön vapaus on tärkeää. Konservatiiveille yhteisöt ja perinne ovat tärkeitä. Konservatiivit toivovat, että yhteiskunta ei muuttuisi liian nopeasti. Liberaalit ja konservatiivit ovat eri linjoilla perinteisissä moraaliasioissa. Liberaalien mielestä esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat tärkeä asia, konservatiivien mielestä eivät.

Monessa puolueessa on sekä liberaalisti että konservatiivisesti ajattelevia ihmisiä. Jako liberaaleihin ja konservatiiveihin ei noudata vasemmisto–oikeisto-jakoa. Vihreät on arvoiltaan liberaali puolue, kun taas kristillisdemokraatit on konservatiivinen puolue.

Suomen puoluejärjestelmä on muuttunut

Suomen poliittiset puolueet ovat lähentyneet toisiaan. Kun perinteiset puolueet syntyivät yli sata vuotta sitten, Suomi oli hyvin erilainen maa kuin nyt. Suomalaiset olivat jakautuneet työväkeen ja porvareihin, kaupunkilaisiin ja maalaisiin sekä suomenkielisiin ja ruotsinkielisiin. Puolueiden mielipiteet olivat jyrkempiä kuin nykyisin.

Työväenpuolueet esittivät 1900-luvun alussa vaatimuksia esimerkiksi työolojen parantamisesta ja yleisestä äänioikeudesta. Nämä vaatimukset ovat toteutuneet. Vanha kahtiajako teollisessa yhteiskunnassa oli työväki ja porvaristo. Se on nykyisessä palveluyhteiskunnassa menettänyt merkitystään. Nykyisin tärkeämpiä ovat esimerkiksi elämänlaatu ja ympäristö kuin oikeisto–vasemmisto-asetelma.

Myös maaseudun ja kaupungin välinen vastakkaisuus on vähentynyt. Suomen Keskusta on perinteisesti ollut maalaisten puolue. Edelleen sen kannattajat ovat pääasiassa maaseudun ja haja-asutusalueiden asukkaita.

Elintaso Suomessa on noussut, ja nykyään suuri osa ihmisistä kuuluu keskiluokkaan. Äänestäjät eivät enää äänestä uskollisesti samaa puoluetta. Puolueet joutuvat varomaan liian voimakkaita kannanottoja ja linjauksia, koska heidän täytyy miellyttää laajempia ihmisryhmiä kuin ennen. Puolueiden vaaliohjelmat ovat nykyisin ympäripyöreitä: ne yritetään kirjoittaa niin, että mahdollisimman moni äänestäjä voisi hyväksyä ne.

Puolueet ajavat nykyään ennemmin tiettyjä arvoja kuin tiettyjen ihmisryhmien etuja. Samaa puoluetta voivat äänestää ihmiset, jotka ovat hyvin erilaisia koulutukseltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan. Heitä yhdistää sama arvomaailma.

Nykyään puolueen linjaan vaikuttaa paljon se, onko se hallituspuolue vai oppositiopuolue. Hallituspuolueet sitoutuvat muiden hallituspuolueiden kanssa tehtyyn hallitusohjelmaan. Ne joutuvat tekemään kompromisseja.

Kun puolue on oppositiossa, eli kun se ei kuulu hallitukseen, se voi vetää terävää linjaa. Oppositiopuolueet kritisoivat hallituksen toimintaa. Ne voivat esiintyä jyrkästi, koska ne eivät voi oppositiossa toteuttaa vaatimuksiaan tai lupauksiaan.

Populismia kansalle

Populismi tarkoittaa kansansuosion tavoittelua. Populismi vetoaakin vahvasti kansaan ja äänestäjiin. Populismi-sanalla on arkipuheessa negatiivinen sävy.

Populistiset liikkeet ovat suosittuja silloin, kun yhteiskunnassa on suuria ongelmia tai muutoksia. Kun ihmiset eivät ole tyytyväisiä perinteisiin puolueisiin, he äänestävät populisteja, koska populistit lupaavat muutosta. Populisteja äänestävät usein myös sellaiset ihmiset, jotka eivät muuten äänestä ollenkaan.

Populistisilla liikkeillä ei yleensä ole yksityiskohtaista ohjelmaa politiikassaan. Liikkeen kannatus nojaa valovoimaiseen johtajaan ja yhden asian ajamiseen. Kannatus voi romahtaa, kun yhteiskunnallinen tilanne muuttuu.

Populistiset liikkeet ovat yleensä lähempänä oikeistoa kuin vasemmistoa. Ne ovat usein kansallismielisiä ja konservatiivisia. Populistit arvostavat yleensä kansallisvaltioita ja perinteisiä sukupuolirooleja. Ne suhtautuvat seksuaalivähemmistöihin varauksellisesti.

Populistit voivat nostaa keskusteluun asioita ja näkökulmia, joita ei ole aiemmin otettu huomioon. Lisäksi populistit puhuvat usein selkeästi ja ilman poliittista liturgiaa.

Euroopan muutokset ruokkivat populismia, ja Euroopassa on tällä hetkellä paljon populistisia puolueita. Populistit ovat yleensä maahanmuuttovastaisia ja EU-vastaisia. Populististen puolueiden kannatus onkin suuri sellaisissa maissa, joissa on paljon maahanmuuttajia.

Suomen eduskuntapuolueista Perussuomalaisia pidetään populistipuolueena

12. Valtaverkostoja on kaikkialla 

SELKOTEKSTI

Vallan monet kasvot

Valta kuuluu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Sitä on tutkittu paljon. Silti on vaikea määritellä, mitä valta on. Amerikkalainen politiikan tutkija Robert A. Dahl (1915–2014) on määritellyt sen näin: Valta on A:n kyky saada B tekemään jotain, jota B ei ilman A:n vaikutusta tekisi. Tätä määritelmää on käytetty paljon.

Valta voi olla muodollista valtaa. Silloin se perustuu vallankäyttäjän viralliseen asemaan. Poliitikoilla on paljon muodollista valtaa. Esimerkiksi kansanedustajat säätävät lakeja, joita täytyy noudattaa.

