BILSA 1
Käsiteluettelo
Teksti
Agenda2030, Agenda2030
YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma vuosille 2015–2030. Käsittää 17 tavoitetta, jotka on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.
aineenvaihdunta, metabolism
Eliöiden elintoimintoihin liittyvät solujen kemialliset reaktiot.
alkuaine, element
Aine, jonka kaikilla atomeilla on sama järjestysluku, eli se muodostuu keskenään samanlaisista atomeista.
alkukalat, ostracoderms
Alkeellisia, leuattomia kaloja, jotka elivät noin 450 miljoonaa vuotta sitten.
alkuräjähdys, big bang
Teoria, joka selittää maailmankaikkeuden synnyn.
alleeli, allele
Geenimutaation tuloksena syntynyt geenin vaihtoehtoinen muoto.
alleelivarasto, gene pool
Populaation alleelikoostumus tiettynä ajankohtana.
aminohappo, amino acid
Proteiinin rakenneosa. Aminohappoja on eliöissä 20 erilaista.
anaerobinen, anaerobic
Reaktio, solu tai eliö, joka ei käytä happea energian vapauttamiseen.
apinaihmiset (etelänapinat), Australopithecus sp.
Ihmisen evoluution varhainen kehitysvaihe: Liikkuivat pystyasennossa, mutta aivojen koko oli paljon pienempi kuin nykyihmisellä.
arkeonit, archaeobacteria, arcs
Eliökunnan toinen domeeni. Arkeoneihin kuuluvat yksisoluiset tumattomat arkeonit sekä kaikki tumalliset eliöt.
avainsopeutuma, key adaptation
Sopeutuma, joka mahdollistaa eliöryhmälle tai lajille uuden elinympäristön tai elintavan valtaamisen.
bakteeri, bacterium
Tumaton eliö, jonka solurakenne on yksinkertainen, esimerkiksi tumakotelo puuttuu kokonaan.
bakteerit, bacteria
Eliökunnan toinen domeeni.
biodiversiteetti, biodiversity
Elollisen luonnon monimuotoisuus, joka tarkoittaa erilaisten ekosysteemien ja elinympäristöjen monimuotoisuutta, eliöyhteisöjen monimuotoisuutta sekä lajin sisäistä perinnöllistä muuntelua.
biologia, biology
Luonnontiede, joka tutkii eliöitä, niiden osia sekä eliöiden muodostamia järjestelmiä.
biosfääri, biosphere
Se osa maapalloa, jossa esiintyy elämää. Maapallon kaikkien ekosysteemien muodostama toimiva kokonaisuus.
dinosaurus, dinosaur
Hirmuliskot, sukupuuttoon kuollut matelijaryhmä.
DNA, deoksiribonukleiinihappo, deoxyribonucleic acid
Solujen perinnöllistä informaatiota sisältävä molekyyli. Se on pitkä kaksijuosteinen molekyyli, joka koostuu nukleotideista. Nukleotidissa on kolme osaa: sokeri-,fosfaatti- ja emäsosa.
DNA:n kahdentuminen, DNA replication
Molempien DNA-juosteiden kopioituminen uusiksi juosteiksi, tapahtuu ennen solun jakautumista.
DNA-viivakoodi, DNA-barcode
Lajien tai yksilöiden vertailussa käytetty tunnistusmenetelmä. Se perustuu tietyn tarkkaan määritellyn DNA-jakson emäsjärjestyksen selvittämiseen. Koodi visualisoidaan usein tietokoneohjelman avulla.
domeeni, domain
Eliöiden luokittelutaso, joka perustuu geeni- ja molekyylitutkimuksiin. Eliöt jaetaan kolmeen domeeniin: bakteerit, arkeonit ja tumalliset.
ekolokero, ecological niche
Ekologinen lokero, eliön, populaation tai lajin paikka, asema ja tehtävä ekosysteemissä. Ilmaisee tapaa, jolla se on sopeutunut elolliseen ja elottomaan ympäristöönsä ja hyödyntää niitä.
ekosysteemi, ecosystem
Eliöiden ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa olevan elottoman luonnon muodostama toiminnallinen kokonaisuus jollakin ympäristötekijöiltään jokseenkin yhtenäisellä alueella. Esimerkiksi tunturi, metsä ja järvi.
elimistö, organ system
Useasta elimestä muodostuva kokonaisuus, joka hoitaa tiettyjä tehtäviä. Esimerkiksi hengityselimistö.
elin, organ
Eläimillä erilaisista kudoksista muodostunut, tiettyyn tehtävään erikoistunut toimiva kokonaisuus. Esimerkiksi sydän.
elinkaari, life cycle
Eliön elämä syntymästä seuraavan sukupolven alkuun asti.
eliö, organism
Yhden tai useamman solun muodostama, itsenäisesti toimiva yksilö. Esimerkiksi sieni, kasvi tai bakteeri.
eliöyhteisö, community
Tietyn alueen kaikkien eliöiden, kuten eläinten, kasvien, sienten ja bakteerien muodostama toiminnallinen kokonaisuus.
eloonjäämiskuvaaja, survivorship curve
Kuvaaja, joka ilmaisee populaation eri ikäisten yksilöiden todennäköisen eliniän.
eläin, eläimet, animal
Eläimet ovat tumallisten eliöiden kunta. Ne ovat monisoluisia, toisenvaraisia eliöitä, joiden lisääntyminen on pääasiassa suvullista.
eläinpölytys, animal pollination
Siitepölyn joutuminen emiin hyönteisten tai joidenkin selkärankaisten kuljettamana.
elämän keskiaika, mesozoic period
Geologinen aikakausi, joka vallitsi 250–65 miljoonaavuotta sitten.
elämän uusi aika, kenozoic period
Geologinen aikakausi, joka alkoi 65 miljoonaa vuotta sitten ja jatkuu edelleen.
