kpl 7 hi05
Kalmarin unioni ja Suomi
Play
Current Time0:00
/
Duration Time0:00
Loaded: 0%
Keskiajan Pohjoismaissa kuninkaan valta ei ollut vahva. Hallitsijat olivat vaalikuninkaita, joiden asema oli heikko ja valtakiistat yleisiä. 1300-luvulta alkaen Pohjoismailla oli toisinaan yhteisiä hallitsijoita, koska kuninkaat olivat sukua toisilleen. Hallitsijat halusivat perinnöllisen kuninkuuden, mutta sen estivät aatelin keskinäiset kiistat ja liitot, joissa turvauduttiin usein saksalaisiin ruhtinaisiin tai hansakauppiaisiin.
1300-luvun lopulla Norjan, Ruotsin ja Tanskan ylhäisaateli kyllästyi saksalaisten kasvavaan vaikutusvaltaan. Maat solmivat Kalmarin unionin Tanskan ja Norjan kuningattaren Margareetan johdolla. Unionin kuninkaaksi ne valitsivat nuoren tanskalaisen Eerik Pommerilaisen (1382–1459).
Kalmarin unioni oli pitkäikäinen: se kesti vuodesta 1397 aina vuoteen 1521 asti. Unionin aika oli enimmäkseen riitaisaa, vaikka jäsenmaita yhdisti kamppailu saksalaisia vastaan.
Suomessa unionin alkuaika oli kuitenkin rauhallista. Eerik Pommerilainen vieraili suomalaisilla alueilla kaksi kertaa. Vierailut osoittivat, että alueet olivat unionille tärkeitä.
Kuningas teki Suomessa monia hallinnollisia uudistuksia. Linnaläänit alistettiin suoraan hallitsijalle tilivelvollisiksi, ja esimerkiksi Turun ja Hämeen linnoja valvoi jonkin aikaa tanskalainen linnanvouti. Turkuun perustettiin maaoikeus, joka käytti kuninkaan tuomiovaltaa, ja maahan muodostettiin hallintopitäjiä ja kihlakuntia.
Unionin merkittävistä viroista suuri osa päätyi ruotsalaisille, tanskalaisille tai jopa saksalaisille, mutta norjalaisia syrjittiin – suomalaisista puhumattakaan. Sukuverkostot olivat tärkeitä, sillä ilman tukijoita oli vaikea päästä unionin hallintotehtäviin. Valtakamppailussa Tanska oli alusta pitäen niskan päällä. Muutamaan otteeseen ruotsalaiset kapinoivat ja käytännössä irtautuivat unionista.
Suomi ei ollut mikään neljäs unionivaltakunta, kuten kansallisessa historiankirjoituksessa ennen usein esitettiin. Suomen alue linnoineen oli kuitenkin olennainen osa niin unionia kuin Ruotsiakin. Samaan aikaan se kytkeytyi ainakin Suomenlahden puoleisilta osiltaan vahvasti Baltian talouteen.
Wikimedia CommonsMitä tuttuja kansallisia symboleja Eerik Pommerilaisen vaakunassa on?
Kustaa nousee valtaan
Play
Current Time0:00
/
Duration Time0:00
Loaded: 0%
1400-luvun loppupuolella Kalmarin unionin sisäiset olot kävivät levottomiksi ja kiistat Venäjän vastaisella itärajalla lisääntyivät. Venäläiset yrittivät valloittaa Viipurin ja rakenteilla olevan Olavinlinnan. Tanskalaiset tukivat venäläisten hyökkäyksiä taka-ajatuksenaan ajaa omia etujaan ruotsalaisia vastaan. He hyökkäilivät itsekin Suomen rannikkoseuduille ja esimerkiksi polttivat Porvoon ja ryöstivät Turun.