Epämuodollista valtaa on henkilöillä, joilla on paljon vaikutusvaltaa, mutta ei virallista asemaa. He ovat usein yhteisönsä mielipidejohtajia. Heidän ajatuksiaan arvostetaan ja heidän ehdotuksiaan toteutetaan, vaikka heillä ei ole muodollista valtaa.

Taloudellinen valta on tehokasta. Esimerkiksi vanhemmat, työnantajat tai poliitikot käyttävät taloudellista valtaa, kun he poistavat taloudellisia etuja tai lisäävät niitä.

Median valta korostuu nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Media voi vaikuttaa siihen, mihin asioihin ihmiset kiinnittävät huomiota. Media vaikuttaa myös poliitikkoihin.

Pakkovalta on valtaa, jossa vallankäyttäjä voi käyttää pakkokeinoja tai väkivaltaa. Viranomaiset käyttävät laillista pakkovaltaa. Esimerkiksi poliisilla on oikeus sakottaa lain rikkojaa.

Valta on legitiimiä eli oikeutettua, jos vallan kohde hyväksyy itseensä kohdistuvan vallankäytön. Legaali valta tarkoittaa sitä, että valtaoikeudet ovat laissa. Legaali valta on usein myös legitiimiä, koska yleensä ihmiset hyväksyvät lait. Esimerkiksi suurin osa ylinopeutta ajaneista autoilijoista hyväksyy sen, että poliisi valvoo liikennettä. He myöntävät virheensä ja maksavat sakot. Legaali valta ei kuitenkaan aina ole legitiimiä. Esimerkiksi diktaattorit voivat säätää lakeja, jotka eivät ole kansan mielestä oikeutettuja.

Verkottuminen ja asiantuntijuus – avaimet valtaan?

Nykyisin valtaa pidetään laajempana ilmiönä kuin ennen. Ranskalaisen filosofin Michel Foucault'n (1926–1984) ajatukset vallasta ovat vaikuttaneet valtateorioihin. Foucault'n mukaan valta on moniulotteista. Valtaa on kaikkialla. Valtasuhteet myös muuttuvat jatkuvasti. Ne heikkenevät ja katoavat, ja niiden tilalle tulee uusia valtasuhteita. Valta ei siis ole vain vallan käyttäjän ja sen kohteen välinen suhde.

Valtasuhteet muodostavat verkoston. Verkostoja syntyy, kun ihmiset keskustelevat ja neuvottelevat ja kohtaavat toisiaan. Näin verkostot myös vahvistuvat. Verkostoja on kaikkialla yhteiskunnassa: kuntien ja valtion hallinnoissa, EU:n tasolla, yrityksissä ja yhdistyksissä. Verkostoissa ihmiset tuntevat toisensa ja hyödyntävät suhteitaan. Vallan verkostoissa toimivat ihmiset muodostavat yhteiskunnan eliitin.

Viime vuosikymmeninä asiantuntijoiden valta on kasvanut yhteiskunnassa. Kun tiedon määrä on kasvanut, päätösten tueksi tarvitaan eri alojen asiantuntijoita. Esimerkiksi tutkijat, konsultit ja eri alojen virkamiehet ovat asiantuntijoita. Asiantuntijat tuovat vallankäyttöön myös jatkuvuutta. Esimerkiksi ministeriöiden virkamiehet eivät vaihdu, kun hallitus vaihtuu vaalien jälkeen.

Asiantuntijoiden valta voi myös haitata demokratiaa. Kun asiantuntijoilla on paljon valtaa, ihmiset eivät enää tiedä, kenellä valta todellisuudessa on. Poliitikot voivat myös työntää vastuun ikävistä päätöksistä virkamiehille.

13. Vaikuta ja maailma muuttuu

SELKOTEKSTI

Vaikuttaminen vaatii viitseliäisyyttä

Yhteiskunnallista vaikuttamista on se, että kansalaiset yrittävät vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin. Demokratiassa on tärkeää, että kansalaiset ovat aktiivisia. Kun kansalaiset vaikuttavat päätöksiin, päätöksistä tulee parempia. Päätöksistä tulee myös hyväksyttävämpiä. Päätösten legitiimiys lisääntyy.

Perinteisesti Suomessa on ollut kaksi tapaa vaikuttaa: äänestäminen ja kansalaisjärjestöissä toimiminen. Viime aikoina on tullut uusia tapoja vaikuttaa. Erityisesti nuoret vaikuttavat uusilla tavoilla. Näitä ovat esimerkiksi mielipiteen ilmaisu sosiaalisessa mediassa ja kulutusvalinnat.

Aktiiviset kansalaiset pystyvät vaikuttamaan asioihin. Heidän näkemyksensä voivat toteutua. Ihmiset aktivoituvat vaikuttamaan usein silloin, kun suunnitellaan jotain heidän kannaltaan ikävää päätöstä.

Milloin on oikea aika vaikuttaa?

Jos kansalainen haluaa vaikuttaa päätöksiin, hänen kannattaa ensin selvittää, kuka tekee sen päätöksen, johon hän haluaa vaikuttaa. Pääministerille ei kannata valittaa koulun kuntosalista. Koulun rehtorille ei kannata valittaa siitä, että Itämeri saastuu.

Kunnan poliitikot ja virkamiehet päättävät ihmistä lähellä olevista asioista. Kun mennään ylemmäs päättäjien hierarkiassa, esimerkiksi valtion tasolle, päätökset koskevat jo isoa joukkoa ihmisiä. Yksittäisen kansalaisen tai järjestön on vaikeampi vaikuttaa tällaisiin päätöksiin.

Usein ihmiset alkavat vastustaa jotain päätöstä vasta silloin, kun se on jo tehty. Asioihin kannattaa vaikuttaa jo sitä ennen, valmisteluvaiheessa. Siksi on tärkeä tietää, miten päätökset syntyvät kunnassa.

Kuntalaisilla on oikeus tehdä kuntalaisaloite. Aloite pitää osoittaa sen viraston tai lautakunnan puheenjohtajalle, joka asiasta päättää. Hyvä aloite on lyhyt, selkeä ja perusteltu. Aloite pitää allekirjoittaa ja toimittaa kunnan kirjaamoon. Viranomaisten täytyy käsitellä aloite ja siihen täytyy antaa kirjallinen vastaus.