elävä fossiili, living fossil
Nykyisin eläviä eliöitä, jotka ovat eläneet varhaisemmilla geologisilla aikakausilla ja pysyneet nykypäivään asti melko muuttumattomina, esimerkiksi siili ja neidonhiuspuu.
emi (emiö), pistil
Kukan osa, jonka sisällä siemenaihe kehittyy siemeneksi. Emin osia ovat sikiäin, vartalo ja luotti.
emäs, emäsosa, base
DNA:n sokeriosassa kiinni oleva osa. Emäksiä on neljä erilaista, adeniini, tymiini, guaniini ja sytosiini. Emäkset kiinnittävät DNA-juosteet toisiinsa kiinni emäsparisäännön mukaan.
emäspariperiaate, base pair rule
DNA:ssa vain adeniini ja tymiini (A-T) sekä guaniini ja sytosiini (G-C) voivat muodostaa emäsparin.
endosymbioositeoria, endosymbiosis theory
Kehityssarja, jonka seurauksena tumallisten solujen mitokondriot ja viherhiukkaset ovat alun perin varhaisen solun sisään joutuneita bakteereita, ja tuman perintöaines on peräisin arkeoneilta.
entsyymi, enzyme
Proteiini, joka nopeuttaa soluissa tapahtuvia reaktioita. Esimerkiksi laktaasi, joka saa aikaan laktoosin eli maitosokerin hajoamisen.
epäorgaaninen yhdiste/aine, inorganic compound
Yhdiste, joka ei ole eloperäinen eikä sisällä energiaa eliöille käyttökelpoisessa muodossa. Esimerkiksi vesi.
evoluutio, evolution
Populaatioissa ja lajeissa tapahtuva kehitys, joka perustuu mutaatioihin, suvulliseen lisääntymiseen, luonnonvalintaan ja sattumaan. Se johtaa populaatioiden ja lajien perinnölliseen muuttumiseen ja parempaan sopeutumiseen ympäristöönsä.
evät, fins
Vesiselkärankaisten liikkumiseen liittyvät elimet.
fenotyyppi, ilmiasu, phenotype
1. Tietyn alleeliparin ilmeneminen yksilössä.
2. Perimän ja ympäristötekijöiden määräämä, yksilössä havaittava ominaisuuksien kokonaisuus.
fossiili, fossil
Muinoin elänyt eliö, joka on säilynyt nykypäiviin saakka esimerkiksi kivettymänä, valelmana tai painanteena.
fossiilisarja, series of fossils
Samasta eliöstä löytyneet eri-ikäiset fossiilit, jotka todistavat eliön asteittaisesta kehittymisestä. Esimerkiksi hevosen fossiilisarja.
fotosynteesi, photosynthesis
Monivaiheinen reaktiosarja, jossa valoenergia sitoutuu orgaanisten yhdisteiden sidosenergiaksi. Fotosynteesin lähtöaineita ovat epäorgaaniset hiilidioksidi ja vesi, lopputuotteita glukoosi ja happi.
fylogeneettinen sukupuu, phylogenetic tree
Puumainen kuvaustapa, jolla kuvataan lajien ja eliöryhmien sukulaissuhteita. Laaditaan fossiilitutkimukseen ja DNA-tutkimukseen perustuvan tiedon avulla.
geeni, perintötekijä, gene
Solun toimintaa ohjaava toiminnallinen DNA:n jakso. Geeni sisältää informaation tietyn proteiinin valmistamiseksi.
geenimutaatio, gene mutation
Pysyvä muutos geenin rakenteessa. Geenin eri alleelit ovat syntyneet geenimutaatioiden seurauksena.
geenivirta, gene flow
Geenien kulkeutuminen populaatiosta toiseen esimerkiksi siirtyvien yksilöiden tai kasvien siementen, itiöiden ja siitepölyn mukana.
geneettinen koodi, genetic code
Ilmoittaa sen, mikä DNA:ssa oleva kolmen peräkkäisen emäksen muodostama emäskolmikko vastaa tiettyä proteiiniin tulevaa aminohappoa. Geneettinen koodi on sama kaikilla eliöillä, mikä on yksi todiste eliöiden yhteisestä alkuperästä.
geneettinen muuntelu, perinnöllinen muuntelu, genetic variation
Saman lajin yksilöiden välillä ilmenevä, geenien aiheuttama yksilöiden ja populaatioiden erilaisuus. Näkyy erilaisuutena yksilöiden rakenteessa, elintoiminnoissa ja käyttäytymisessä.
genotyyppi, perimä, genotype
1. tietyn geenin alleeliyhdistelmä, toinen alleeli on tullut toiselta ja toinen toiselta vanhemmalta.
2. yksilön vanhemmiltaan perimien geenien muodostama kokonaisuus
geologinen maailmankausi, era
Maapallon geologinen ikä jaetaan maailmankausiin: elämän alkuaika (prekambrinen), elämän vanha aika (paleotsooinen), elämän keskiaika (mesotsooinen) ja elämän uusiaika (kenotsooinen).
hajottaja, decomposer
Eliö, joka käyttää energianlähteenään eläinten jätöksiä tai kuolleita eliöitä. Hajottajat palauttavat epäorgaaniset aineet takaisin tuottajien käyttöön.
hajottava valinta, disruptive selection
Etenkin vaihtelevassa ympäristössä ilmenevä luonnonvalinnan muoto, jossa valinta suosii tietyn ominaisuuden kumpaakin ääripäätä ilmentäviä populaation yksilöitä. Ks. luonnonvalinta
hede, stamen
Siemenkasvien kukassa oleva rakenne, missä syntyy koiraspuolisia sukusoluja eli siitepölyhiukkasia. Heteen osia ovat palho ja ponsi.
hedelmöitys, fertilization
Siittiö- ja munasolun yhdistyminen.
homeostasia, homeostasis
Eliön sisäinen tasapainotila, jota pidetään yllä erilaisten säätelyjärjestelmien avulla. Nisäkkäiden säätelyjärjestelmiä ovat esimerkiksi hermostollinen ja hormonaalinen säätelyjärjestelmä.