Tilanne kärjistyi, ja vuodesta 1503 alkaen Ruotsi ja Tanska kävivät unionisotaa. Unioni jakautui yhä selvemmin kahtia. Tanskalainen Kristian II (1481–1559) nousi Tanskan ja koko Kalmarin unionin kuninkaaksi vuonna 1513. Ruotsissa Sten Sture nuorempi (1493–1520) nimitettiin valtionhoitajaksi, ja hän pyrki estämään Kristianin kruunaamisen Ruotsin kuninkaaksi.
Kuningas Kristian aloitti sotaretken Ruotsiin vuonna 1520 hankittuaan vahvan palkkasoturijoukon tuekseen. Hän halusi saada kapinoivan ja unionista irti pyristelevän maan tiukemmin valtaansa. Ruotsalaiset kärsivät tappion, ja Sten Sture kuoli taistelussa saamiinsa haavoihin. Ruotsin valtaneuvosto joutui nöyrtymään, ja Kristian kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi.
Kuninkaan valta näytti jo voimistuvan, mutta Kristian erehtyi harjoittamaan väärää politiikkaa. Kun Tukholma antautui, hän esiintyi ensin maltillisesti ja julisti yleisen armahduksen. Näin hän sai houkuteltua Tukholmaan suuren joukon ruotsalaisia aatelisia valtaneuvoksia, jotka hän yllättäen vangitutti ja teloitutti julmasti vuonna 1520. Myös Suomessa aatelisia vangittiin ja teloitettiin. Tästä Tukholman verilöylyksi kutsutusta tapahtumasta tuli käännekohta unionin ja Pohjoismaiden historiassa.
Kustaa Erikinpoika Vaasan isä oli yksi henkensä menettäneistä aatelisista. Kustaa itse oli aikaisemmin aseleponeuvotteluissa Tukholmassa joutunut panttivangiksi, ja hänet oli viety Tanskaan. Nuori Kustaa pakeni vankeudesta ja yllytti Taalainmaalla puheillaan kapinaan talonpoikaista kansaa, joka oli suuttunut Kristianin määräämistä veroista.
Taalainmaalta kapinointi levisi ympäri maata. Kristian oli kuvitellut pelotelleensa ruotsalaiset tottelevaisiksi, mutta siinä hän erehtyi. Ruotsalaiset julistivat Kustaan valtionhoitajaksi vuonna 1521, ja ruotsalaista ylhäisaatelia liittyi kapinallisten puolelle. Kapinan onnistuminen ei ollut varmaa, sillä Kristianin kannattajat pitivät edelleen hallussaan esimerkiksi Tukholmaa ja Kalmaria sekä Suomen linnoja.
Käänne Kustaan eduksi tapahtui, kun hän sai kapinalleen Lyypekin hansakaupungin tuen sotalaivoina ja ison rahalainan, jota käytettiin palkkasotureihin. Lyypekki oli tyytymätön Kristianin politiikkaan, joka oli hansalle vihamielistä. Vastapalveluna Kustaa lupasi hansalle täyden oikeuden käydä kauppaa Ruotsin alueilla ilman tullimaksuja.
Ammattitaitoisten palkkasotureiden avulla Tanskan joukot nujerrettiin. Viimeiset taistelut käytiin Suomessa. Suomalaisen Erik Flemingin johtamat joukot pakottivat tanskalaiset linnanpäälliköt antautumaan vuonna 1523. Näiden taistelujen ansiosta Suomi sidottiin Ruotsiin eikä Tanskaan.
Kun Kustaa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi, alkoi itsenäisen Ruotsin aika. Kalmarin unionin aika päättyi. Kustaata tukeneita suomalaisia aatelisia nimitettiin tärkeisiin virkoihin. Esimerkiksi Erik Flemingistä tuli kuninkaan neuvonantaja ja lähin uskottu mies. Suomen merkitys uudessa kuningaskunnassa kasvoi, ja Suomen aateli osallistui monilukuisesti valtiopäiville. Kustaa puolestaan teki perinteisen kuninkaan kierroksen Suomessa vuonna 1530, jolloin hän vieraili Turun seudulla ja Uudellamaalla.