Kuntalaisia kuullaan päätösten valmisteluvaiheessa. Kuulemisen tarkoituksena on saada päättäjien käyttöön kokemus ja tieto niiltä ihmisiltä ja järjestöiltä, joita päätökset koskevat. Kuulemisen voi järjestää eri tavoilla. Tavallista on esimerkiksi järjestää keskustelutilaisuus uusista rakennushankkeista alueen asukkaille. Tässä vaiheessa voi vaikuttaa päätöksiin. Tietoa tulevista asioista saa esimerkiksi paikallislehdistä ja kunnan kotisivuilta.

Kuulemisen jälkeen kommenteista tehdään yhteenveto. Päätösesityksessä täytyy kertoa, miten kuulemisen tulokset on otettu huomioon.

Nuorisolain mukaan kuntapäättäjien täytyy ottaa huomioon nuorten mielipide asioissa, jotka koskevat nuoria. Kaikissa kunnissa täytyy olla nuorisovaltuusto. Siihen kuuluu nuoria kuntalaisia, jotka tuovat oman näkökulmansa poliittiseen päätöksentekoon.

Kuntalainen voi valittaa päätöksestä, jota hän pitää virheellisenä. Valituksen voi tehdä oikaisuvaatimuksella tai hallintokantelulla. Valitusoikeus on tärkeä osa oikeusvaltiota.

Kansalainen voi vaikuttaa päätöksentekoon myös valtakunnan tasolla. Täysi-ikäiset Suomen kansalaiset voivat tehdä kansalaisaloitteen. Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään 50 000 kansalaista, eduskunnan täytyy ottaa se käsittelyyn.

Myös Euroopan unionissa on käytössä eurooppalainen kansalaisaloite. Siihen vaaditaan vähintään miljoonan äänioikeusikäisen EU-kansalaisen kannatus.

Barrikadeille vai nettiin? – Erilaisia vaikuttamiskeinoja

Vaikuttamiskeinot kannattaa valita tilanteen mukaan. On tärkeää tietää, ketkä henkilöt valmistelevat tai tekevät päätöksiä tietyistä asioista. Silloin voi vaikuttaa juuri oikeisiin henkilöihin.

Adressit ovat perinteinen tapa kertoa päättäjille, että suuri joukko ihmisiä toivoo muutosta johonkin asiaan. Jos adressiin kerätään paljon nimiä, se voi vaikuttaa poliitikkoihin ja virkamiehiin. Nykyään adresseihin kerätään nimiä yleensä netissä. Adresseja tehdään paljon. Voi olla, että niiden merkitys on vähentynyt, koska niiden määrä on niin suuri.

Myös mielenosoituksilla voi yrittää vaikuttaa päättäjien mielipiteisiin. Mielenosoitus voi olla tehokas, jos siihen lähtee mukaan paljon ihmisiä ja jos siitä tiedotetaan hyvin.

Kuluttaminen on tehokas tapa vaikuttaa. Ihmiset voivat ostopäätöksillä ottaa kantaa jonkun asian puolesta tai sitä vastaan. Ostoboikotti tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät osta jotain tuotetta. He eivät halua, että tuotetta tuottavat valtiot tai yritykset saisivat siitä hyötyä. Ostoboikotin vastakohta on "buycott". Se tarkoittaa, että kuluttajat ostavat paljon jotain tuotetta, koska haluavat tukea sen valmistajaa. Kuluttaja voi esimerkiksi auttaa kehitysmaiden viljelijöitä, jos hän ostaa Reilun kaupan tuotteita.

Yleisönosastokirjoitus on helppo tapa saada huomiota asialleen. Joskus kirjoitukset voivat vaikuttaa niin, että kirjoituksessa kerrottu ongelma korjataan. Joskus syntyy vilkas keskustelu, joka poliitikkojen täytyy ottaa huomioon.

Teknologian kehitys on muuttanut vaikuttamisen kulttuuria. Päättäjiin on helpompi ottaa suoraan yhteyttä sähköpostin ja sosiaalisen median avulla. Netistä saa myös helposti tietoa asioista. Mielipidettä voi ilmaista nopeasti ja ihmiset ottavat kantaa toistensa mielipiteisiin. Sosiaalisessa mediassa on helppo levittää kuvia tai videoita, joilla voi vahvistaa omaa viestiään.

Internet on myös helpottanut mielenosoitusten järjestämistä. Myös "globbaaminen" eli maailmanlaajuinen vaikuttaminen on nopeaa ja tehokasta. Esimerkiksi Black Lives Matter -liike on levinnyt maailmalla sosiaalisen median avulla.

Sosiaalisen median aikana keskustelukulttuuri on muuttunut kärjekkääksi. Myös väärää tietoa eli disinformaatiota on helppo levittää. Keskusteluun voi osallistua nimimerkillä ja mielipiteen saa helposti julkaistuksi.

Maalittaminen tarkoittaa, että kohteesta levitetään väärää tai vääristeltyä tietoa sosiaalisessa mediassa. Maalittaja herjaa kohdetta ja vetää herjaamiseen mukaan lisää ihmisiä. Maalittamisessa apuna voi olla esimerkiksi väärennettyjä videoita. Usein siihen liittyy keskustelua henkilön persoonasta sosiaalisessa mediassa. Kyse on usein siitä, että kohdetta halutaan painostaa tekemään jotain.

14. Media vallankäyttäjänä

SELKOTEKSTI

Vallan vahtikoira haukkuu ja rähisee

Media on yhteisnimi kaikille niille välineille ja kanaville, joilla välitetään tietoa yhteiskunnassa. Perinteistä mediaa ovat sanomalehdet, aikakauslehdet, radio ja televisio. Digitaalista mediaa ovat netti ja netin sosiaaliset mediat sekä vuorovaikutteiset pelit.

Vapaa media on osa demokratiaa. Sen asema on turvattu perustuslailla. Media on vapaa, jos rahoittajat tai poliitikot eivät suoraan pysty vaikuttamaan tiedonvälitykseen. Vapaassa mediassa toimittajat voivat käsitellä vapaasti erilaisia yhteiskunnallisia aiheita.

Diktatuureissa media ei voi toimia vapaasti. Esimerkiksi Kiinassa kommunistista puoluetta ei saa arvostella. Tietoa myös sensuroidaan. Kiinalaiset eivät pääse maailmanlaajuiseen nettiin, vaan heillä on oma nettinsä, jonka käyttöä valvotaan.