Homo
Hominidae heimoon kuuluva ihmisen suku, johon on kuulunut useita eri lajeja, kuten pystyihminen (Homo erectus). Nykyisin ihmisen suvun ainoa edustaja on nykyihminen (H. sapiens).
hypoteesi, hypothesis
Tieteellinen oletus jonkin ilmiön toimintamekanismista. Hypoteesi pyritään testaamaan tutkimuksen ja kokeiden avulla.
höyhenpeite, plumage
Lintujen suojapeite, joka sisältää esimerkiksi peitinhöyhenet, sulat ja untuvat.
ihmisapinat, hominids
Ihmistä lähinnä olevia nykyisin eläviä kädellisiä: simpanssit, kongonsimpanssi, gorillat ja oranki.
ilmanpaine, atmospheric pressure
Mittauspisteen yläpuolella oleva ilmamassan paino pinta-alayksikköä kohti. Yksikkönä käytetään yleensä hehtopascalia. Normaali ilmapaine merenpinnan tasolla on 1013,25 hPa.
Ilmarako, stomata
Kasveilla lähinnä lehtien pinnalla sijaitseva pieni aukko, jota huulisolut reunustavat. Ilmarakojen kautta kasveista haihtuu vettä, ja niiden kautta kulkevat myös hiilidioksidi ja happi. Ilmarakoja on yleensä enemmän lehtien ala- kuin yläpinnalla.
innovaatio, innovation
Uusi taloudellisesti merkittävä keksintö, palvelu tai tuote.
Itiökasvi, spore plant
Itiökasvien elinkiertoon kuuluu lisääntyminen itiöiden avulla. Itiökasveihin kuuluvat liekokasvit, saniaiset, kortteet ja sammalet.
itiöt, spores
Sienissä ja itiökasveissa syntyviä lisääntymissoluja.
itsepölytys, self-pollination
Kasvin kukan pölyttää samasta kukasta tai saman kasviyksilön toisesta kukasta peräisin oleva siitepöly.
itsesiitos, self-fertilization
Munasolujen hedelmöitys saman yksilön tuottamilla siittiöillä.
jakautuminen, fission
Suvuton lisääntymistapa, jossa yhdestä emoyksilöstä tulee kaksi keskenään samanlaista tytäryksilöä.
johtofossiili, index fossil
Tiettynä aikana laajalla alueella elänyt eliö, jota voidaan käyttää apuna uusien fossiililöytöjen suhteellisessa iänmäärityksessä. Esimerkiksi ammoniitti.
johtojänne, vascular bundle
Putkilokasveilla johtosolukoista muodostuva vettä ja ravinteita sekä yhteyttämistuotteita kuljettava putkimainen rakenne. Johtojänteet alkavat juurista ja johtavat varren kautta lehtiin, jossa niitä kutsutaan lehtisuoniksi. Johtojänteissä on yleensä puu-, nila- ja jälsiosa
johtosolukko, vascular tissue
Aineiden kuljetukseen erikoistunut kasvisolukko.
joukkosukupuutto, sukupuuttoaalto, mass extinction
Ajanjakso, jolloin lajeja kuolee sukupuuttoon hyvin runsaasti.
jäkälä, lichen
Eliö, joka koostuu sienirihmastosta ja mikroskooppisesta levästä tai syanobakteerista, jotka elävät toisiaan hyödyttävässä mutualistisessa suhteessa. Luetaan kuuluviksi sienten kuntaan.
jälsisolukko, cambium tissue
Havupuiden ja kaksisirkkaisten kasvien juuren ja varren kasvusolukko. Jällen solut saavat jakautuessaan aikaan puiden paksuuskasvun.
järjestyneisyys, biological organisation
Yksi elämän tunnusmerkeistä: elämä on järjestynyt eri organisaatiotasoiksi atomeista biosfääriin saakka.
kaari, division
Kasvien korkein luokitteluyksikkö. Esimerkiksi siemenkasvien kaari.
kaksikylkinen, bilateral
Eliö voidaan pituussuunnassa jakaa kahteen lähes samanlaiseen puoliskoon.
kaksineuvoinen (kaksisukuinen) eliö, hermaphrodite organism
Eläin, joka tuottaa sekä koiras- että naaraspuolisia sukusoluja tai kasvi, jossa samassa kukassa tai samassa kasvissa on sekä hede- että emikukkia. Esimerkiksi laakamadot ovat kaksineuvoisia.
kalkkikuori, limestone shell
Monien nilviäisten ja korallieläinten kova ulkoinen tukiranka, joka muodostuu kalsiumkarbonaatista.
kambrikauden lajiräjähdys, Cambrian explosion
Noin 570–505 miljoonaa vuotta sitten ollut maailmankausi, jolloin selkärangattomien lajimäärä merissä kasvoi nopeasti.
kansalaistutkimus, citizen science
Maallikoiden tekemää vapaaehtoistyötä ammattitutkijoiden rinnalla. Esimerkiksi lintubongareiden keräämä tieto lintujen esiintymisestä ja muuttoreiteistä, mitä hyödynnetään Lintu-Atlaksessa.
kapillaari-ilmiö, capillary force
Nesteen pintajännityksestä johtuva nesteen nousuvoima, joka ilmenee ohuissa putkissa. Vaikuttaa osaltaan vedennousuun kasvin juuresta ylöspäin.
kasvin alkio, embryo
Siemenkasvin alkio on hedelmöityksen jälkeen syntynyt siemenen sisällä oleva kasvin kehitysvaihe.
kasvullinen lisääntyminen, vegetative reproduction
Kasvin omista osistaan tapahtuvaa suvutonta lisääntymistä. Esimerkiksi mukulat, rönsyt ja sipulit.
kelpoisuus, fitness
Tietyn genotyypin omaavan yksilön kyky säilyä elossa lisääntymisikään saakka ja tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä suhteessa populaation muihin yksilöihin.