Kungliga Biblioteket, StockholmKustaa Vaasa ja aatelisia Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1527 kuvattuna 1700-luvun maalauksessa.
Kustaa keskittää vallan itselleen
Play
Current Time0:00
/
Duration Time0:00
Loaded: 0%
Kustaa onnistui vakiinnuttamaan asemansa, vaikka maakuntien talonpojat kapinoivat häntä vastaan monta kertaa. Talonpoikaiskapinat olivat tyypillisiä tuon ajan Euroopassa. Ruotsissa ne johtuivat siitä, ettei talonpojilla juuri ollut vaikutusvaltaa, ja lisääntyneet verot köyhdyttivät heitä.
Kapinat tukahdutettiin yksi toisensa jälkeen, ja seudut rauhoittuivat. Suomessa ei kapinoitu, mutta Lappeen käräjillä vuonna 1553 rahvaan tyytymättömyys äityi mellakaksi, joka talttui, kun kaksi sen johtajaa teloitettiin pikaisesti.
Kun Kustaa tunsi olonsa hallitsijana vahvaksi, hän ryhtyi ajamaan perintökuninkuutta suvulleen. Valtakunnan säädyt vahvistivat vuonna 1544 uuden perintöjärjestyksen, jonka mukaan kruunu kuului Kustaan pojille ja siten Vaasa-suvulle. Usein tätä on pidetty käännekohtana Ruotsin kuningasvallan historiassa. Kuningas sai vahvan selkänojan, sillä ylhäisaatelin oli paljon aiempaa vaikeampi syrjäyttää kuningas, kun hänen asemansa oli perinnöllinen eikä valitsijoiden varassa. Lisäksi kapinointi kuningasta vastaan säädettiin maanpetokseksi.
Kustaa vahvisti sukunsa valta-asemaa muillakin tavoin. Hän ei halunnut suosia vain vanhinta poikaansa Eerikiä, vaan antoi kolmelle nuorimmalle pojalle kullekin omat herttuakunnat. Tämä päätös kuitenkin heikensi valtion yhtenäistämistä ja vahvaa perintökuninkuutta ja johti myöhemmin Kustaan poikien keskinäisiin valtariitoihin ja valtakunnan hajaannukseen.
Suomen herttuakunta annettiin Kustaan toiseksi vanhimmalle pojalle Juhanalle. Suomi oli siis tärkeä alue. Lisäksi Kustaa tahtoi lujittaa perheensä asemaa suomalaisen aatelin silmissä.
Käsitys kuninkaanvallasta muuttui, kun kuningas kohosi ylimysten ja kansan yläpuolelle eri tavalla kuin ennen. Kuninkaasta tuli herra ja käskijä. Kustaa hallitsi valtakuntaansa kuin kartanonisäntä: hän käski kaikkia ja määräsi kaikesta. Kustaa oli kartanonisäntä myös oikeasti, sillä kuollessaan hän omisti yli 5 000 maatilaa.
Kustaan nousu vahvaksi, käytännössä itsevaltaiseksi hallitsijaksi ei ollut ainutlaatuista, vaan se noudatteli aikakauden eurooppalaista tapaa. Monissa maissa valta keskittyi yhä vahvemmin kuninkaan käsiin, ja kehitys kohti keskitettyä valtiota alkoi ja kiihtyi Kustaan valtakauden jälkeen.
Hallinnolliset päätökset alettiin tehdä keskitetysti pääkaupungissa, ja virkamiehet toteuttivat ne. Rikokset alettiin käsitellä tuomioistuimissa lakien mukaan, ei sopien. Veroilla alettiin kustantaa virkamiesten ja armeijan ylläpito.