Vapaan median maissa media pitää vireillä yhteiskunnallista keskustelua. Media on tärkeä linkki päättäjien ja kansalaisten välillä. Mediaa on kutsuttu vallan vahtikoiraksi, koska se valvoo vallankäyttäjiä.

Medialla on paljon vaikutusvaltaa. Siksi sitä on sanottu myös neljänneksi valtiomahdiksi. Media vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin merkittävästi, ja se muokkaa ihmisten käsityksiä yhteiskunnasta. Suomessa suurilevikkisin sanomalehti on Helsingin Sanomat. Se voi vaikuttaa paljon siihen, mitä ihmiset pitävät tärkeänä uutisena.

Suomessa on sekä julkista mediaa että kaupallista mediaa.

Julkista mediaa rahoitetaan verovaroilla. Yleisradio eli Yle on Suomen julkisen median yhtiö. Ylen tehtävät on määritelty laissa. Lain mukaan Ylen täytyy tukea kansanvaltaa, suomalaista kulttuuria ja tasa-arvoa sekä tarjota tasapuolista tietoa ja mahdollisuuksia oppimiseen.

Kaupallista mediaa ovat esimerkiksi kaupalliset televisioasemat ja kaupalliset radioasemat, sanomalehdet ja aikakauslehdet. Kaupallinen media saa rahoituksensa mainostuloista sekä tilaus- ja myyntituloista. Kaupallinen media tuottaa paljon viihdettä, koska sitä kuluttajat haluavat kuluttaa. Jos ohjelmalla on paljon katsojia, siitä saadaan enemmän mainostuloja. Myös kaupallisen median yhtiöt vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen ja poliittisiin päättäjiin. Ne nostavat esille asioita, joita ne pitävät tärkeinä.

Viime vuosina Suomen kaupallisen median omistus on keskittynyt. Esimerkiksi monilla maakuntalehdillä on sama kustantaja.

Jos median käyttäjä haluaa saada varmasti luotettavaa tietoa, hänen täytyy tehdä lähdekriittistä vertailua. Tietoa on nyt tarjolla enemmän kuin koskaan ennen, mutta osa tiedosta on epäluotettavaa. Medialukutaito onkin nykyisin tärkeä kansalaistaito. Medialukutaito on taitoa arvioida median sisältöjä, esitystapoja ja tiedon luotettavuutta. Se on myös median käyttötaitoa, tiedonhallintaa ja mediasisällön tuottamista.

Lähdekritiikki on tärkeää. Se on erityisen tärkeää digitaalisessa mediassa. Siellä uutisia päivitetään tiheästi, ja toimittajilla on kiire. Lukijan on hyvä myös tiedostaa, että mediat houkuttelevat häntä medioiden seuraajaksi vetävillä otsikoilla.

Mitä saa kirjoittaa ja mitä ei?

Sananvapaus on oikeusvaltion tärkeä periaate. Jokaisella on oikeus ilmaista, julkaista ja vastaanottaa tietoa, mielipiteitä ja muita viestejä. Kukaan ei saa estää sitä.

Lähdesuoja auttaa median sananvapautta: toimittajan ei tarvitse paljastaa tietolähdettään. Lähdesuojan turvin toimittajat voivat saada tietoa arkaluonteisista asioista. Lähdesuojan voi murtaa vain poikkeustapauksessa: jos epäillään vakavaa rikosta, oikeus voi vaatia paljastamaan lähteen.

Sananvapauteen kuuluu, että medialla ei ole ennakkosensuuria. Ennakkosensuurin alaisia ovat vain julkisesti esitettävät elokuvat, jotka on tarkoitettu alle 18-vuotiaille.

Netissä on helppo ilmaista mielipiteitä kärkevästi ja jopa herjaavasti. Tämä onkin sananvapauden varjopuoli.

Sananvapautta rajoittaa yksityisyyden suoja: ihmisestä ei saa kirjoittaa mitä tahansa, jos hän ei anna siihen lupaa. Kirjoituksilla ei myöskään saa kiihottaa kansanryhmää vastaan eikä loukata uskonrauhaa tai kunniaa. Kunnianloukkaus tarkoittaa, että ihmisestä kerrotan valheellista tietoa tai vihjauksia niin, että se aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä. Julkisuuden henkilöstä saa kirjoittaa vapaammin kuin tavallisesta ihmisestä. Esimerkiksi poliitikon tai virkamiehen tehtävien hoitamiseen saa kohdistaa arvostelua. Se ei ole kunnianloukkaus. Nettikeskusteluissa liikutaan usein lain rajoilla, jos julkisuuden henkilöitä haukutaan, uhkaillaan tai vähätellään. Media voi luoda henkilöstä väärän mielikuvan, josta voi olla vaikea päästä eroon.

Tuomioistuin voi määritellä, onko joku käyttänyt sananvapautta väärin. Medialla on myös oma sananvapautta valvova elin, Julkisen sanan neuvosto. Se voi antaa huomautuksen, jos jokin media rikkoo ohjeita.

Media murroksessa

Nykyään ihmiset käyttävät mediaa paljon. Eri ikäiset ihmiset käyttävät yleensä eri medioita. Vanhemmat ihmiset kuuntelevat radiota ja katsovat televisiota. Nuoret käyttävät aikaansa enemmän digitaaliseen mediaan. Suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat ahkerimpia netin käyttäjiä EU:ssa.

Sosiaalinen media eli some on muuttanut perinteistä tiedonvälitystä ja keskustelukulttuuria. Somen ansiosta tieto kulkee nykyisin perinteisen median ohi. Tämä näkyy esimerkiksi valeuutisina. Valeuutisten levittäjät haluavat tarkoituksella julkaista disinformaatiota esimerkiksi poliittisista tai taloudellisista syistä. Valeuutiset on kirjoitettu kiinnostaviksi tarinoiksi. Siksi ihmiset jakavat niitä paljon, ja valeuutiset leviävät nopeasti. Somessa toimii myös trolleja, jotka levittävät tarkoituksella väärää tietoa.

Blogit ja vlogit ovat osa sosiaalista mediaa, mutta ne muistuttavat perinteistä journalismia. Bloggaaja tai vloggaaja voi kerätä niin paljon lukijoita tai katsojia, että niiden mainostuloilla voi tienata elantonsa.