kemiallinen evoluutio, chemical evolution
Alkumaapallon tapahtuma, jossa yksinkertaisista epäorgaanisista aineista syntyi vähitellen yhä monimutkaisempia orgaanisia yhdisteitä kuten nukleiini- ja aminohappoja.
kestävä kehitys, sustainable development
Maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuva toiminta, joka turvaa nyt elävien ihmisten tarpeiden tyydyttämisen vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan. Sisältää ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden.
keuhkot, lungs
Maaeläimillä parillinen hengityselin, jossa happi ja hiilidioksidi vaihtuvat veren ja ulkoilman välillä.
kilpailu, competition
Saman lajin eliöiden tai eri eliölajien välinen suhde, jossa ne hyödyntävät samoja, rajallisia ympäristöresursseja.
kitiinikuori, chitin envelope
Kitiinistä, kovasta orgaanisesta yhdisteestä muodostunut ulkoinen tukiranka.
klooni, clone
Samasta yksilöstä suvuttoman lisääntymisen avulla syntyneiden, perinnöllisesti samanlaisten jälkeläisten joukko.
koevoluutio, rinnakkaisevoluutio, coevolution
Kahden tai useamman lajin, esim. pedon ja saaliin, toisistaan riippuvainen evoluutio.
kohtu, uterus, womb
Nisäkkäillä sikiön kehittymisympäristö. Kohdun seinämässä kiinni oleva istukka huolehtii aineiden kuljetuksesta naaraan ja sikiön välillä.
koppisiemeniset, angiosperms
Siemenkasvien kaaren alaryhmä, joilla siemenaiheet ovat emin sisällä ja siementen kypsyessä niitä suojaa hedelmä.
kosminen evoluutio, cosmic evolution
Teoria, joka kuvaa hiukkasten, atomien, tähtien ja galaksien syntyä.
kromosomi, chromosome
Tumallisilla eliöillä tumassa sijaitseva DNA:sta ja proteiineista muodostuva kappale, jossa geenit sijaitsevat. Kromosomien määrä on lajityypillinen.
kudos, tissue
Monisoluisilla eläimillä samankaltaisten solujen muodostama toiminnallinen kokonaisuus, esimerkiksi lihaskudos. Kasveilla kudosta vastaa solukko.
kukka, flower
Siemenkasvien lisääntymiselin, jonka heteissä syntyy siitepölyhiukkasia (vastaavat siittiösoluja) ja emeissä munasoluja.
kuluttaja, consumer
Muita eliöitä ravintonaan käyttävä eliö.
kuroutuminen, silmikointi, budding
Suvuttoman lisääntymisen tapa, jossa emoyksilön pintaan kehittyy silmuja, jotka kehittyvät uusiksi yksilöiksi ja irtoavat (kuroutuvat irti) tai jäävät kiinni emoyksilöön.Tavataan mm. hiivoilla, kasveilla ja polttiaiseläimillä.
kädelliset, Primates
Nisäkäslahko, johon kuuluvat mm. puoliapinat, apinat ja ihminen.
käymisreaktio, fermentation
Solussa ilman happea tapahtuva reaktio, jossa vapautuu energiaa.
lahko, order
Eliöiden luokitteluyksikkö, joka on heimon ja luokan välissä.
laji, species
Eliöiden luokittelun perusyksikkö. Samaan lajiin kuuluvat yksilöt voivat lisääntyä keskenään ja niiden jälkeläiset ovat lisääntymiskykyisiä. Samaan lajiin kuuluu yleensä useita populaatioita.
lajiutuminen, speciation
Uuden lajin kehittyminen evoluutiossa.
lehtivihreä, chlorophyll
Kasvien, levien ja syanobakteerien yhteyttämisväriaine.
linnut, Aves
Selkärankaisten eläinten luokka, jolle on tyypillistä tasalämpöisyys, höyhenpeite, lentokyky ja sisäinen siitos.
lisääntymiseste, reproductive isolation
Erilaisten perinnöllisten tai ympäristötekijöiden säätelemä eristyminen, joka estää geenien vaihdon populaatioiden tai lajien välillä.
lisääntymisstrategia, reproductive strategy
Kullekin lajille tyypillinen lisääntymistapa, joka takaa mahdollisimman monen jälkeläisen säilymisen elossa lisääntymisikään saakka.
luokka, class
Eliöiden luokitteluyksikkö, johon kuuluu yksi tai useampia lahkoja. Luokan yläpuolella on eläimillä pääjakso ja kasveilla kaari.
luonnonvalinta, natural selection
Evoluution prosessi, joka vaikuttaa alleelien lukusuhteisiin populaatiossa. Kelpoisuudeltaan parhaat yksilöt menestyvät ja se johtaa niiden perintötekijöiden yleistymiseen. Evoluutiota ohjaava luonnonvalinta voi olla tasapainottavaa, suuntaavaa tai hajottavaa.
luukalat (Osteichthyes), bony fishes
Vedessä eläviä selkärankaisia, joilla on kokonaan luutunut luuranko.
lyhytaaltoinen säteily, high frequency radiation
Lyhytaaltoiseen säteilyyn kuuluu suurin osa UV-säteilystä, röntgensäteily ja gammasäteily. Lyhytaaltoinen säteily pystyy vahingoittamaan solun rakenteita, kuten DNA-molekyylejä, sisältämänsä suuren energiamäärän vuoksi.
lämpösäteily, infrapunasäteily, infrared radiation
Sähkömagneettinen säteily, jonka aallonpituus on 700–1000 nm.
maantieteellinen isolaatio, geographical isolation
Alueellinen isolaatio, jossa populaatiot elävät toisistaan erillään eri alueilla
makroevoluutio, macroevolution
Evoluutio, joka johtaa uusien lajien syntyyn.
makromolekyyli, macromolecule
Hyvin suuri molekyyli, joka koostuu pienemmistä molekyyleistä. Esimerkiksi DNA tai proteiini.