Ruotsalaiset nationalistiset historiantutkijat ovat nähneet Kustaan Ruotsin valtion perustajana ja isänmaan isänä. Tätä vanhaa käsitystä on myöhemmin vahvasti ravisteltu. Nykyisin selitetään, että Kalmarin unionissa ei ollut selkeitä valtiokokonaisuuksia, joten on väärin sanoa, että Kustaa olisi vapauttanut Ruotsin tanskalaisten vallasta. Toisena ääripäänä tutkijat ovat esittäneet Kustaan suorastaan raakalaisena ja tyrannina, joka tuhosi vanhan ruotsalaisen sivistyksen. Niinpä Kustaa on jäänyt historiaan kaksijakoisena hahmona.
Tunnettuja ovat Kustaan temperamenttiset raivonpuuskat, loistavat puheet ja värikkäät kirjeet valtakunnan vaikuttajille. Hänen tapansa olivat karkeat ja huumorinsa suorasukaista. Vähemmän tunnettua on, että hän oli usein hyvällä tuulella, ja silloin hän oli tasapainoinen, seurallinen, ystävällinen ja kohtelias. Kirjeissään hän oli hyvin kiintynyt lapsiinsa ja kantoi huolta heidän terveydestään ja kasvatuksestaan. Nykytutkijoiden mukaan Kustaan kirjeet olivat taitavaa propagandaa, ja niitä pitää lukea hyvin lähdekriittisesti.
Wikimedia CommonsVästeråsin valtiopäivillä vuonna 1527 väiteltiin uudesta opista. Vasemmalla Ruotsin uskonpuhdistaja, mustapukuinen Olaus Petri ja oikealla Kustaa Vaasa istumassa. Carl Gustaf Hellqvistin maalaus vuodelta 1883.
Reformaatio helpottaa taloudenpitoa
Play
Current Time0:00
/
Duration Time0:00
Loaded: 0%
Unionisotien lopussa Ruotsi oli velkaantunut Lyypekille. Tästä velkasiteestä Kustaa pääsi eroon erityisesti katolisen kirkon kustannuksella.
Martti Luther (1483–1546) oli käynnistänyt kirkollisen reformaatioliikkeen. Kustaa ei välittänyt uskonasioista mutta ymmärsi, että uudistuksen varjolla hän saattoi käydä käsiksi kirkon valtaviin rikkauksiin.
Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1527 Kustaa aloitti reformaation eli uskonpuhdistuksen. Sen avulla hän mursi kirkon taloudellisen ja poliittisen mahdin. Kirkon oli luovutettava kruunulle sellainen omaisuus, jota se ei tarvinnut perustyössään.
Jo aikaisemmin Kustaa oli monena vuonna pyytänyt kirkolta lainoja hansan velan lyhentämiseksi. Kirkolta takavarikoidun omaisuuden turvin Kustaa lyhensi lisää velkojaan Lyypekille ja hansalle.
Kustaa erotti Ruotsin kirkon Rooman paavin alaisuudesta, ja Lutherin opin mukaisesti kuninkaasta tuli kirkon päämies. Kuningas ja kruunu hyötyivät valtasuhteiden kääntämisestä kuningasvallan eduksi.
1530-luvun alussa Ruotsilla oli vielä maksamatta puolet Lyypekiltä saadusta lainasta. Hollantilaiset kauppiaat pyrkivät Itämerelle, ja Lyypekki halusi Ruotsin mukaan sotatoimiin hollantilaisia vastaan.
Kustaan ehtona oli vanhojen velkojen anteeksiantaminen, johon Lyypekki ei suostunut. Kustaa perui hansalle myönnetyn tullivapauden ja määräsi Lyypekin kauppatavaroille tullin Ruotsissa. Lyypekkiläiset raivostuivat ja julistivat sodan Ruotsille. Silloin Kustaa liittoutui Tanskan ja Hollannin kanssa, jotka myös halusivat heikentää hansan vaikutusta Itämeren kaupassa.
Lyypekki hävisi sodan, ja koko hansan vaikutusvalta Itämerellä alkoi hiipua. Tämä oli suuri muutos, koska saksalaisilla oli ollut vahva taloudellinen ja poliittinen valta Itämeren alueella keskiajalta lähtien.