Sosiaalisesta mediasta on tullut monille yhteydenpidon perusväline. Myös yritykset, julkinen sektori ja tapahtumien järjestäjät ovat siirtynet someen. Poliitikoilla on omat sometilit ja blogit, jotka ovat heidän epävirallisia tiedotuskanaviaan.

Netin heikko tietosuoja huolettaa tutkijoita. Esimerkiksi Google, Meta ja monet valtiolliset toimijat voivat seurata tekojamme netissä. Kun ihminen liittyy someen ja luo oman verkkoidentiteetin, hän antaa paljon tietoa itsestään. Se voi uhata yksityisyydensuojaa. Identiteettivarkaudet netissä ovat lisääntyneet. Siksi omat salasanat ja henkilötiedot täytyy säilyttää todella tarkasti omana tietona. Myös toisten ihmisten yksityisyydensuoja täytyy ottaa huomioon. Jos kuvassa näkyy muita ihmisiä, sitä ei saa julkaista ilman heidän lupaansa.

Myös mainostaminen on osittain siirtynyt perinteisestä mediasta nettiin. Somessa mainoksia on joskus vaikea tunnistaa. Somen käyttäjä saa myös kohdennettua mainontaa eli henkilön aiemman netinkäytön mukaan suunnattua mainontaa.

Klikkiotsikot ovat nettimaailman houkuttimia. Netissä näkyvä otsikko voi olla epäselvä tai harhaanjohtava. Sen tavoite on, että netinkäyttäjät klikkaavat otsikkoa ja vierailevat sivustolla. Klikkaukset ovat tärkeitä, koska mainosten hinnat yleensä perustuvat siihen, kuinka paljon sivustoilla vieraillaan.

15. Järjestöissä on voimaa

SELKOTEKSTI

Suomessa on noin 100 000 rekisteröityä yhdistystä. Yli 80 prosenttia kansalaisista kuuluu johonkin yhdistykseen. Yhdistyksiä sanotaan myös järjestöiksi. Kansalaisjärjestöissä toimiminen on vapaaehtoista. Ihmiset toimivat järjestöissä, koska he haluavat toimia yhteisen asian puolesta. Järjestön perustaminen on Suomessa perusoikeus.

Valtio tukee joitakin kansalaisjärjestöjä taloudellisesti, koska ne tekevät yhteiskunnan kannalta tärkeää työtä. Useat järjestöt saavat kuitenkin rahoituksen yhdistykseen kuuluvien jäsenmaksuista.

Osa järjestöistä hoitaa myös kuntien ja valtioiden tehtäviä. Silloin järjestöt täydentävät yhteiskunnan sosiaaliturvaa. Esimerkiksi monet mielenterveysjärjestöt ovat tärkeitä niille, jotka tarvitsevat mielenterveysapua. Myös kirkko järjestää erilaisia kerhoja ja tarjoaa apua elämän kriiseihin.

Järjestöt vaikuttajina

Osa kansalaisjärjestöistä vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Niillä on jokin tietty teema, jota ne haluavat ajaa. Esimerkiksi Greenpeacen teema on ympäristönsuojelu ja Amnesty Internationalin teema on ihmisoikeudet. Nämä kaksi järjestöä ovat myös esimerkkejä kansainvälisestä kansalaistoiminnasta.

Etujärjestöt ajavat omien jäsentensä etua. Etujärjestöjen jäsenillä on samantapainen tausta: ammattiliiton jäsenillä se on ammatti, asukasyhdistyksessä toimivilla se on asuinpaikka tai esimerkiksi Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenillä se on lukio-opiskelu. Monella isolla etujärjestöllä on paljon vaikutusvaltaa päätöksentekoon ja hyvät suhteet merkittäviin poliitikkoihin. Korporatismi on järjestelmä, jossa etujärjestöillä on valtaa ja jossa poliittisten päättäjien täytyy kuunnella etujärjestöjen mielipiteitä.

Järjestöt vaikuttavat asioihin monella tavalla. Ne tiedottavat asioista, järjestävät mielenosoituksia ja erilaisia kampanjoita. Ne myös lobbaavat päättäjiä. Lobbaaminen tarkoittaa sitä, että ne ottavat suoraan yhteyttä päättäjiin ja yrittävät vaikuttaa päättäjien mielipiteisiin. Poliitikot pitävät lobbaamista tärkeänä, koska he saavat tärkeää taustatietoa sen avulla. Järjestöt esittävät asian omalta kannaltaan, joten poliitikkojen täytyy arvioida, onko tieto luotettavaa.

Lobbaaminen on ongelma, jos siihen liittyy lahjontaa tai painostusta. Se voi olla myös epädemokraattista, koska pienet järjestöt eivät pysty lobbaamaan niin tehokkaasti kuin isot ja varakkaat.

Suomeen on perustettu avoimuusrekisteri, jonka tavoitteena on lisätä avoimuutta. Eduskuntaa ja ministeriöitä lobbaavien organisaatioiden pitää rekisteröityä avoimuusrekisteriin.

Kansalaisjärjestöjä tarvitaan päätöksenteossa. Järjestöjen kautta erilaisten ihmisten asiat tulevat päättäjien tietoon. Järjestöjen jäsenillä on paljon asiantuntemusta. Päättäjien kannattaa käyttää sitä. Siksi lobbaaminen on tärkeää. Järjestöiltä myös pyydetään lausuntoja, kun päätöksiä valmistellaan.

Työehdoista pitää sopia

Työnantajat ja työntekijät ovat perustaneet järjestöjä ajamaan omia etujaan. Ensimmäiset järjestöt syntyivät 1800-luvun lopulla. Nykyään järjestöt neuvottelevat palkoista, työ- ja loma-ajoista ja muista työehtoihin liittyvistä asioista. Näitä järjestöjä sanotaan työmarkkinajärjestöiksi. Työmarkkinajärjestöjen sopimukset ovat nimeltään työehtosopimuksia.