malli, mallintaminen, model, modelling
Tietyn asian tai ilmiön esittäminen jollakin toisella tavalla. Esimerkiksi molekyylimalli tai ekosysteemin toiminnan mallintaminen.
matelijat, Reptilia, reptiles
Selkärankaisia eläimiä, jotka munivat ja joiden iho on suomupeitteinen. Matelijoiden muotoluokkaan kuuluvat esimerkiksi kilpikonnat, krokotiilit ja käärmeet.
mikroevoluutio, microevolution
Populaation sisäinen evoluutio, joka on seurausta mutaatioista, muuntelusta, sattumasta ja luonnonvalinnasta. Mikroevoluution seurauksena populaation alleelikoostumus muuttuu.
mitokondrio, mitochondrion
Kahdesta kalvostosta muodostunut soluelin, jossa soluhengitys tapahtuu. Mitokondriossa on omaa DNA:ta, jossa on osa sen toimintaan vaikuttavista geeneistä sekä ribosomeja.
molekyyli, molecule
Aineen rakenneyksikkö, joka on muodostunut atomien liittyessä toisiinsa kovalenttisella sidoksella, esimerkiksi happimolekyyli (O2) ja vesimolekyyli (H2O).
molekyylikello, molecular clock
Makromolekyylien, kuten DNA:n, väliset erot eri eliölajien kehityslinjoissa kertovat, milloin eliölajit ovat eriytyneet toisistaan. Tämä perustuu siihen, että DNA:ssa tapahtuu mutaatioita vakionopeudella.
monistuminen, multiple fission
Joidenkin yksisoluisten eliöiden, kuten malarialoisioiden, lisääntymistapa. Tuma jakautuu ensin moneksi tumaksi ja vasta sitten alkuperäinen solu jakautuu moneksi uudeksi soluksi.
muna, egg
Sisältää hedelmöittyneen munasolun, vararavintoa ja kehittyvää alkiota suojaavia osia. Matelijoilla ja linnuilla.
munasolu, egg cell, ovum
Naaraspuolinen sukusolu.
muodonvaihdos, metamorphosis
Yksilön kehittyminen muna- ja toukkavaiheen kautta aikuiseksi yksilöksi. Joskus muodonvaihdokseen kuuluu myös kotelovaihe, esimerkiksi hyönteisillä.
muovautumismuuntelu, phenotypic plasticity
Ympäristötekijöiden aiheuttama saman lajin yksilöiden erilaisuus. Sitä voi tapahtua vain perimän asettamissa rajoissa. Ei periydy.
mutaatio, mutation
Geeneissä, kromosomeissa tai kromosomistoissa tapahtuva perintöaineksen pysyvä muutos.
muuntelu, variation
Saman lajin yksilöiden, populaatioiden tai alalajien välinen vaihtelu yhden tai useamman ominaisuuden suhteen.
muuttoliike, migration
Eliöiden siirtyminen alueelta toiselle. Se voi olla joko aktiivista liikkumista tai passiivista ajelehtimista esimerkiksi merivirtojen tai tuulen mukana.
Neandertalinihminen, Neanderthal man, Homo neanderthalensis
Ihmisen sukuun kuuluva laji, joka eli vielä viime jääkaudella samaan aikaan nykyihmisen kanssa Euroopassa ja Lähi-idässä.
neulanen, needle
Havupuiden ohuita, neulasmaisia lehtiä.
nilaosa, pholoem
Putkilokasvien johtojänteen osa, jota pitkin yhteyttämistuotteet kuljetetaan kasvin eri osiin.
nilviäiset (Mollusca), mollusc
Eläinten pääjakso, jolle on tyypillistä kaksikylkisyys, useilla ulkoinen lakkikuori ja suvullinen lisääntyminen.
nisäkkäät (Mammalia), mammals
Selkärankaisten eläinten luokka, jolle on tyypillistä tasalämpöisyys, karvapeite, sisäinen siitos ja poikasten ruokkiminen maitorauhasten maidolla.
niveljalkaiset (Arthropoda), arthropods
Eläinten pääjakso, jolle on tyypillistä jaokkeinen ruumis ja jaokkeelliset raajat. Tukirankana ulkoinen kitiinikuori.
nivelmadot (Annelida), segmented worms
Eläinten pääjakso, jolle on tyypillistä kaksikylkisyys ja ruumiin jaokkeellisuus.
nokkaeläimet (Monotremata), monotremes
Nisäkkäisiin kuuluvia Australiassa ja Tasmaniassa eläviä, munivia eläimiä.
nukleiinihappo, nucleic acid
Tuman ja solun informaatiota sisältävä orgaaninen molekyyli, joita ovat DNA (deoksiribonukleiinihappo) ja RNA (ribonukleiinihappo).
nukleotidi, nucleotid
Nukleiinihappojen rakenneosa, joka koostuu sokeri-, fosfaatti- ja emäsosasta.
näkyvä valo, visible light
Sähkömagneettisen spektrin osa, jonka aallonpituus on noin 400–700 nm.
ominaislämpökapasiteetti, specific heat capacity
Veden ominaislämpökapasiteetti on suuri eli vesi pystyy varastoimaan ja luovuttamaan suuren määrän lämpöä ilman, että veden itsensä lämpötila juurikaan muuttuu. Suuren ominaislämpökapasiteettinsa vuoksi vesi pystyy hyvin tasaamaan lämpötilaeroja maapallolla.
orgaaninen yhdiste, organic compound
Hiiltä sisältävä yhdiste (paitsi hiilidioksidi ja karbonaatit). Solun orgaanisia yhdisteitä ovat hiilihydraatit, lipidit, proteiinit ja nukleiinihapot. Orgaanisiin yhdisteisiin on sitoutunut energiaa.
organisaatiotaso, levels of organization
Biologian tarkastelukohde, esimerkiksi ekosysteemi, solu tai molekyyli.
otsonikerros, ozone layer
Stratosfäärissä oleva otsoni, joka esiintyy 15–25 kilometrin korkeudessa. Otsonikerros absorboi suurimman osan auringon UV-säteilystä.
paleontologia, paleontology
Tieteenala, jonka tutkimuskohteena on muinainen eliömaailma.
paljassiemeninen, gymnosperms
Siemenkasvit, joiden siemenaiheet ovat paljaana emilehden pinnalla, esimerkiksi havupuut.
parittelukäyttäytyminen, mating behaviour
Eläinten lisääntymiseen liittyvä käyttäytyminen, jonka tarkoituksena on varmistaa, että yksilöt kuuluvat samaan lajiin. Oma laji tunnistetaan esimerkiksi värin tai äänen perusteella.
partenogeneesi, parthenogenesis
Uuden yksilön synty naaraspuolisesta sukusolusta ilman hedelmöitystä. Luokitellaan suvulliseksi lisääntymiseksi.
perinnöllinen muuntelu, genetic variation
Kts. geneettinen muuntelu.
perustajavaikutus, founder effect
Muutamasta kantapopulaation yksilöstä syntynyt uusi populaatio, jonka alleelikoostumus poikkeaa sattuman takia kantapopulaation alleelikoostumuksesta.
perustutkimus, primary research,original research
Tutkimusta, jonka tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa tutkittavasta asiasta. Esimerkiksi solukalvon rakenteen tai toiminnan tutkiminen.
peto, carnivore
Toisia kuluttajia syöviä eliöitä. Ns. varsinaiset pedot syövät lihaa.
pH-arvo, happamuusaste, pH
Happamuutta osoittava luku. pH-luku voi olla 1–14: 7 = neutraali, > 7 = emäksinen ja < 7 = hapan.
piikkinahkaiset, Echinodermata, echinoderms
Eläinten pääjakso, jolle on tyypillistä kalkkilevyistä koostuva ulkoinen tukiranka sekä liikkumisessa imujalat.
polttiaiseläimet, Cnidaria, cnidarian
Eläinten pääjakso, jolle on tyypillistä säteittäissymmetrisyys ja polttiaissolut, joiden avulla ne saalistavat.
populaatio, population
Samanaikaisesti tietyllä alueella elävät saman lajin yksilöt, joiden on mahdollista lisääntyä keskenään.
proteiini, valkuaisaine, protein
Typpeä sisältävä makromolekyyli, joka on rakentunut aminohapoista. Proteiinit toimivat soluissa esimerkiksi entsyymeinä.
proteiinisynteesi, protein synthesis
Proteiinien valmistus solussa geenien sisältämän ohjeen mukaisesti.
pullonkaulailmiö, bottleneck effect
Satunnaisajautumiseen liittyvä ilmiö, jossa populaatio kutistuu tilapäisesti muutamaan yksilöön ja uudelleen kasvaessaan muodostuu alleelikoostumukseltaan erilaiseksi kuin alkuperäinen populaatio.
putkilokasvi, vascular plant
Kasvi, jonka rakenteessa on johtosolukko. Putkilokasveihin kuuluvat saniaiset, kortteet, liekokasvit ja siemenkasvit.
puusosa, xylem
Putkilokasvien johtojänteen osa, joka koostuu pitkistä, kuolleista soluista. Puuosaa pitkin kulkevat vesi ja siihen liuenneet ravinteet juuresta kasvin muihin osiin.
pääjakso, phylum
Eläinten korkein luokitteluyksikkö, esimerkiksi niveljalkaiset. Pääjaksot muodostavat yhdessä eläinkunnan.
pölytys, pollination
Siemenkasvien siitepölyn kulkeutuminen tuulen (tuulipölytys) tai hyönteisten (hyönteispölytys) kuljettamana heteistä emille.
radioaktiivinen iänmääritys, radioactive dating
Iänmääritysmenetelmä, jolla määritellään maasta löytyneen fossiilin tai sen ympärillä olevan kivikerroksen ikä. Menetelmä perustuu tiettyjen radioaktiivisten aineiden muuttumiseen toisiksi vakionopeudella niiden ikääntyessä.
risteytyminen, crossing
Jälkeläisten syntyminen kahdelle perimältään erilaiselle yksilölle.
ristikkäinen valintapaine, evolutionary trade-off
Tilanne, jossa jokin ominaisuuden piirre lisää ja vähentää samanaikaisesti kelpoisuutta.
ristipölytys, cross-pollination
Kukan pölyttyminen toisen kasviyksilön kukasta peräisin olevalla siitepölyllä.
ristisiitos, self-fertilization
Munasolujen hedelmöitys toisen yksilön tuottamilla siittiöillä.
RNA, ribonukleiinihappo, ribonucleic acid
Toinen solun nukleiinihapoista DNA:n lisäksi. Useita eri tyyppejä, joita tarvitaan proteiinisynteesin eri vaiheissa.
saalis, prey
Petojen ravintonaan käyttämät eliöt.
saalistussuhde, predation
Eliöiden välinen suhde, jossa saalistaja käyttää ravintonaan saalista.
sammakkoeläimet, Amphibia, amphibians
Selkärankaisten eläinten luokka, jolle on tyypillistä ulkoinen hedelmöitys, riippuvuus kosteasta elinympäristöstä ja vaihtolämpöisyys.
sammalet, Bryophyta
Kasvikunnan kaari, johon kuuluvat ovat sekovartisia, pieniä maakasveja. Lisääntyvät sekä itiöiden avulla että suvullisesti.
sattuma, hasard
Evoluutiossa tarkoittaa tapahtumaa, jota ei voida selittää tai ennustaa muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.
satunnaisajautuminen, geneettinen ajautuminen, genetic drift
Erityisesti pienissä populaatioissa havaittava ilmiö, jonka vaikutuksesta populaation alleelikoostumus muuttuu sattumanvaraisesti.
sekovartinen, thallus
Eliöllä ei voi erottaa erillisiä kasvin osia, kuten juurta, vartta tai lehtiä.