Työntekijä liittyy ammattiyhdistykseen, joka on paikallinen. Oma paikallisyhdistys on ammattiliiton jäsen. Ammattiliitto on jäsenenä isossa valtakunnallisessa keskusjärjestössä. Kun työntekijä liittyy paikalliseen yhdistykseen, hänestä tulee samalla ammattiliiton ja keskusjärjestön jäsen. Noin 55 prosenttia suomalaisista palkansaajista kuului ammattiyhdistykseen vuonna 2021. Se on kansainvälisesti korkea luku.

Työntekijälle on paljon hyötyä siitä, että hän kuuluu ammattiliittoon. Kun ammattiliittoon kuuluu paljon jäseniä, se lisää työntekijöiden vaikutusvaltaa työelämää koskevissa neuvotteluissa.

Suomessa on kolme isoa työntekijöiden keskusjärjestöä:

• STTK (Toimihenkilökeskusjärjestö)

• SAK (Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö) ja

• AKAVA (korkeakoulutettujen palkansaajien ja ammatinharjoittajien keskusjärjestö)

Keskusjärjestöissä on yhteensä noin kaksi miljoonaa jäsentä. Järjestöt ovat vaikuttaneet siihen, että työolot ja palkat ovat Suomessa melko hyvät. Ammattiliittoon kuuluva on myös oikeutettu ansiopäivärahaan, jos hän jää työttömäksi.

Työntekijä voi liittyä Yleiseen työttömyyskassaan (YTK), jos hän ei halua liittyä ammattiliittoon. Työttömyyskassan jäsenenä hän saa ansiopäivärahaa, mutta hän ei saa liiton muita palveluja. Hän ei esimerkiksi saa liiton apua silloin, jos hän riitaantuu työnantajansa kanssa.

Myös yrittäjillä ja työnantajilla on erilaisia liittoja, joilla ne saavat voimaa ja vaikutusvaltaa. Työnantajajärjestöt ajavat työnantajien etua. Tärkeitä työnantajien keskusliittoja ovat esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), kuntatyönantajat (KT) ja valtiotyönantajat (VTML).

1960-luvulta alkaen palkoista ja muista työehdoista sovittiin keskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa. Hallitus tuki näitä neuvotteluja. Silloin syntyi tulopoliittinen kokonaisratkaisu (tupo). Jos tupoa ei syntynyt, eri alojen keskusjärjestöt neuvottelivat keskenään ilman hallitusta. Jos tämäkään ei onnistunut, neuvottelut käytiin liittojen välillä eri ammatti- ja työnantajaliittojen kesken.

Tupon etu oli se, että se oli vaivaton. Jos syntyi yksi kaikkia koskeva sopimus, ei tarvinnut neuvotella niin monen eri järjestön kesken. Työnantajien mielestä tupo oli ongelmallinen, sillä ratkaisu oli kaikille sama. Kaikkien yritysten täytyi sopeutua tiettyyn palkankorotustasoon, vaikka niiden maksukyky ei ollut samanlainen. Vuonna 2016 EK teki sääntöihinsä muutoksen, jonka mukaan se ei enää tee tulopoliittisia kokonaisratkaisuja.

Ammattiliitoilla on vaikutusvaltaa

Hallituksen, työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestöjen yhteistyötä kutsutaan kolmikannaksi. Kolmikanta neuvottelee työelämän lainsäädännön kysymyksistä. Työmarkkinajärjestöt ovat mukana myös eläkejärjestelmän uudistamisessa. Siinä päätavoite on työurien pidentäminen.

Työmarkkinajärjestöjen valtaa lisää se, että niillä on läheiset suhteet puolueisiin. Keskusjärjestöistä SAK ja STTK tukevat vasemmistopuolueita. EK tukee porvaripuolueita.

Työntekijäjärjestöjen vaikutusvaltaa lisäsi pitkään se, että hyvin suuri osa työntekijöistä kuului johonkin järjestöön. Viime vuosina jäsenmäärä on laskenut.

Liittoon kuuluvat eli järjestäytyneet työntekijät voivat lakkoilla. Koska lakko pysäyttää työt, se on tehokas keino painostaa työnantajaa tai hallitusta. Lakon mahdollisuus antaa ammattiliitoille paljon valtaa. Työehtosopimukset solmitaan määräajaksi, yleensä vuodeksi tai kahdeksi. Kun sopimus on voimassa, lakkoon ei saa ryhtyä. Kun työehtosopimus on pian päättymässä aletaan neuvotella uudesta sopimuksesta. Jos sopimusta ei synny, alkaa sopimukseton tila. Tässä vaiheessa alkavat erilaiset työtaistelutoimet tai niillä uhkailu. Silloin valtakunnansovittelija tulee mukaan neuvotteluihin. Hän yrittää saada aikaan ehdotuksen, joka kelpaisi työnantajajärjestöille ja työntekijäjärjestöille.

Työnantajien keino työtaistelussa on työsulku. Työsulussa työnantaja voi kieltää työntekijöitä tulemasta työpaikalle. Silloin työntekijät eivät saa palkkaa.

Lakon teho on erilainen eri aloilla. Esimerkiksi lennonjohtajien lakko on tehokas, koska se pysäyttää lentoliikenteen. Työnantajajärjestöt pitävät tällaisia avainalojen lakkoja epäoikeudenmukaisina. Ne vaativatkin lakko-oikeuden rajoittamista. Työtaisteluissa sekä työnantajajärjestöt että työntekijäjärjestöt käyttävät propagandaa julkisuudessa.

Ammattiliitot haasteiden edessä

Globalisaatiosta seuraa haasteita ammattiliitoille. Kun ulkomainen työvoima lisääntyy, ammattiliitot pelkäävät, että palkkataso voi laskea ja harmaa talous lisääntyä. Ammattiliitot ovatkin alkaneet taistella harmaata taloutta vastaan esimerkiksi rakennusalalla ja ravintola-alalla.

Toinen ammattiliittojen haaste on se, että työnantajat haluavat lisää joustoa työelämään. Suurin osa työehtosopimuksista on yleissitovia, eli ne koskevat kaikkia alan työnantajia, vaikka ne eivät kuuluisi työnantajaliittoihin. Työnantajat haluaisivat solmia paikallisia sopimuksia, joissa otettaisiin huomioon alan tai yksittäisen työnantajan tilanne. Palkoista ei siis sovittaisi yleissitovalla sopimuksella, vaan palkat joustaisivat yrityksen maksukyvyn mukaan. Työnantajien mukaan tämä vähentäisi irtisanomisia.