seksuaalivalinta, sexual selection
Eri sukupuoliin eri tavalla kohdistuva valintapaine. Esimerkiksi lintujen soitimella komeimmat urokset menestyvät.
selkäjänteiset eläimet (Chordata), cordates
Eläinten pääjakso, jolle on tyypillistä rustoa tai luuta oleva sisäinen tukiranka sekä hyvin kehittyneet hermosto ja aistit.
selkärangaton eläin, invertebrates
Eläin, jolla ei ole sisäistä tukirankaa.
siemen, seed
Siemenkasveilla hedelmöittyneestä munasolusta kehittynyt rakenne, johon kuuluvat alkio, vararavinto alkion kasvua varten sekä niitä ympäröivä siemenkuori.
siemenkasvit, seed plants
Kasveja, jotka lisääntyvät siementen avulla. Siemenkasveihin kuuluvat paljassiemeniset ja koppisiemeniset kasvit.
sienieläimet, Parazoa, parazoans
Eläinten pääjakso, jolle on tyypillistä yksittäisten solujen muodostama runkokunta, jossa ei ole erikoistuneita soluja eikä kudoksia.
sienijuuri, mycorrhiza
Mykorritsa, kasvin juuriston ja sienirihmaston muodostama kokonaisuus, jonka kautta kasvi ja sieni elävät mutualistisessa, molempia hyödyttävässä vuorovaikutussuhteessa.
siitepölyhiukkanen, pollen grain
Siemenkasvien koiraspuolinen sukusolu, syntyy heteessä.
siitos, fertilization
Eläinten suvulliseen lisääntymiseen liittyvä tapahtumasarja, joka johtaa hedelmöitykseen.
siittiösolu, siittiö, sperm
Koiraspuolinen sukusolu, jossa on häntä liikkumista varten ja jonka pään sisällä on kromosomit sisältävä tuma.
siivet, wings
Lintujen ja muiden eläinten lentämiseen erikoistuneet elimet.
sisäinen hedelmöitys, internal fertilization
Siittiö- ja munasolun yhdistyminen tapahtuu naaraan sukupuolielimistössä. On esimerkiksi linnuilla ja nisäkkäillä.
sisäinen siitos, internal fertilization
Eläinten suvulliseen lisääntymiseen liittyvä tapahtumasarja, missä sukusolut yhdistyvät naaraan lisääntymiselimistössä ja minkä jälkeen tapahtuu hedelmöitys. Esimerkiksi nisäkkäillä ja matelijoilla on sisäinen siitos.
sisäinen tukiranka, internal skeleton
Eläinten sisäinen rustoinen tai luinen tukiranka.
solu, cell
Eliöiden pienin, elävä, toiminnallinen yksikkö. Kykenee aineenvaihduntaan, kasvuun ja lisääntymiseen.
soluelin, organelle
Solun rakenneosa, joka on erikoistunut hoitamaan tiettyä tehtävää solussa. Esimerkiksi viherhiukkanen ja mitokondrio.
soluhengitys, cell respiration
Monivaiheinen, mitokondrioissa tapahtuva reaktiosarja, johon tarvitaan happea. Glukoosin sidosenergia muuntuu soluille käyttökelpoiseen muotoon (ATP). Reaktiosarja vaatii happea.
solukalvo, cell membrane, plasma membrane
Puoliläpäisevä kalvo solun ympärillä, joka koostuu kahdesta fosfolipidikerroksesta ja siihen liittyvistä kalvoproteiineista, kolesterolista ja hiilihydraateista. Solukalvo säätelee esimerkiksi ravintoaineiden kulkua solun sisään ja solusta ulos.
solukko, tissue
Monisoluisten kasvien samankaltaisten solujen muodostama toiminnallinen kokonaisuus, kuten tukisolukko tai johtosolukko. Eläimillä solukkoa vastaa kudos.
soluteoria, cell theory
Yksi biologian perusteorioista evoluutioteorian ohella. Soluteorian mukaan kaikki eliöt koostuvat soluista. Soluteorian esittivät Mattheus Schlieden ja Theodor Schwann vuosina 1838 ja 1839.
sopeutumislevittäytyminen, adaptive radiation
Samaa alkuperää olevan eliöryhmän evolutiivinen erilaistuminen ja sopeutuminen, joka johtaa suhteellisen lyhyessä ajassa useiden uusien ryhmien ja lajien syntyyn.
soveltava tutkimus, applied research
Tutkimusta, joka tuottaa käytännön sovelluksiin johtavaa tietoa. Esimerkiksi miten eri lääkeaineet vaikuttavat solukalvon toimintaan.
sukusolu, gamete
Suvulliseen lisääntymiseen osallistuva solu, jonka kromosomiluku on puolet tavallisen solun kromosomiluvusta. Sukusoluja ovat eläinten muna- ja siittiösolut sekä kasvien munasolut ja siitepölyhiukkaset.
surkastuma, rudiment
Eliön evoluution aikana merkityksensä menettänyt elin tai ruumiinosa. Esimerkiksi ihmisen häntäluu.
suuntaava valinta, directional selection
Etenkin muuttuvassa ympäristössä ilmenevä luonnonvalinnan muoto, jossa valinta suosii tietyn ominaisuuden jompaa kumpaa ääripäätä ilmentäviä populaation yksilöitä.
suvullinen lisääntyminen, sexual reproduction
Suvullinen lisääntyminen tapahtuu sukusolujen eli siittiöiden (kasveilla siitepölyhiukkasten) ja munasolujen avulla.
suvullinen vaihe, sexual reproduction phase
Eliöillä, kuten liekokasveilla, saniaisilla, kortteilla ja sammalilla, tavattava lisääntymisen vaihe, joka vuorottelee suvuttoman vaiheen kanssa.
suvuton lisääntyminen, asexual reproduction
Ilman sukusoluja tapahtuva lisääntyminen. Esimerkiksi bakteerien lisääntyminen jakautumalla tai perunan lisääntyminen mukuloiden avulla.
suvuton vaihe, asexual reproduction phase
Eliöillä, kuten liekokasveilla, saniaisilla, kortteilla ja sammalilla, tavattava lisääntymisen vaihe, joka vuorottelee suvullisen vaiheen kanssa.
syanobakteerit, cyanobacteria
Bakteerien domeeniin kuuluva eliöryhmä. Ne ovat omavaraisia ja ne yhteyttävät fotosynteesin avulla. Aiemmin niistä on käytetty yleisesti nimitystä sinilevät.
säteittäissymmetrinen, radially symmetrical
Eläin tai kasvi, joka voidaan jakaa erisuuntaisilla tasoilla kahteen samanlaiseen osaan. Esimerkiksi meduusa.
tasalämpöinen, homeothermy
Eläinten (lintujen, nisäkkäiden) kyky ylläpitää ruumiinlämpöä tietyllä tasolla. Perustuu hermoston ja hormonien avulla tapahtuvaan lämmönsäätelyyn.
tasapainottava valinta, balancing selection
Etenkin vakaassa ympäristössä ilmenevä luonnonvalinnan muoto, jossa valinta suosii tietyn ominaisuuden keskiarvoa ilmentäviä yksilöitä.
teollisuusmelanismi, industrial melanism
Suuntaavan valinnan seurauksena tapahtuva tummien yksilöiden yleistyminen eläinpopulaatioissa alueilla, joissa tavataan teollisuuden aiheuttamia ympäristömuutoksia (lähinnä ilmaan joutuvia rikki- ja nokipäästöjä).
tukiranka, skeleton
Selkärankaisilla oleva sisäinen tukirakenne tai useiden selkärangattomien ulkoinen tukiranka, joka muodostuu esimerkiksi kitiinistä.
tuma, nucleus
Tumallisen solun suurikokoinen soluelin, jota ympäröi tumakotelo. Tuman sisällä on DNA:sta ja proteiineista muodostuneita kromosomeja, joissa geenit sijaitsevat.
tumakotelo, nuclear envelope
Tuman ympärillä oleva kaksikerroksinen kalvorakenne.
tumallinen eliö, tumalliset eliöt, eukaryotic
Eliöitä, joiden soluissa on tumakotelon rajaama tuma.Tumallisia eliöitä ovat alkueliöt, kasvit, sienet ja eläimet.
tumallinen eli eukaryootti, eukaryotic
Solu, jossa on tumakotelon rajaama tuma.Tumallisia eliöitä ovat esimerkiksi sienet ja eläimet.
tumaton eli prokaryootti, prokaryotic
Solu, jossa ei ole tumakoteloa eikä kalvollisia soluelimiä, kuten mitokondrioita tai viherhiukkasia. Bakteerien ja arkeonien solut ovat tumattomia.
tumattomat arkeonit, procaryotic archaea
Yksisoluisia tumattomia eliöitä, jotka kuuluvat arkeonien domeeniin.
tuottaja, omavarainen, producer
Eliö (kasvi, levä, bakteeri), joka yhteyttämällä muodostaa elollista biomassaa elottomista aineista.
tuulipölytys, wind pollination
Siitepölyn kulkeutuminen tuulen mukana kasvin kukasta toiseen.
tytärkromosomi, daughter chromosomes
Kahdentuneen kromosomin toinen puolisko, joka siirtyy toiseen uuteen soluun solun jakautuessa.
uimarakko, gas bladder
Kalalla ohuen kalvon muodostama rakko, jonka avulla kala pystyy säätelemään uintisyvyyttään.
ulkoinen siitos, external fertilization
Eläinten suvulliseen lisääntymiseen liittyvä tapahtumasarja, joka tapahtuu naaraan ruumiin ulkopuolella ja johtaa hedelmöitykseen. Esimerkiksi kaloilla ja sammakkoeläimillä on ulkoinen siitos, jossa muna- ja siittiösolut lasketaan veteen.
ulkoinen tukiranka, external skeleton
Eläinten tukiranka, joka sijaitsee eläimen ulkopinnalla. Muodostuu useimmiten kitiinistä tai kalsiumkarbonaatista.
vaihtolämpöinen, poikilothermic
Eläin, jonka ruumiinlämpö vaihtelee ympäristön lämpötilan mukaan. Suurin osa eläimistä on vaihtolämpöisiä, poikkeuksina ovat vain linnut ja nisäkkäät.
valintaetu, selection advantace
Evoluutiossa tiettyihin ominaisuuksiin liittyvä, eliön sopeutumista edistävä vaikutus.
valintapaine, selection pressure
Luonnonvalinnan tehokkuus, joka johtaa tiettyjen alleelien yleistymiseen.
varhaiset ihmiset, esi-ihmiset, early humans
Apinaihmisten ja nykyihmisen välissä oleva ihmisen kehitysvaihe, jossa aivojen koko oli kaksinkertaistunut apinaihmisiin verrattuna.
vertaisarviointi, peer review
Käytäntö, jossa usea asiantuntija arvioi tieteellisen artikkelin ennen sen julkaisemista jossain tieteellisessä lehdessä tai julkaisussa.
viherhiukkanen, kloroplasti, chloroplast
Soluelin, jossa tapahtuvat fotosynteesireaktiot. Viherhiukkasia on levä- ja kasvisoluissa.
virus, virus
Perintöainesta (joko DNA tai RNA) sisältävä pieni kappale, joka tarvitsee toimiakseen elävän solun.
välimuotofossiili, intermediate fossil
Kahden eri eläinryhmän piirteitä sisältävä fossiili. Esimerkiksi varsieväkala, liskolintu.
yksineuvoinen eliö, unisexual organism
Eläin, joka tuottaa joko koiras- tai naaraspuolisia sukusoluja tai kasvi, jonka kukat ovat joko hede- tai emikukkia. Esimerkiksi kaikki nisäkkäät ovat yksineuvoisia.