Työntekijäpuoli vastustaa paikallista sopimista. Se pelkää, että työnantajien valta lisääntyisi. Lisäksi työntekijät pelkäävät, että paikallinen sopiminen heikentäisi työväenliikkeen joukkovoimaa.

Paikallinen sopiminen on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi työnantajia edustava Metsäteollisuus ry. ei enää solmi työehtosopimuksia alan ammattiliittojen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että palkoista ja muista työehdoista on neuvoteltava paikallisesti, jopa yrityskohtaisesti.

Vuokrattu työvoima tuo myös nykyisin joustoa työehtoihin. Työnantajat voivat vuokrata työntekijöitä vuokratyöfirmoilta. Työnantajan ei tarvitse itse palkata työntekijää. Samalla säästetään palkkakuluissa. Työntekijä voidaan palkata niin, että työaika vaihtelee esimerkiksi nollan ja 40 tunnin välillä viikossa. Silloin työntekijä ei tiedä, kuinka paljon työtä hän saa. Oman tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa.

Freelancer on henkilö, joka työllistää itsensä lyhyillä määräaikaisilla työsuhteilla. Niitä voi olla monta yhtä aikaa. Freelancer voi olla palkansaaja tai yrittäjä. Freelancereita on paljon esimerkiksi kulttuurialalla. Yrityksen ei tarvitse palkata vakituista työntekijää, kun hän voi ostaa työsuorituksen freelancerilta.

16. Vaalit – helppo tapa vaikuttaa 

SELKOTEKSTI

Vaalit edessä – aiotko äänestää?

Edustuksellisessa demokratiassa täytyy järjestää vaaleja. Vaaleissa kansalaiset valitsevat edustajat hoitamaan yhteisiä asioita. Päättäjiä vaihdetaan, jos he eivät saa tarpeeksi ääniä vaaleissa.

Suomessa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Yleinen äänioikeus tarkoittaa, että kaikki Suomen täysi-ikäiset kansalaisilla on oikeus äänestää. Yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa, että kaikilla on yksi ääni.

Suomessa on myös vaalisalaisuus. Se tarkoittaa, että muut eivät saa tietää, ketä kansalainen äänestää.

Vaaleissa voi äänestää varsinaisena vaalipäivänä tai ennakkoon. Ennakkoäänestys on nykyään suosittua. Suomessa äänestäminen on vapaaehtoista, mutta joissakin demokraattisissa valtioissa äänestäminen on pakollista. Jos ei äänestä, voi saada sakkorangaistuksen.

Vaaleissa voi olla kaksi eri vaalitapaa: 1) suhteellinen vaalitapa tai 2) enemmistövaalitapa. Suomessa käytössä on suhteellinen vaalitapa.
Vaalitavalla on merkitystä. Esimerkiksi eduskuntaan valittaisiin osin eri kansanedustajat, jos vaalitapa olisi eri.

Suhteellinen vaalitapa

Kun käytössä on suhteellinen vaalitapa, puolueet saavat edustajapaikkoja suunnilleen samassa suhteessa kuin ne saavat ääniä. Jos puolue saa äänistä 20 prosenttia, sen pitäisi saada myös 20 prosenttia edustajapaikoista. Paljon ääniä saaneet puolueet saavat siis enemmän edustajia kuin vähemmän ääniä saaneet.

Suhteellisesta vaalitavasta on maailmassa monta eri versiota. Yleisin on suljettu listavaali. Se tarkoittaa, että äänestäjät antavat äänensä puolueelle, eivät yksittäiselle ehdokkaalle. Puolueet määräävät, missä järjestyksessä ehdokkaat laitetaan listaan. Äänestäjät äänestävät siis puolueen listaa. Puolueen ehdokkaat valitaan siinä järjestyksessä, missä he ovat listalla.

Suomessa on käytössä avoin listavaali kuntavaaleissa, eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa. Se tarkoittaa, että äänestäjä valitsee listalta vapaasti ehdokkaansa. Ehdokas edustaa jotakin puoluetta. Puolueet eivät saa laittaa ehdokkaitaan järjestykseen. Puolueen ehdokkaat tulevat valituiksi siinä järjestyksessä, miten paljon he saavat ääniä.

Eduskuntavaaleissa Suomi on jaettu vaalipiireihin. Niistä valitaan kansanedustajia sen mukaan, paljonko vaalipiirissä on asukkaita. Suhteellisessa vaalitavassa myös pienten puolueiden ehdokkaita tulee valituksi.

Suhteellinen vaalitapa johtaa yleensä monipuoluejärjestelmään. Se tarkoittaa, että eduskunnassa on paljon eri puolueita, isoja ja pieniä. Yksi puolue ei voi päättää kaikesta, vaan poliitikkojen on tehtävä yhteistyötä ja kompromisseja. Siksi päätöksenteko voi olla välillä hidasta ja tehotonta. Äänestäjä ei voi myöskään suoraan vaikuttaa siihen, mitkä puolueet ovat hallituksessa. Vaalitulos ei määrää hallituksen kokoonpanoa, vaan puolueet neuvottelevat vaalien jälkeen siitä, mitkä niistä muodostavat hallituksen.

Joissakin maissa on käytössä äänikynnys. Se tarkoittaa, että puolueen täytyy saada tietty prosenttiosuus äänistä, jotta se saa edustajia parlamenttiin. Äänikynnyksen tarkoitus on estää aivan pienten parlamenttiryhmien syntyminen. Piilevä äänikynnys tarkoittaa sitä prosenttiosuutta vaalipiirin äänistä, joka puolueen täytyy saada, jotta se saisi vaalipiiristä ainakin yhden kansanedustajan. Jos vaalipiiri on pieni, tämä äänikynnys on korkea.

Enemmistövaalitapa

Jos maassa on käytössä enemmistövaalitapa, puolueita on vähemmän ja päätöksiä syntyy nopeammin.

Enemmistövaaleja on kahdenlaisia: yksinkertaisia ja ehdottomia. Yksinkertaisissa enemmistövaaleissa maa on jaettu vaalipiireihin. Jokaisesta vaalipiiristä valitaan vain yksi ehdokas eli se, joka saa eniten ääniä. Tällainen vaalitapa on käytössä esimerkiksi Ison-Britannian parlamenttivaaleissa.

Ehdottomissa enemmistövaaleissa ehdokkaan pitää saada yli puolet annetuista äänistä, jotta hän tulisi valituksi. Yleensä ehdottomissa enemmistövaaleissa on kaksi kierrosta. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella enemmistöä äänistä, kaksi eniten ääniä saanutta jatkaa toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella enemmän ääniä saanut valitaan. Näin toimitaan esimerkiksi Suomen presidentinvaaleissa.

Parlamenttivaaleissa enemmistövaali on tehokas päätöksenteon kannalta. Vaalit voittanut puolue voi muodostaa yksin hallituksen. Hallituksesta tulee vahva, eikä oppositio voi estää lakiehdotusten läpimenoa parlamentissa. Vaaleissa kansalaisen on helppo valita kahden vaihtoehdon välillä.

Enemmistövaalitavassa on myös huonoja puolia. Pienten puolueiden on vaikea saada ehdokkaitaan läpi. Enemmistövaaleissa ääniä menee hukkaan, kun vain eniten ääniä saanut ehdokas tai puolue tulee vaalipiiristä valituksi. Enemmistövaalitavassa päädytäänkin usein kaksipuoluejärjestelmään.

Enemmistövaalitavassa myös vähemmän ääniä saanut puolue voi saada enemmistön parlamenttiin. Näin voi käydä, jos jokin puolue saa monessa vaalipiirissä vähän enemmän ääniä kuin muut puolueet ja toiset puolueet saavat muutamassa suuressa vaalipiirissä selvästi enemmän ääniä kuin muut.

Miten vaalien tulos lasketaan?

Vaalin tulos voidaan laskea monella tavalla. Suomen kuntavaaleissa, eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa käytetään suhteellista vaalitapaa. Kaikissa näissä on käytössä d'Hondtin laskentamenetelmä.

Ehdokkaita voi asettaa puolue, valitsijayhdistys tai vaaliliitto. D'Hondtin menetelmässä tulokseen lasketaan ehdokkaan saamat henkilökohtaiset äänet sekä sen ryhmän äänet, jotka ehdokkaan asettanut ryhmä on saanut. Molemmat vaikuttavat siihen, voiko ehdokas päästä läpi vaaleissa.

Jokainen ehdokas saa oman vertausluvun. Vertausluku lasketaan näin: ryhmän eniten ääniä saaneen ehdokkaan vertausluku on ryhmän koko äänimäärä. Toiseksi tullut saa puolet äänimäärästä, kolmanneksi tullut saa kolmasosan. Näin jatketaan niin kauan kuin ryhmässä on ehdokkaita. Lopuksi vaalipiirin kaikki ehdokkaat asetetaan paremmuusjärjestykseen vertausluvun mukaan. Jos kaksi ehdokasta saa saman vertausluvun, sijoitus arvotaan.

Kuntavaaleissa myös sopuvaali on mahdollinen. Jos ehdokkaita on saman verran kuin kunnanvaltuustossa on paikkoja, ehdokkaat voidaan valita kunnanvaltuustoon ilman vaaleja. Näin on joskus tehty pienissä kunnissa.

Presidentin vaali on suora enemmistövaali. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä äänestyskierroksella enemmistöä äänistä, järjestetään toinen vaihe. Toisessa vaiheessa ehdokkaina on kaksi ehdokasta, jotka ovat saaneet eniten ääniä ensimmäisellä kierroksella.

Äänestäminen kannattaa

Suomalaiset eivät äänestä kovin aktiivisesti. Suomi on listan loppupuolella, kun verrataan kaikkien Länsi-Euroopan maiden kansalaisten äänestysaktiivisuutta.

Monet poliitikot, tutkijat ja toimittajat ovat huolissaan siitä, että kaikki eivät äänestä. Se uhkaa demokratiaa. Jos kansalaiset eivät ole mukana valitsemassa päättäjiä, he eivät ehkä hyväksy päätöksentekoa ja päätöksiä.

Se, että ei äänestä, voi kertoa myös epäluottamuksesta koko politiikkaa kohtaan. Tutkijat ovat erityisen huolissaan siitä, että nuoret eivät äänestä innokkaasti. Se osoittaa, että nuoret ovat vieraantuneet politiikasta.

Äänestysaktiivisuus laski Suomessa pitkään, mutta ainakin viime eduskuntavaaleissa se on noussut. Aiemmin on ajateltu, että äänestysaktiivisuus on laskenut, koska Suomessa on vallinnut konsensus. Se tarkoittaa, että poliitikot ovat pyrkineet yhteisymmärrykseen. Puolueilla on ollut hyvin samanlaiset tavoitteet ja näkemykset. Äänestäjien on ollut vaikea saada tarkkaa tietoa siitä, millaista hallituspohjaa puolueet toivovat.

Nykyisin puolueiden välillä on selvempiä eroja. Se johtuu etenkin perussuomalaisten noususta ja räväkästä esiintymisestä mediassa.

Eri ihmisryhmien äänestysaktiivisuudessa on Suomessa eroja. Varakkaat ja koulutetut äänestävät ahkerammin kuin taloudellisesti ja sosiaalisesti huono-osaiset. Maaseudulla äänestetään aktiivisemmin kuin kaupungeissa. Aktiivisimpia äänestäjiä ovat eläkeläiset ja passiivisimpia äänestäjiä ovat nuoret. Todella passiivisesti äänestävät nuoret, jotka ovat olleet pitkään työttömänä. Voi sanoa, että he ovat poliittisesti syrjäytyneitä.

Maahanmuuttajataustaiset ovat osallistuneet vain vähän politiikkaan. Kun he ovat asuneet kauemmin maassa, heidän äänestysaktiivisuutensa lisääntyy.

Naiset ovat äänestäneet viime vuosikymmeninä hieman enemmän kuin miehet. Naisten osuus kansanedustajista on kasvanut. Vuonna 2023 eduskuntaan valittiin 92 naista. Vuosina 2019 ja 2023 naisia on valittu eduskuntaan kaikkein eniten sen historiassa. Silti naisia on edelleen vähemmän kuin miehiä sekä eduskunnassa että kuntien valtuustoissa.